Laatokan ja Äänisjärven taistelut
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Kummallisia ilmauksia varsinkin loppuosassa. Aivan kuin olisi tehty käännös jostakin eikä käytetty suomenkielistä lähdeteosta. |
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Missä artikkelin otsikon mukaiset taistelut käytiin? Osapuolet jne ? Toisaalta Suomen sotahistorian osalta ei kannattane sotkea talvi- ja jatkosotaa samaan artikkeliin. |
Laatokan ja Äänisjärven taistelut käytiin toisen maailmansodan aikana Suomen ja Neuvostoliiton välillä Laatokalla ja Äänisjärvellä talvi- ja jatkosodassa. Ennen sotaa Suomen ja Neuvostoliiton laivastojen kokoa Laatokalla oli supistettu Tarton rauhan mukaisesti. Suurin sota-aluksen sallittu koko oli maksimissaan 100 tonnia ja aseistuksen kaliiberi enintään 47 mm.
Operaatiot Laatokalla muokkaa
Talvisodan aikaan operaatiot Laatokalla olivat vähäisiä, koska järvi oli jäässä suurimman osan ajasta. Koska talven edetessä joukkojen ja tavarankuljetukset jään yli tulivat yhä tärkeämmiksi, suomalaiset olivat yrittäneet motittaneet neuvostojoukkoja järven pohjoispuolelle Kitilän lähistölle. Kitilän joukot kuitenkin pystyivät käyttämään jään yli kulkevia huoltoreittejä. Suomalaiset yrittivät toistuvasti pysäyttää huoltoa linnoittamalla saaret jäätien vieressä ja leikkaamalla railoja jäähän.
Operaatio Barbarossan ja jatkosodan alettua Laatokasta tuli toistamiseen osa taistelutannerta. Neuvostoliiton ensimmäinen tehtävä oli evakuoida loukkuun jääneet puna-armeijan joukot järven pohjoispuolella etenevien suomalaisjoukkojen tieltä. Vetäytymiset olivat pääosin onnistuneita ja joukkojen tappiot olivat vähäisiä. Saksalaisten työnnyttyä kohti Leningradia ja piiritettyä kaupungin järven ylittävistä huoltoreiteistä tuli ensiarvoisen tärkeitä kaupunkia puolustaville joukoille. Koska jään muodostuminen esti aluksia kuljettamasta tarvikkeita, jäätiet muodostettiin järven jään kautta osana Elämän tietä[1].
Kesällä 1942 suomalaiset olivat siirtäneet ainoastaan vanhentuneen moottoroidun torpedovene Sisun Laatokalle. Loput merivoimista koostuivat pienemmistä aluksista, siviiliveneistä ja kaapatuista kuljetusaluksista. Saksalaiset ja italialaiset lähettivät hieman omia joukkojaan järvelle muodostaen Laivasto-osasto K:n. Käyttämällä pääosin italialaisia moottoroituja torpedoveneitä ja saksalaisia tykistön proomuja, laivasto yritti useaan kertaan häiritä Leningradiin kulkevia huoltoreittejä Laatokalta. Osasto siirrettiin järven jäädyttyä sivuun ja se ei palannut seuraavana vuonna neuvostojoukkojen onnistuttua avaamaan reitin Leningradiin maitse tammikuussa 1943. Suomalaiset ostivat useita saksalaisia proomuja ja jalkaväen veneitä ja käyttivät niitä Laatokalla. He myös ostivat italialaisia moottoritorpedoveneitä ja käyttivät niitä itämerellä.[1]
Vuonna 1943 laivaston toiminta Laatokalla oli vähäistä. Vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä Syvärin yli päämääränä Sortavalan valtaaminen järven pohjoispuolella, puna-armeijan jalkaväkiprikaatin joukot laskeutuivat Tuloksaan järven eteläpuolelle. Neuvostoliiton ilmavoimat estivät Suomen laivastoa haastamasta puna-armeijan joukkoja, mutta operaation edetessä, Suomalaisten laivue vahvistui kolmella vanhentuneella torpedoveneellä ja saksalaisilta ostetuilla kolmella ylimääräisellä proomulla, jotka tukivat Suomen maajoukkoja tykistöllä torjuen Neuvostoliiton hyökkäyksiä järven pohjoispuolella. Neuvostoliiton julistettua tulitauon, suurin osa Suomen merivoimista järvellä evakuoitiin maateiden kautta sovitun rajan yli. Myöhemmin Neuvostoliitto vaati luovutettavaksi saksalaisia proomuja ja jalkaväen veneitä jotka luovutettiin elokuussa 1945 Helsingissä.[1]
Operaatiot Äänisjärvellä muokkaa
Kun suomalaiset joukot saavuttivat Äänisjärven vuonna 1941, he saivat haltuunsa useita Neuvostoliiton aluksia ja ne, jotka vetäytyvät puna-armeijan sotilaat olivat upottaneet matalikkoon. Yksi upotetuista partioveneistä nostettiin ja siirrettiin Äänisjärvelle nimellä VTV 1 tukemaan laivaston toimintaa. Suomen laivastoon Äänisjärvellä kuuluivat tykkiveneet Karhumäki ja Kontupohja, partioveneet Väinö, Urho, Ilmari ja Limo sekä 14 muuta moottoroitua venettä ja miinanraivaajaa. Suurin osa veneistä olivat vanhentuneita ja kyvyttömiä haastamaan edes pieniä Neuvostoliiton veneitä, jotka operoivat järvellä sodan aikana.[2]
Todettuaan että mahdollisuudet haastaa Neuvostoliiton merivoimia järvellä avovesikaudella onnistuneesti olivat pienet, suomalaiset korostivat pitkän kantaman partioita hyökkäämään Neuvostojoukkojen veneisiin niiden ollessa telakalla. Ensimmäinen onnistunut toiminta tapahtui järven jäällä keväällä 1942 suomen partioiden ylitettyä jään ja sytytettyä tuleen neuvostojoukkojen proomuja. Pieniä kahakoita jatkui koko vuoden 1942. Huomattavassa sitoutumisessa 4. syyskuuta kolme suomalaista alusta, jotka olivat saattamassa hinaajaa, hyökkäsivät neuvostoliittolaisen höyrylaivan ja aseistettujen partioveneiden kimppuun ratkaisemattomin tuloksin. Talvella 1942–1943 Ääninen ei jäätynyt kunnolla, mikä esti toimet jään yli. Toinen ratkaisematon kohtaaminen Suomen ja Neuvostoliiton laivaston välillä järvellä tapahtui 13. syyskuuta 1943. Talvi 1943–1944 oli myös melko lämmin, jolloin alukset kykenivät purjehtimaan normaalisti järvellä.[2]
Koska liikennöintiverkostot rannalla olivat suhteellisen rajallisia, Suomen merivoimien päätehtävänä oli suojella materiaalienkuljetuksia järven yli. Kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella vuonna 1944, suomalaiset olivat ennakoineet tämän ja evakuoineet joukkonsa Äänisjärveltä. Suomalaiset suojasivat onnistuneesti evakuointisaattueita 16.–27. kesäkuuta 1944 välisenä aikana, jonka jälkeen alukset riisuttiin aseista ja upotettiin. Vain VTV-1 säästettiin ja kuljetettiin rautateitse Baltiaan. Neuvostoliiton merivoimat aloittivat hyökkäyksensä Äänisjärvellä 26. kesäkuuta ja puna-armeijan hyökättyä Petroskoihin 28. kesäkuuta 1944, suomalaiset olivat jo poistuneet alueelta.[2]
