Kyläkellukka
Kyläkellukka (Geum urbanum) on lähinnä Euroopassa kasvava, monivuotinen keltakukkainen kasvi. Suomessa laji on tavallinen Etelä-Suomessa.
| Kyläkellukka | |
|---|---|
_Geum_urbanum_-_Habit.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Suku: | Kellukat Geum |
| Laji: | urbanum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Geum urbanum |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Ruohovartinen kyläkellukka kasvaa 30–70 cm korkeaksi. Varsi on pehmeäkarvainen. Maanrajassa olevien ruusukelehtien lapa on 1–4-parinen, päätölehdykkä on tavallisesti sormihalkoinen ja kolmiliuskainen. Varsilehtien lapa on kolmesorminen tai sormijakoinen sekä kolmiliuskainen. Lehden päättölehdykkä on paljon muita lehdyköitä suurempi. Lehtiruotien tyvellä olevat korvakkeet ovat isoja, lehdykkämäisiä ja isohampaisia. Kalpeankeltaiset kukat ovat 1–2 cm leveitä, pystyjä ja laakeita. Kukat ovat pystyjen haarojen päissä. Viiden keltaisen terälehden välistä pilkistävät teräväkärkiset verholehdet, jotka ovat jo kukintavaiheessa alaspäisiä. Kyläkellukka kukkii kesä-elokuussa. Hedelmistö on lähes pallomainen. Koukkukärkiset pähkylät leviävät takertumalla ihmisiin ja eläimiin.[1][2]
Kyläkellukka muistuttaa läheisesti suurikokoisempaa ja tanakampaa idänkellukkaa (G. aleppicum). Se voi myös risteytyä ojakellukan (G. rivale) kanssa lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[1]
Levinneisyys muokkaa
Kyläkellukkaa tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, Fennoskandian keski- ja pohjoisosia sekä Pohjois-Venäjää. Lajia tavataan myös Turkissa, Kaukasuksen alueella sekä satunnaisemmin Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Yhdysvalloissa lajilla on muutamia ihmisen mukana tulleita esiintymiä.[3] Suomessa kyläkellukka on yleinen laji Etelä-Suomessa noin Tampereen korkeudelle saakka. Pohjanlahden rannikolla levinneisyysalue ulottuu Vaasaan saakka. Satunnaisia kasvupaikkoja tunnetaan Oulun korkeudelle asti.[4]
Elinympäristö muokkaa
Kyläkellukalle tyypillisiä kasvuympäristöjä ovat lehdot, puistot, puutarhat, pientareet ja metsänreunat.[1]
Käyttö muokkaa
Kyläkellukan juurakossa on hyväntuoksuisia yhdisteitä, ja se on vanhastaan tunnettu rohtokasvi, jota on käytetty muun muassa ruoansulatushäiriöihin ja ripulin hoitoon. Juuria voi käyttää myös mausteneilikan tapaan juomissa, ruuissa ja säilykkeissä. Tähän viittaa myös lajin ruotsinkielinen nimi, nejlikrot ("neilikkajuuri").[3][5][6]
Lähteet muokkaa
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
- Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 250.
- ↑ Uusitalo 2007, s. 130.
- ↑ a b Den virtuella floran: Nejlikrot (Geum urbanum) (ruotsiksi) Viitattu 15.12.2010.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Kyläkellukan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 15.12.2010.
- ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 139.
- ↑ Hamari, R.: Elämäntapa luo kasvimaailmaa (Arkistoitu – Internet Archive) Opetushallitus. Viitattu 15.12.2010.
Aiheesta muualla muokkaa
- Suomen Lajitietokeskus: Kyläkellukka (Geum urbanum)
- Kasviatlas 2022: Kyläkellukan levinneisyys Suomessa.
- Luontoportti: Kyläkellukka (Geum urbanum)
- Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Kyläkellukka (Geum urbanum)
- ITIS: Geum urbanum (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Geum urbanum (englanniksi)