Kuopion Uimaseura

Kuopion Uimaseura ry (KuUS) on vuonna 1904 perustettu kuopiolainen uimaseura. Sen edustamia lajeja ovat nykyisin uinti, vesipallo, uimahypyt ja taitouinti. Kuopion Uimaseura on yksi niistä seuroista, jotka perustivat Suomen Uimaliiton vuonna 1906. Kuopion Uimaseura oli ensimmäinen suomenkielinen uimaseura. Vuosina 1904–1969 seuran toiminnalla oli kaksi pääsuuntaa: uimaopetus- ja hengenpelastustyö sekä uintiurheilu. Kuopion uimahallin valmistuttua vuonna 1969 uimaopetustyö siirtyi kaupungin järjestettäväksi. Tuolloin Kuopion Uimaseuran toiminnan painopiste siirtyi kilpaurheiluun. Samalla uimaseuran lajit eriytyivät omiksi lajijaostoikseen.

Kuopion Uimaseura
Perustettu	1904
Kotiareena	Kuopion uimahalli
Paikkakunta	Kuopio, Suomi
Värit
Infobox OK

Seuralla on ollut useita uintiurheilun maajoukkue-edustajia. Viimeisimpänä maajoukkueessa on uinut Heidi Karjalainen, joka on nykyään harjoittelee Espoossa ja edustaa Cetusta. Uimaseurassa on ollut myös olympiaedustajia. Vuoden 1912 Tukholman kisoissa seuran uimahyppääjät Kalle Kainuvaara ja Tauno Ilmoniemi edustivat Suomea. 1980- ja 1990-luvuilla KuUS:n maajoukkueuimareihin kuuluivat muun muassa Juha Kaartinen ja Tua Turunen. KuUS:n menestyneitä uintivalmentajia ovat olleet muun muassa Eino Heikkinen (1940-luku), Harri ”Muru” Turunen (1960-luvulta lähtien) ja Mikko Lonka (2000-luku). KuUS on myös menestyksekäs taitouintiseura, ja seura on ollut lajin keskeisiä kehittäjiä Suomessa. Parhaimmillaan KuUS:n Jenni Väisänen edusti Suomea EM-tasolla asti. Muita menestyneitä taitouimareita ovat muun muassa Maiju Iivanainen ja Riikka Vartiainen.

Vesipallo

Kuopion ensimmäinen vesipallo-ottelu pelattiin vuonna 1913. Mestaruussarjapaikkansa se vakiinnutti kuitenkin vasta 1970-luvulla. Vesipallossa Kuopion Uimaseura on saavuttanut mestaruussarjahistoriansa aikana (1976–2008) 10 mestaruutta, 11 hopeaa ja 11 pronssia. Vesipallon suomenmestaruuksia se on saavuttanut ajanjaksolla 1908–2008 eniten Helsingfors Simsällskapin ja Helsingin Uimarien jälkeen). Lisäksi seuralla on neljä Suomen Cupin mestaruutta ja kaksi hopeaa. Kuopion Uimaseuran miesten vesipallojoukkueella on hallussaan yksi Suomen pisimmistä mitaliputkista kaikki lajit mukaan luettuina: 31 pääsarjamitalia vuosina 1976–2006. Seurassa on miesten edustusjoukkue sekä junioritoimintaa F-, E-, D-, C-, B- ja A-juniori-ikäluokissa. Vuosittain seuran pelaajia valitaan liiton maajoukkueisiin. Tunnettuja kuopiolaisia vesipalloilijoita ovat muun muassa Leo Soininen, Paavo Lipponen ja Allan Tuppurainen, joka tunnetaan paremmin Rölli-hahmon näyttelijänä. Ulkomaalaisia pelaajia seurassa on ollut vähän. Heistä nimekkäimmät ovat olleet unkarilainen Zsolt Szilagyi, joka pelasi joukkueessa kaudella 1996–1997, ja valmentajana vuonna 2011 toiminut italialainen Gaetano Santangelo, joka oli entinen Posillipo Napoli -joukkueen pelaaja ja Italian juniorimaajoukkueen valmentaja.

Joukkue on vuosien saatossa pelannut monia suurseuroja vastaan europeleissä. Näitä seuroja ovat muun muassa Galatasaray (TUR), CN Barcelona (ESP), FREM Odense (DEN), ZSKA Moskova (RUS) ja Spandau 04 (GER). Maajoukkueista Kuopiossa ovat vierailleet Puolan, Tšekin ja Suomen maajoukkueet.

Kansalaistoimintauinti kuopiolaisena ja kansallisena ilmiönä

Kansallinen herääminen oli tapahtumasarja, johon liittyi 1800-luvulla alkanut joukkojärjestäytyminen. Kansalaisten järjestäytyminen ilmeni myös kuopiolaisten uinnin harrastajien parissa, kun kaupungin ensimmäinen uimaseura perustettiin lokakuussa 1904. Edelleen toimiva Kuopion Uimaseura (KuUS) oli maan ensimmäinen suomenkielinen uimaseura, ja sillä oli merkityksensä kansalaisyhteiskunnan synnylle. Seuratoiminta tarjosi uinnista kiinnostuneille väylän sääty-yhteiskunnasta eriytymiselle.

Kuopiolainen uinti paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä -teoksessa kerrotaan, että kaikki uinnin toimijat eivät halunneet luopua sääty-yhteiskunnasta, vaan joukossa oli myös niitä, jotka yrittivät ylläpitää vanhaa yhteiskuntajärjestelmää tarjoamalla valvonnassaan seuratoimintaa. Seuratoiminnan alkuvaiheessa uinti keräsi keskuuteensa joukon yläluokkaisia miehiä. Osaltaan filantrooppinen arvopohja merkitsi alempien yhteiskuntaluokkien hallintaa. Kansalaisyhteiskunnan kehittyminen uinnin ympärille oli suhteellisen hidas ja aluksi vaivalloinen prosessi.

Uimaseuratoiminnassa mukana oli myös naisia, mutta heidän mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin eteni hitaasti. Naisten jääminen sivuun päätöksenteosta oli tyypillistä suomalaisessa seuratoiminnassa, sillä naiset olivat harvinaisia päätöksentekijöitä myös nuorisoseuroissa, työväenliikkeessä ja julkishallinnossa. Kokonaisuuden kannalta on kuitenkin huomattava, että naisten liikuntaharrastus kanavoitui huomattavan laajasti Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton (SNLL:n) seuroihin. Vasta toisen maailmansodan jälkeen naisosastoja pidettiin urheiluseurojen menestyksellisen toiminnan edellytyksenä.

Uinnin kansalaistoimintaan toiminnallinen eliitti Kuopiossa oli yläluokkainen Suomen itsenäistymiseen asti. Teollistumisen, liike-elämän ja julkisen hallinnon kasvun myötä ihmisten maassamuutto maaseudulta kaupunkeihin lisääntyi ja koulutustaso kohosi. Liikkuvuuden seurauksena kuopiolainen uinti sai uusien toimijoiden mukana vaikutteita muualta maasta, joten paikallinen uintikulttuuri rikastui. Toisaalta kuopiolainen uinti oli menettänyt muuttoliikkeen takia toimijoita muualle Suomeen, erityisesti Helsinkiin.

Uinnin toimijoiden verkostoitumisesta muiden urheiluseurojen toimijoiden kanssa oli hyötyä kaikille osapuolille. Eri lajien seurat saivat kokeneilta toimijoilta arvokasta tietoa seuratoiminnan uusista käytänteistä. Siten jäsenten verkostoitumisesta oli etua seuran arjessakin. Päättäjien luottamus kansalaistoimijoihin edisti uinnin olosuhteiden paranemista. Sääty-yhteiskunnan luokkajako vaikutti selvästi kuopiolaisen kansalaistoimintauinnin toimijakenttään Suomen itsenäistymisen vuosiin asti. Uimaseuran jäsenmäärän hidas kohoaminen johtui osaltaan seurajohdon yläluokkaisuudesta, jota työväestö vieroksui. Uintitoimijoiden määrän hitaaseen kasvuun syynä oli myös se, että uintia kammoksuttiin yleisesti vedenpelon vuoksi.

Uimakouluista kuopiolaiseen uimaseuraan tuli uudenlaista väkeä. Työläisperheiden lapset tulivat porvarilliseen uimaseuraan ennen kaikkea uimakoulutoiminnan kautta, jossa varattomille lapsille oli vapaapaikkoja. Huolimatta siitä, että työläisperheiden lapset liittyivät uimakoulun kautta uimaseuraan, heidän vanhempansa eivät liittyneet seuraan eivätkä he vaikuttaneet johtokuntatasolla. Kuopion Uimaseuran pitämä uimakoulu alkoi 1920-luvun lopulla saada runsaasti oppilaita, joita tuli kaikista yhteiskuntaluokista uimahallin valmistumiseen, vuoteen 1969, asti. Uimaopetusta seura järjesti kaupungilta saamallaan tuella, joten tietyllä tapaa toiminta oli puolueetonta ja irrallaan varsinaisesta seuratoiminnasta.

Yläluokkaisuus uinnin kansalaistoiminnan johtokuntatasolla rapautui hiljalleen Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun mukaan valikoitui keskiluokkaisia uinnin harrastajia. Siten uinnin filantrooppinen arvopohja menetti merkitystään. Toimintaan haluttiin mukaan oman uintiharrastuksen takia. Uinnin kansalaistoiminnan johtotehtäviin valittiin usein henkilöitä, joiden opiskelu- ja työelämäkokemuksesta katsottiin olevan hyötyä seuratoiminnalle. Johtokuntaan valikoitui henkilöitä, joiden opiskelu- ja työurat olivat laajentuneet opiskelumahdollisuuksien parantuessa sekä työelämän eriytyessä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Naisten koulutustason noustessa heidän osuutensa miesvaltaisten seurojen johdossa alkoi kasvaa hitaasti.

Sisällissota on ollut Suomen historian merkittävä käännekohta, jonka seuraukset ovat näkyneet pitkään myös uinnin kansalaistoiminnassa. Sisällissodan välittömissä jälkiseuraamuksissa kuopiolainen uinti kansalaistoimintana ei jakautunut seuratasolla monien paikkakuntien tapaan työläisuintiin ja porvarilliseen uintiin. Kuopion Uimaseurassa työväestön osuus oli niin pieni, että työläisten mahdollinen erottaminen uimaseurasta punakaartijäsenyyden vuoksi ei johtanut Työväen Urheiluliiton (TUL:n) seuran perustamiseen tai yleisseuran uintijaoston vireään toimintaan. Osaltaan TUL:n alaisen uinnin syntymättömyyteen vaikutti myös se, että Kuopiossa oli vain yksi uimalaitos, jonka hallinnasta porvarillinen Kuopion Uimaseura vastasi Kuopion kaupungin kanssa tehdyllä sopimuksella.

Muuttuva uinnin kansalaistoiminnan tavoitteellisuus

Kuopiota ympäröivät järvet ovat vaikuttaneet kuopiolaisen uinnin varhaiseen kehittymiseen. Uimalaitosten ja -huoneiden sekä uimarantojen rakentaminen Kuopioon liittyi yhtäältä kasvavan teollisuustyöväestön hygieniasta huolehtimiseen. Toisaalta veteen tehdyillä rakennelmilla oli matkailua edistänyttä vetovoimaa. Sanomalehtien yleistymisen myötä tieto eri puolilla tapahtuneista hukkumisista levisi ja ihmisten ymmärrys uimataidon tarpeellisuudesta lisääntyi. Uinnin kansalaistoiminnan varhaisena tavoitteena oli edistää ensisijaisesti uimaopetusta ja hengenpelastustyötä.

Uinnin kansalaistoimijat ottivat toimintansa alusta lähtien tavoitteekseen uintitietouden levittämisen Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Uimaopetus- ja hengenpelastustyön rinnalla Kuopiossa alettiin kansallisen kehityslinjan mukaisesti kehittää kilpauintia. Vielä 1900-luvun alkupuolella käsitykset kilpaurheilun sopimattomuudesta naisille olivat yleisiä. Kuitenkin naisten ja tyttöjen kilpauintia kehitettiin rinnan miesten uinnin kanssa. Naisia seuratoiminnassa oli kuitenkin miehiä vähemmän, ja naisten näkyvyys julkisuudessa jäi ymmärrettävästi vähäiseksi.

Valkoisessa Suomessa uinnin tehtävänä oli 1920–1930-luvulla osaltaan kasvattaa maanpuolustuskelpoisia miehiä, ryhdikkäitä kunnon kansalaisia. Vallalla oli käsitys, että sotilaiden fyysinen kunto ratkaisee sodan lopputuloksen. Kuopiossa vahvasti toimineen suojeluskuntauinnin merkitys porvarillisen uinnin kannalta oli hyödyllinen: suojeluskuntauinti toimi väylänä uimaseuran kilpailu- ja muuhun toimintaan. Yhteistyötä toteutettiin lähinnä siten, että kansalaistoimijat tarjosivat suojeluskunnalle uimalaitoksen harjoittelukäyttöön.

Edelleen toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–1968 kuopiolaisen uinnin kansalaistoiminnan painopiste oli selvästi uimaopetus- ja hengenpelastustyössä. Kilpauinti kiinnosti kuopiolaisia uintiaktiiveja, mutta muualle maahan rakennettujen uimahallien myötä alueelliset erot harjoitteluolosuhteissa ja siten myös tuloksissa ilmenivät selvästi.

Kansallisesti uimaopetus- ja hengenpelastustyön eriyttäminen uimaseurasta tapahtui Kuopiossa myöhään. Useissa suomalaisissa uimaseuroissa eriytyminen oli tapahtunut SUH:n (Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton) perustamisen myötä vuonna 1957. Kuopiossa tilanne oli kuitenkin toisenlainen kuin monella muulla paikkakunnalla, sillä kaupungissa ei ollut uimahallia. Jos uimaopetustoiminta Kuopion Uimaseurassa olisi lopetettu 1950-luvun lopulla, lopettaminen olisi todennäköisesti lamaannuttanut KuUS:n kilpailullisen toiminnan viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä. KuUS:n uimakoulutoiminta nimittäin muodosti käytännössä seuratoiminnan rungon: uintiin motivoituneimpia uimakoululaisia ohjattiin kilpauintiharrastukseen ja edelleen seuran moniin tehtäviin.

Liikunta on kanavoitu toteutettavaksi vapaaehtoisten urheiluseurojen, kuntien ja valtion kautta. Valtio alkoi kiinnostua urheilusta aikaisempaa laajemmin Suomen itsenäistyminen myötä. Sitä ennen liikunnasta vastasivat lähinnä urheiluseurat ja oppikoulut. Liikunnan ja urheilun tuottamisessa urheiluseuroista tuli 1900-luvun edetessä yhä keskeisempi osa urheilun toimintajärjestelmää, ja samalla liikuntakulttuurin alueelliset erot kasvoivat. Urheilun toimintajärjestelmiä alettiin kehittää laajasti 1960-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä esimerkiksi Kuopiossa oppilaitokset kytkeytyivät uintiurheiluun vuonna 1975, kun paikkakunnalla käynnistyi uintikeskus, jossa sovitettiin yhteen uintiharjoittelua, perus-, ammatti- ja lukiokoulutusta.

Uinnin kannalta oli tärkeää, että kunnallinen urheilulautakunta syntyi nuoressa valtiossa ohjaamaan julkista liikuntapaikkarakentamista, koska uinnin kansalaistoiminta ei tullut enää toimeen tilapäisillä avustuksilla. Vaikka uimaseuran toiminta perustui vapaaehtoisuuteen, Kuopion kaupunki oli liikuntakulttuurissa monella tapaa vahva toimija. Yhdessä kaupungin kanssa kuopiolainen uinnin kansalaistoimintaväki on jatkuvasti pyrkinyt edistämään uinnin olosuhteita. 1960-luvulla kuntalaisten kiistely kärjistyi valintaan, rakennetaanko Kuopioon uimahalli vai kirjasto. Kansallisessa vertailussa Kuopion uimahalli valmistui melko myöhään, sillä uimahalli oli jo rakennettu monelle huomattavasti pienemmälle paikkakunnalle. Kuopion uimahallin rakennuspäätös oli osoitus siitä, kuinka suuri vaikutus kansalaistoiminnan aktiivisuudella oli uimahallin rakentamisratkaisuihin.

Uimahallin valmistuminen mahdollisti uimaseuroille tilaisuuden seuratoiminnan uudelleen organisoitumiselle ja aikakaudelle edistyksellisten menetelmien käyttöön ottamiselle. Samalla uinti kehittyi nopeasti verrattuna moniin muihin urheilulajeihin, joiden olosuhteissa ei tapahtunut yhtä merkittävää muutosta. Jo 1960-luvun puolivälissä kilpauintiharjoittelu oli järjestelmällisempää ja tehokkaampaa kuin monien muiden urheilulajien harjoittelu. Uinnin eriytymiskehitys tapahtui kansallisen liikuntakulttuurin vaiheisiin verrattuna varhain. Eriytymiskehitys ilmeni lajiseurojen osuuden kasvamisena ja monina uinnin harrastamisen muotoina.

Myös uimahallien merkitys terveyden edistämiselle ymmärrettiin varhain. Voi todeta, että uimaopetus ja kilpauinti tarpeineen ja vaatimuksineen loivat perustan kuntouinnin harrastamiselle ja sen kehittymiselle suosituksi kuntoliikunnan muodoksi. Vaikka uimahallien urheilulle tuomat edut ymmärrettiin, samalla tuotiin esiin myös sosiaaliset ja terveydelliset seikat.

Lähteet

• Kuopion Uimaseura

Aiheesta muualla

• Kuopion Uimaseura ry
• Matkaniemi, Tero: Kuopiolainen uinti paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä. Toimijakentän, tavoitteellisuuden ja toimintaympäristön muutokset vuosina 1904–1979. Itä-Suomen yliopisto, 2011. Väitöskirja. ISSN:1798-5757. ISBN:978-952-61-0290-0. Teoksen verkkoversio