Kuolopyynti on vanha, muun muassa suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva kalastustapa. Se perustui talviseen hapenpuutteeseen pienissä ja huonosti virtaavissa vesistöissä, joissa valtakalat olivat ahven, särki ja hauki. Pyyntiaika kesti tammikuun lopulta maaliskuulle. Kuolopyynti ei perustunut kuolleiden kalojen pyyntiin vaan siihen, että hapenpuutteeseen saattoi kuolla koko veden kalasto, ja kalaa oli suhteellisen helposti saatavissa syvännepaikoissa ja myös uhkuavannoissa, joissa jään pinta rikkoontui ja happea virtasi ilmasta veteen ja kalat kertyivät näihin paikkoihin.

Kalojen pyrkiessä hapekkaaseen veteen ne päätyvät sellaisiin paikkoihin, joissa happea on jäljellä tai saatavilla. Mahdollisesti pilkkiminen ja muut jäätä rikkovat kalastustavat kuten talviverkostus voivat houkutella kalaa paikalle. Kalaa voitiin helpostikin poimia esimerkiksi lippoamalla.

Lähteet muokkaa

  • U. T. Sirelius: Suomalaisten kalastus II (1907), s.132–133, uusintapainos 2009, SKS, ISSN 0355-1768