Avaa päävalikko

Kuollut saapuessaan (D.O.A.) on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1950. Sen on ohjannut Rudolph Maté. Elokuva on film noir -klassikko. Tarinassa myrkytetty mies yrittää selvittää, kuka hänet myrkytti.

Kuollut saapuessaan
Laurette Luez and Edmond O'Brien in DOA.jpg
Ohjaaja Rudolph Maté
Käsikirjoittaja Russell Rouse
Clarence Greene
Tuottaja Leo C. Popkin
Säveltäjä Dimitri Tiomkin
Kuvaaja Ernest Laszlo
Leikkaaja Arthur H. Nadel
Pääosat Edmond O'Brien
Pamela Britton
Luther Adler
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Cardinal Pictures
Ensi-ilta 1950
Kesto 83 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvan tekijänoikeuksia ei uusittu, kuten Yhdysvaltojen laki olisi edellyttänyt, joten se on nyt vapaasti levitettävissä ja nähtävissä esimerkiksi Internet Archivessa ja siitä on saatavana VHS- ja DVD-versioita.

Elokuva on kuvaajana mainetta keränneen Rudolph Matén ensimmäinen ohjaus ja hänen ohjauksistaan kestävin.[1]

JuoniMuokkaa

Elokuva etenee takaumina. Alkurepliikissä päähenkilö soittaa poliisille murhailmoituksen. Frank Bigelow on saanut tappavaa myrkkyä iridiumia, ja lääkäri kertoo ettei hänellä ole enää pitkään elinaikaa. Bigelow yrittää muistella edellisen vuorokauden tapahtumia selvittääkseen, kuka hänet myrkytti. Tilanteesta tietämättömän sihteerinsä Paula Gibsonin avulla hän jäljittää myrkyn rikollisjoukkioon, joka käyttää sitä rikollisiin toimiin. Syytä miksi Bigelow on saanut myrkkyä, ei kerrota vaan piinaava jännitys säilyy loppua kohden, jolloin vie hänet ajelulle psykopaatti, jolla on mieltymys hakata uhrejaan vatsaan.[2]

NäyttelijätMuokkaa

  Edmond O'Brien – Frank Bigelow   Pamela Britton – Paula Gibson
  Luther Adler – Majak   Lynn Baggett – Mrs. Phillips
  William Ching – Halliday   Henry Hart – Stanley Phillips
  Beverly Garland – Miss Foster   Neville Brand – Chester
  Laurette Luez – Marla Rakubian   Virginia Lee – Jeannie

MusiikkiMuokkaa

Elokuvan musiikin on säveltänyt Dimitri Tiomkin:[3]


  • 1. Main Title 2:40
  • 2. Reporting a Murder 1:06
  • 3. Lover’s Quarrel 1:12
  • 4. Eddie’s Bar 0:46
  • 5. Juke Box Theme 1:39
  • 6. Hotel Rhumba 4:22
  • 7. Phone Call 1:13
  • 8. Another Rhumba 1:27
  • 9. Fisherman’s Jive 3:34
  • 10. Fisherman’s Blues 2:54
  • 11. Paula’s Love Note 0:29

  • 12. Strange Sickness 1:48
  • 13. Luminous Poison 1:24
  • 14. Escape to Nowhere 3:25
  • 15. Don’t Come Paula 2:43
  • 16. It Was Suicide 0:44
  • 17. Allison Hotel 2:13
  • 18. Bill of Sale 0:50
  • 19. Tracking Reynolds 0:25
  • 20. Unknown Assailant 0:55
  • 21. Assassin Escapes 0:30

  • 22. Hotel Hoods 0:36
  • 23. Soft in the Belly 2:24
  • 24. The Gold Urn 0:48
  • 25. Taken for a Ride 3:48
  • 26. Last Farewell 4:08
  • 27. Stanley’s Confession 1:22
  • 28. On the Trail 3:21
  • 29. Retribution 2:13
  • 30. D.O.A. 1:31
  • 31. Wolf Calls 0:41

Muita versioitaMuokkaa

Samasta tarinasta on Rocky Morton ohjannut vuonna 1988 elokuvan K.J.S. – Kuollut jo saapuessaan.

Kohtelu SuomessaMuokkaa

Valtion elokuvatarkastamo langetti elokuvalle ikärajan KK (Kokonaan kielletty) 4.12.1950. Silloiset sensorit harvinaislaatuisesti kommentoivat elokuvaa sensuuripäätöksessään: "Filmi on hengeltään sairas. Se kehittelee jännityksen miltei yhtämittaisella pistoolilla uhkaamisella (myös turvattomia naisia uhataan). jolloin käyttäytyminen on erityisen karkeaa (esim. uhattavia lyödään useissa kohdin aivan aiheetta). Pari gangsteria tehostaa pitkissä kohtauksissa julmuuttaan karkean sadistisesti. Leikkauksista ei asia parane." Elokuva sai kuitenkin ensi-iltansa 1956 merkittävien leikkausten jälkeen, joista leikkauksista tarkastamon mukaan kertyi noin 200 metriä filmiä.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Allrovi Review
  2. Allrovi, Synopsis
  3. D.O.A. [Soundtrack]: Amazon.co.uk: Music
  4. Sedergren, Jari.: Taistelu elokuvasensuurista : valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, [2006]. 85017263. ISBN 9517468121, 9789517468121. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.8.2018).

Aiheesta muuallaMuokkaa