Kuntoutusselonteko

Kuntoutusselonteko on valtioneuvoston eduskunnalle antama selviitys siitä, miten kuntoutusasiat on maassa hoidettu. Selontekoa edellytettiin vuoden 1991 kuntoutuslainsäädäntöuudistuksen eduskuntakäsittelyssä. Perustuslain 44 §:n (Valtioneuvoston tiedonanto ja selonteko) mukaan valtioneuvosto voi antaa selonteon toiminnastaan. Selonteon käsittelyssä ei ministerin tai hallituksen nauttimasta luottamuksesta voi äänestää. Kuntoutusasiain neuvottelukunta valmisteli kaikkiaan kolme valtioneuvoston selontekoa vuosina 1994, 1998 ja 2002.

Vuoden 1994 selontekoMuokkaa

Ensimmäinen kuntoutusselonteko perustui pääosin vuoden 1992 toimintatietoihin ja kun uudet kuntoutuslait ja lakimuutokset tulivat voimaan 1.10.1991, seuranta-aika järjestelmämuutoksille oli liian lyhyt kovin pitkälle menevien johtopäätösten tekemiseen. Lisäksi, kuten selonteossa todetaan, uudistuksen voimaantulon aikana tapahtuneet rajut muutokset talous- ja työllisyystilanteessa muuttivat niitä olosuhteita, joiden varaan uudistusta suunniteltiin. Uudistusta valmisteltaessa 1980-luvun lopulla vallitsi korkeasuhdanne, joka päättyi oloissamme ainutlaatuisen syvään lamaan. Esimerkiksi työttömyys kasvoi parissa vuodessa kymmenkertaiseksi. Kuntoutuslainsäädännön uudistuksella pyrittiin vähentämään työssä olevien siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle tai muun sosiaaliturvanvaraan. Näin haluttiin turvata työvoiman tarjonta tulevina vuosina. Kuntoutusselonteon mukaan kuntoutusjärjestelmää pyrittiin muuttamaan näiden tavoitteiden suunnassa:

  • Kuntoutusta järjestävien tahojen työnjaon selkeyttäminen
  • Kuntoutusta järjestävien tahojen yhteistyön parantaminen
  • Kuntoutusasiakkaan aseman ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen
  • Kuntoutuksen riittävän varhainen aloittaminen ja varmistus siitä, että kuntoutukseen aina tarvittaessa ryhdytään
  • Kuntoutuksen ajan toimeentuloturvan parantaminen

Yleisarvionaan seuranta-ajan tapahtumista selonteko toteaa, että kahden vuoden seuranta ja kokemukset osoittavat, että lainsäädännön muutoksilla on pystytty vaikuttamaan kuntoutusjärjestelmän kehittymiseen haluttuun suuntaan. Muutokset eivät kuitenkaan ole lyhyen seuranta-ajan kuluessa olleet merkittäviä. Kuntoutuslainsäädännön vaikutuksiin ovat lisäksi sekoittuneet maan taloudellisessa tilanteessa ja työllisyydessä tapahtuneet rajut muutokset. Selonteko esitti kuntoutuslainsäädännön välittömiksi muutostarpeiksi seuraavat asiakokonaisuudet:

  • Työelämässä olevien kuntoutuksen tehostaminen
  • Kuntoutusajan toimeentuloturvan kehittäminen
  • Vaikeavammaisten kuntoutuksen varmistaminen
  • Kuntoutujan vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen

Koko kuntoutusjärjestelmän näkökulmasta asiaa tarkastelleen selonteossa todetaan, että tulevaisuudessa on otettava huomioon muita kuin vain työllistämiseen liittyviä tavoitteita. Kasvava vanhusväestö ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat myös kuntoutuksen kannalta tärkeitä kysymyksiä. Lähiajan kehittämistavoitteiksi selonteko määrittelee seuraavat asiat:

  • Kuntoutujan vaikutusmahdollisuuksia ja sitoutumista kuntoutukseen on lisättävä
  • Kuntoutusjärjestelmää on kehitettävä siten, että se nykyistä paremmin kohdistuu kaikkiin kuntoutuksen tarpeessa oleviin
  • Kuntoutuksen menetelmiä on kehitettävä vastaamaan kuntoutuksen tarvetta ja tavoitteita
  • Kuntoutusta on järjestettävä tuloksellisesti, taloudellisesti ja tehokkaasti
  • Kuntoutusjärjestelmän toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta on jatkuvasti seurattava
  • Kuntoutusta koskevaa koulutusta on tehostettava ja lisättävä kaikille kuntoutusjärjestelmässä toimiville

Vuoden 1998 selontekoMuokkaa

Vuoden 1998 selontekoa varten olivat käytettävissä vuosien 1992–1997 tiedot. Edellisen selonteon aikaan työttömyysprosentti oli 18, vuoden 1998 elokuussa se oli 10. Talouskasvun ennustettiin jatkuvan lähivuosina. Selonteossa todettiin, että hallituksen linjana on sosiaali- ja terveyspolitiikassa ollut tasapainottaa yhtäältä riittävä turva ja toisaalta työhön motivoivat kannustimet. Kuntoutusjärjestelmän tulisi omalta osaltaan ylläpitää väestön toiminta- ja työkykyisyyttä ja elämänhallintaa ja estää yksilöiden syrjäytymisprosessien syntymistä ja etenemistä.

Merkittävimmät lainsäädäntöuudistukset vuosina 1992–1997 olivat osa laajempia sosiaaliturvaa koskevia uudistuksia. Tällaisina kuntoutukseen välittömästi ja välillisesti vaikuttavina muutoksina selonteko nostaa esiin seuraavat:

  • perusoikeusuudistus (elokuun alusta 1995)
  • sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusjärjestelmän muutos (vuoden 1993 alusta)
  • Kelan kuntoutuksen ja kuntoutusrahan vähäiset muutokset (esimerkiksi sairauspäivärahalain ja kuntoutusrahalain muutokset (vuoden 1996 alusta)
  • työeläkeuudistus, jossa määräaikaiseläke muutettiin kuntoutustueksi (vuoden 1996 alusta)

Kuntoutuksen vaikutuksista ja kuntoutusjärjestelmän toimivuudesta selonteko nostaa esiin kolme yleistä periaatetta:

  • kuntoutuksen menetelmät ovat vaikuttavia ja tehokkaita
  • kuntoutus on kuntoutujan elämäntilanteen ja tulevaisuuden näkökulmasta kannattavaa
  • kuntoutukseen ryhdytään riittävän varhaisessa vaiheessa

Selonteon mukaan kuntoutuksen määrälliseen ja laadulliseen kehittämiseen on 1990-luvulla käytetty voimavaroja aikaisempaa enemmän. Haasteita edelleen ovat seuraavat tavoitteet:

  • työikäisten työkyvyn ylläpitäminen ja kuntoutus
  • vajaakuntoisten ja vammaisten työllistymismahdollisuuksien parantaminen
  • vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja psykososiaalista tukea tarvitsevien toimintamahdollisuuksien lisääminen
  • vanhusväestön toimintakyvyn ylläpitäminen

Erityisiksi kehittämiskohteiksi selonteko esittää seuraavia seitsemään asiaa:

  • kuntoutujan vaikutusmahdollisuuksien ja vastuun lisääminen
  • asiakasyhteistyön kehittäminen
  • kuntoutuksen kannustavuuden lisääminen
  • kuntoutusta järjestävien organisaatioiden vastuunjaon selkeyttäminen ja tarkistaminen
  • kuntoutuspalvelujen kattavuuden ja saatavuuden varmistaminen
  • kuntoutusmenetelmien kehittäminen ja kuntoutuksen tuloksellisuuden parantaminen
  • kuntoutuksen kehittäminen koulutuksen avulla

Vuoden 2002 selontekoMuokkaa

Vuoden 2002 selonteossa todetaan, että vuonna 2000 kuntoutukseen käytettiin yhteensä 1,2 miljardia euroa, missä oli reaalikasvua 9 prosenttia vuodesta 1997. Neljäsosa kuntoutuksesta rahoitetaan sosiaalihuollosta ja viidesosa terveydenhuollosta. Kelan osuus kuntoutuksesta on viidesosa. Loput, noin yhden kolmasosan rahoittavat koulutoimi, valtio sotainvalidi- ja veteraanikuntoutuksena, työeläkelaitokset, vakuutuslaitokset, Raha-automaattiyhdistys ja eräät pienemmät osajärjestelmät. Selonteon mukaan 1990-luvun lopun kuntoutuksen kehittämistoimenpiteet kohdistuivat syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin ja nuoriin, pitkäaikaistyöttömiin, työssä oleviin ikääntyviin työntekijöihin sekä vaikeavammaisten ja vajaakuntoisten työllistymiseen. Mielenterveysongelmaisten osuus kuntoutujista kasvoi. Selonteon kattamien vuosien aikana toteutettiin muun muassa seuraavat lakimuutokset, kehittämishankkeet tai palveluprojektit:

  • yhteispalvelukokeilu työhallinnon, kuntien sosiaalitoimen ja Kelan kesken, josta kehittyi sittemmin työvoiman palvelukeskusten verkosto (hanke aloitettiin vuonna 2002)
  • Kannattaako kuntoutus? –selvitys Stakesin ja Kuntoutusasiain neuvottelukunnan yhteistyönä
  • Kuntoutus- ja työkyvyn arviointiverkosto –hanke (KUTVE), joka vakiintui Vakuutuskuntoutus VKK:n ylläpitämäksi verkostoksi
  • Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien (IP)-hanke
  • laki kuntouttavasta työtoiminnasta (voimaan 1.9.2001)
  • pitkäaikaistyöttömien eläke-edellytysten selvittämishanke (ns. Taipaleen malli), jonka seurauksena säädettiin laki eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta (39/2005)
  • lasten ja nuorten psykiatrisen kuntoutuksen kokeiluhanke Kelan ja kuntien terveydenhuollon erityismäärärahoilla (vuodesta 2000 alkaen)
  • Kelan Geriatrisen kuntoutuksen kehittämis- ja kokeiluhanke vuosina 2000–2001

Lähivuosien kehittämislinjauksiksi selonteko määrittelee seuraavat kahdeksan kohtaa:

  • asiakkaan aseman parantaminen ja asiakasyhteistyön kehittäminen
  • kuntoutuksen vaikuttavuuden lisääminen
  • terveydenhuollon kuntoutustehtävän tehostaminen
  • työssä olevien työkyvyn ylläpitäminen
  • vammaisten, vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistyminen
  • päihdekuntoutus
  • mielenterveyskuntoutus
  • vanhusväestön kuntoutus

Kolmatta selontekoa käsitellessään eduskunta ei enää edellyttänyt uuden selonteon antamista vuonna 2006.

LähteetMuokkaa

  • Kannattaako kuntoutus?. Stakes, 2002.
  • Valtioneuvoston selonteko kuntoutuslainsäädännön vaikutuksista ja kuntoutusjärjestelmän kehittämisestä. STM, 1994.
  • Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta. STM, 1998.
  • Kuntoutusselonteko. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle. STM, 2002.