Maailman Kuvalehti

suomalainen aikakauslehti
(Ohjattu sivulta Kumppani)

Maailman Kuvalehti (vuoteen 2011 Maailman Kuvalehti Kumppani) on globaalikysymyksiin perehtynyt suomalainen aikakauslehti. Maailman Kuvalehti kertoo kehitysmaiden arjesta ja monikulttuurisesta Suomesta. Sen teemoja ovat kehityspolitiikka, ihmisoikeudet, ympäristö, kulttuuri ja pohjoisen ja etelän välinen kuilu. Lehden julkaisija on Fingo.

Maailman Kuvalehti on saanut kotimaisen Joutsenmerkki-ympäristömerkinnän. Maailman Kuvalehti palkittiin vuonna 2018 jo toista kertaa kunniamaininnalla Aikakausmedian Edit-kilpailussa Vuoden yleisölehti 2017 -sarjassa "lehtenä, joka erityisen hyvin tavoittaa kohderyhmänsä". Samassa kilpailussa lehden kansi 1/2017 oli ehdolla Vuoden kanneksi.

Historia muokkaa

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa aloitti Kumppani-lehden julkaisemisen 1990-luvun alussa osana toimintaansa kehitysyhteistyön äänitorvena Suomessa. Lehden julkaiseminen oli mahdollista pitkälti ulkoministeriön tuen avulla. Vuoteen 2005 asti lehti ilmestyi kuusi kertaa vuodessa ja oli täysin ilmainen. Vuodesta 2005 eteenpäin lehti muuttui maksulliseksi ja ilmestyi aluksi kuukausittain. Vuonna 2009 lehden nimi muuttui Maailman Kuvalehti Kumppaniksi, ja vuoden 2011 syksyllä lehti jätti Kumppanin pois nimestään ja on pelkkä Maailman Kuvalehti. Sen jälkeen kun Kepa ja Kehys ry yhdistyivät Fingoksi vuonna 2018, lehden julkaisemista jatkaa Fingo.[1] Vuonna 2022 lehti ilmestyy neljä kertaa. Sillä on noin 5 000 lukijaa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Mikä lehti? Maailman Kuvalehti. Arkistoitu 15.12.2018. Viitattu 14.12.2018.
  2. Mediatiedot Maailmankuvalehti.fi. Viitattu 25.6.2023.

Aiheesta muualla muokkaa