Kultainen hevonen

taiwanilainen elokuvapalkinto

Kultainen hevonen (kiin.: 金馬; pinyin: Jīnmǎ) on taiwanilainen elokuva-alan palkinto, joka jaetaan Taipein elokuvajuhlilla vuosittain. Palkinto on erittäin arvostettu kiinankielisen elokuvan saralla, ja palkintoa nimitetään tästä syystä "Aasian Oscariksi" tai "kiinankielisen maailman Oscareiksi".[1][2]

Näyttelijä Liu Kuan-ting parhaasta miessivuosasta saamansa Kultainen hevonen ‑palkinto käsissään vuoden 2019 palkintogaalassa Taipeissa.

Palkinnon nimi on peräisin Kinmenin (kiin.: 金門; pinyin: Jīnmén) ja Matsun (kiin.: 馬祖; pinyin: Mǎzǔ) saaristojen nimien ensimmäisistä merkeistä, jotka yhdessä muodostavat fraasin "kultainen hevonen". Palkinto nimettiin näiden kahden saariston mukaan, koska ne olivat ensiarvoisessa asemassa Taiwanin puolustuksessa Kiinaa vastaan ja elokuva-alaa haluttiin inspiroida työskentelemään samalla tavalla kansakunnan hyväksi.[3]

Palkinto on perustettu vuonna 1962, ja se on tarkoitettu korkeana tunnustuksena muun muassa Taiwanissa ja Hongkongissa valmistetuille kiinankielisille elokuville.[4] Mannerkiinalaisille elokuville palkintoa on voitu myöntää vuodesta 1996 lähtien.[1] Kiinan ja Taiwanin väliset poliittiset kiistat ovat kuitenkin vaikuttaneet palkintojenjakotilaisuuden medianäkyvyyteen ja järjestelyihin.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Golden Horse Awards: The Oscars of Asia BBC News. 16.11.2018. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  2. Golden Horse Awards: First wins for Chang Chen and Alyssa Chia The Straits Times. 28.11.2021. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  3. Taiwan+ Original|10 Fun Facts about the Golden Horse Awards, the Chinese-language "Oscars" 24.11.2021. TaiwanPlus. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  4. Overview 2022. Taipei Golden Horse Film Festival. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  5. Frater, Patrick: ‘Stonewalling’ and ‘Old Fox’ Take Honors at Taiwan’s Golden Horse Film Awards Film. 25.11.2023. The Variety. Viitattu 27.1.2024. (englanniksi)