Kulta(I)kloridi
Kulta(I)kloridi (AuCl) on kullan ja kloorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä.
| Kulta(I)kloridi | |
|---|---|
-chlorid.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | AuCl |
| Moolimassa | 232,42 |
| Ulkomuoto | Vaaleankeltaisia kiteitä |
| Sulamispiste | 289 °C (hajoaa)[1] |
| Tiheys | 7,57 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa[1] |
Ominaisuudet muokkaa
Huoneenlämpötilassa kulta(I)kloridi on vaaleankeltaista kiteistä ainetta. Yhdisteen rakenne on polymeeri, jossa kulta- ja klooriatomit muodostavat siksakketjun. Yhdiste liukenee useisiin orgaanisiin liuottimiin esimerkiksi metanoliin, tolueeniin ja dikloorimetaaniin. Veden kanssa kulta(I)kloridi reagoi disproportioituen kulta(III)kloridiksi ja kullaksi. Kuumennettaessa aine hajoaa kullaksi ja klooriksi. Kulta(I)kloridi on Lewis-happo ja muodostaa komplekseja esimerkiksi syanidi- ja kloridi-ionien kanssa.[1][2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Kulta(I)kloridia valmistetaan kuumentamalla kulta(III)kloridia noin 200 °C:n lämpötilaan vetykloridin läsnä ollessa.[2][4]
- AuCl3 → AuCl + Cl2
Kulta(I)kloridia käytetään katalyyttinä useissa orgaanisen kemian reaktioissa. Näitä ovat muun muassa additioreaktiot, sykloadditiot, kytkentäreaktiot ja vedytykset. Sitä käytetään myös hiiliatomien välisten kaksois- tai kolmoissidosten reaktiivisuuden kasvattamiseen.[1][6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Changkun Li & Jianbo Wang: Gold Chloride, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2009. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.9.2020.
- ↑ a b Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 325–326. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ J. G. Cohn, Eric W. Stern & Samuel F. Etris: Gold and Gold Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. (englanniksi)
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 467. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1282. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.9.2020). (englanniksi)
- ↑ Tse-Lok Ho: Fiesers' Reagents for Organic Synthesis, s. 273–279. John Wiley & Sons, 2016. ISBN 978-1-118-94280-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.9.2020). (englanniksi)