Kuin surmaisi satakielen (elokuva)

Robert Mulliganin ohjaama elokuva vuodelta 1962

Kuin surmaisi satakielen (engl. To Kill a Mockingbird) on vuonna 1962 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Robert Mulligan. Se perustuu Harper Leen samannimiseen romaaniin vuodelta 1960. Elokuva sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta ja voitti niistä kolme: paras miespääosa, sovitettu käsikirjoitus ja lavastus.[1]

Kuin surmaisi satakielen
To Kill a Mockingbird
Ohjaaja Robert Mulligan
Käsikirjoittaja Horton Foote
Perustuu
Tuottaja Alan J. Pakula
Säveltäjä Elmer Bernstein
Kuvaaja Russell Harlan
Leikkaaja Aaron Stell
Tuotantosuunnittelija Henry Bumstead
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Levittäjä Universal Studios
Ensi-ilta
Kesto 129 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva valittiin vuonna 1995 Yhdys­valtojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia.[2] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Näyttelijät

muokkaa
 Gregory Peck   Atticus Finch  
 Mary Badham   Scout  
 Phillip Alford   Jem  
 John Megna   Dill Harris  
 Brock Peters   Tom Robinson  

Lähteet

muokkaa
  1. Oscars.org – 1963 The 35th Academy Awards Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)
  2. National Film Registry Listing National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.