Avaa päävalikko

Kroatia yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija    Gold medal blank.svg       Silver medal blank.svg       Bronze medal blank.svg    Yhteensä
36. 4 3 1 8

Kroatia on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1993 lähtien. Maa on saavuttanut toistaiseksi neljä kultamitalia ja yhteensä kahdeksan mitalia.

Kroatian ensimmäinen pisteille eli kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt urheilija oli vuoden 2001 kisoissa kahdeksanneksi moukarinheitossa sijoittunut Ivana Brkljačić. Kisojen paras kroatialainen oli viisi päivää myöhemmin korkeushypyssä kuudenneksi sijoittunut Blanka Vlašić. Pariisin kisoissa 2003 Vlašić oli maansa ainoa pisteurheilija sijoituttuaan korkeudessa seitsemänneksi. Helsingissä 2005 Kroatia ei saavuttanut yhtään pistesijaa, mutta Osakassa 2007 Vlašić voitti maalleen ensimmäisen maailmanmestaruuden ja Berliinissä 2009 toisen. Daegussa 2011 hän saavutti hopeaa. Moskovassa 2013 Sandra Perković voitti kultaa kiekonheitossa. Pekingissä 2015 sekä Vlašić että Perković saavuttivat hopeaa. Lontoossa 2017 Perković voitti kultaa ja Stipe Žunić saavutti pronssia kuulantyönnössä. Ennen Žunićin kuulamitalia ainoa pistesijoille yltänyt kroatialainen miesurheilija oli moukarinheitossa seitsemänneksi Berliinissä 2009 sijoittunut András Haklits.

Kroatian MM-mitalit kisoittainMuokkaa

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1993–2005 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2007 Osaka 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 15.
2009 Berliini 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 15.
2011 Daegu 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 23.
2013 Moskova 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 12.
2015 Peking 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 20.
2017 Lontoo 0 0 1 1 0 0 1 0 1 2 17.
Yhteensä 0 0 1 4 3 0 4 3 1 8 36.

Kroatian MM-mitaliurheilijatMuokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Blanka Vlašić 2 2 0 4 2007–2015
Sandra Perković 2 1 0 3 2013–2017
Stipe Žunić 0 0 1 1 2017

LähteetMuokkaa