Kristin Gierisch

saksalainen kolmiloikkaaja

Kristin Gierisch (s. 20. elokuuta 1990 Zwickau) on saksalainen kolmiloikkaaja. Gierisch edustaa LAC Erdgas Chemnitziä ja hänen valmentajanaan toimii Harry Marusch.[1]

Mitalit
Kristin Gierisch vuonna 2015
Kristin Gierisch vuonna 2015
Maa:  Saksa
Naisten yleisurheilu
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Portland 2016 kolmiloikka
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Berliini 2018 kolmiloikka
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2017 Kolmiloikka

Gierisch sijoittui kuudenneksi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2007 ja viidenneksi alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2009. Hän selviytyi loppukilpailuun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2011, muttei osallistunut siihen.[2]

Gierisch karsiutui loppukilpailusta Istanbulin MM-hallikilpailuissa 2012. Hän sijoittui yhdeksänneksi Zürichin EM-kilpailuissa 2014 ja neljänneksi Prahan EM-hallikilpailuissa 2015 sisärataennätyksellään 14,46.[2] Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Pekingissä hän sijoittui finaalin kahdeksanneksi tuloksella 14,25.[2][3]

Gierisch saavutti hopeaa vuoden 2016 sisäratojen MM-kilpailuista Portlandista tuloksella 14,30.[3] Saman vuoden Amsterdamin EM-kilpailuissa hän oli kahdeksas ja Rio de Janeiron olympialaisissa yhdestoista.[2]

Gierisch voitti sisäratojen Euroopan-mestaruuden Belgradissa 2017 tuloksella 14,37. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 14,33. Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hän saavutti hopeaa ulkorataennätyksellään 14,45. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän karsiutui kolmiloikan loppukilpailusta.[2]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Ulkoradoilla

Sisäradoilla

NR = maan ennätys

Lähteet muokkaa

  1. https://www.leichtathletik.de/nationalmannschaft/athletenportraet/athlet/detail/kristin-gierisch/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c d e Kristin Gierisch tilastopaja.net. Viitattu 4.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. a b Kristin Gierisch Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.