Kristilliset hyveet
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kristillisiä hyveitä on perinteisesti ajateltu olevan yhteensä seitsemän, joista kolme ns. teologista hyvettä. Oppi teologisista hyveistä on peräisin Tuomas Akvinolaiselta (1225–1274) hänen kirjastaan Summa Theologiae.[1] Hyveet on mainittu Uudessa testamentissa Paavalin ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä (1. Kor. 13:13) ja ne ovat:
Neljä ns. kardinaalihyvettä ovat oikeamielisyys, viisaus, rohkeus ja kohtuullisuus. Nämä perustuvat Platonin hyveoppiin ja ne omaksuttiin osaksi kristillistä teologiaa uusplatonismin välityksellä.
Kristilliset paheet muokkaa
Kristinuskon mukaan on kahdentyylisiä paheita. Toiset ovat peräisin ihmisten ruumiillisesta rakenteesta, kuten kieroutuneet aistit (himo) ja toiset epäjumalien palvonnasta. Ensin mainitut ovat vähemmän merkittäviä kuin jälkimmäiset, vaikkakin syntisiä. Hengellisiä paheita ovat muun muassa jumalanpilkka (uskon väärinkäyttö), epätoivo (toivon väärinkäyttö), uskosta luopuminen, hurskauden käyttämättömyys ja välinpitämättömyys.
Keskiajan katolisen kirkon teologiassa ns. seitsemän kuolemansyntiä olivat seitsemän kristillisen hyveen vastakohtia. Näitä paheita olivat ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, himo ja valheellisuus. Seitsemän kuolemansyntiä ovat usein olleet kiinnostava aihe myös taiteessa, erityisesti kirjallisuudessa ja elokuvissa.
Lähteet muokkaa
- ↑ Tuomas Akvinolainen: Summa Theologiae. . Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Usko uudessa raamatunkäännöksessä (1992)
- Toivo uudessa raamatunkäännöksessä (1992)
- Rakkaus uudessa raamatunkäännöksessä (1992)