Kristallilasi
Kristallilasi eli kristalli on lasia, joka sisältää normaalin lasin piidioksidin (silikan, SiO2) lisäksi lyijymonoksidia (PbO). Kristallilasi on pehmeämpää kuin tavallinen lasi ja siten helpompaa hioa. Hiottavuuden ja suuren taitekertoimen ansiosta se soveltuu koristeellisten lasiesineiden valmistamiseen sekä linssien valmistukseen. Lyijykristalliksi lasia voidaan kutsua, jos lyijyoksidia on vähintään 24 painoprosenttia.[1]
Lyijykristallille ja kristallilasille on määritetty normit:
- Lyijykristalli: Tiheys ≥ 2,90, taitekerroin ≥ 1,545, PbO ≥ 24 %
- Kristallilasi: Tiheys ≥ 2,45, taitekerroin ≥ 1,520, oksidien sinkkioksidi (ZnO), bariumoksidi (BaO), lyijymonoksidi (PbO) ja kaliumoksidi (K2O) yhteismäärä ≥ 10 %
Kristalli-nimityksestä huolimatta, joka varsinaisesti tarkoittaa kidettä, kristallilasi on muiden lasilaatujen tavoin amorfista, eikä sillä ole kiderakennetta. Kristalli voi kuitenkin tarkoittaa kiteen muotoon hiottua lasia.
Kristallilasia alettiin valmistaa Italian Muranossa 1400-luvun puolivälissä. Tuolloin varhaisrenessanssin aikana otettiin uudelleen käyttöön roomalaisen ajan lasinvalmistustekniikat ja vaikutteita saatiin islamilaisissa maissa vallinneista lasinvalmistustavoista. Pian muranolaiset lasiesineiden tuntemus levisi Pohjoismaihin saakka. Muranon lasia myynyt kauppias George Ravenscroft kehitti venetsialaista vuorikristallia muistuttavan kristallilasityypin 1600-luvulla. 1600-luvun lopulla Böömin alueella tehtiin kristallilasia, jossa käytettiin lyijyn sijaan potaskasulatetta.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ https://web.archive.org/web/20030421125819/http://www.hippoglass.com/htmls/artikkelit/art10.pdf Lasi, sulatettua kvartsihiekkaa
- ↑ Philppa Beveridge, Ignasi Doméneçh, Eva Pascual: Osaavat kädet, Lastyöt, s. 16-17. Perhemediat, 2009. ISBN 978-952-494-178-5.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kristallilasi Wikimedia Commonsissa
