Avaa päävalikko

Kriisinhallintakeskus (engl. Crisis Management Centre Finland, lyhyesti CMC Finland) on vuonna 2007 perustettu siviilikriisinhallinnan osaamiskeskus, jonka päätehtävänä on rekrytoida ja kouluttaa siviilikriisinhallinnan asiantuntijoita kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin, sekä vastata operaatioihin lähtevien logistisista ja materiaalisista valmiuksista. Lisäksi keskus laajentaa niin suomalaista kuin kansainvälistäkin siviilikriisinhallintakenttää tutkimus- ja kehittämistoiminnallaan.[1] Keskuksen johtajana toimii Kirsi Henriksson.

Kriisinhallintakeskus toimii kansainvälisesti: sillä on jatkuvasti maailmalla noin 120 sekondeerattua eli Suomen valtion puolesta rekrytoitua siviilikriisinhallinnan asiantuntijaa. Asiantuntijoita lähetetään eniten Euroopan Unionin (EU), Yhdistyneiden Kansakuntien (YK), Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) sekä Euroopan neuvoston koordinoimiin kriisioperaatioihin. Lisäksi koko koulutus on englanninkielistä, ja joka kurssille osallistuu ulkomaalaisia koulutettavia.

Kokonaisvaltainen kriisinhallinnan osaamiskeskusMuokkaa

Kriisinhallintakeskus perusti vuonna 2008 Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen (FINCENT) kanssa Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osaamiskeskuksen, johon liitettiin vuosikymmen myöhemmin vuonna 2018 myös Poliisiammattikorkeakoulu. Osaamiskeskuksen tavoitteena on edistää yhteistoiminnallista kriisinhallintaa siviili- ja sotilaskriisinhallinnan välillä.[2]

Vuoden 2019 siviilikriisinhallintalain muutosMuokkaa

Vuoden 2018 syksyllä hallitus päätti siviilikriisihallintalain muutoksen nojalla siirtää Kriisinhallintakeskuksen Pelastusopiston yhteydestä sisäministeriön hallinnolliseen yhteyteen[3]. Lakimuutos astui voimaan 1.1.2019. Muutoksen myötä myös keskuksen toiminta siirtyy Kuopiosta Helsinkiin kahden vuoden siirtymäajan kuluessa.[4]

LähteetMuokkaa