Krasimir Anev (s. 16. kesäkuuta 1987, Samokov) on bulgarialainen ampumahiihtäjä.

Krasimir Anev, Duszniki-Zdrój 2017

Anev sijoittui Nové Měston MM-kilpailuissa 2013 sprintissä 11:nneksi. Oslon MM-kilpailuissa 2016 hän oli normaalimatkalla kahdestoista. Hochfilzenin MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui sprintissä kuudenneksi, takaa-ajossa seitsemänneksi ja yhteislähdössä 12:nneksi. Anterselvan MM-kilpailuissa 2020 hän sijoittui takaa-ajossa 13:nneksi.

Maailmancupissa Anev sijoittui kymmenen parhaan joukkoon ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas normaalimatkalla kauden 2012–2013 avauskilpailussa, joka pidettiin Östersundin kaupungissa Ruotsissa. Parhaimmillaan hän on ollut neljäs Oberhofin yhteislähtökilpailussa kaudella 2014–2015. Maailmancupin ja maailmanmestaruuskilpailujen lisäksi hän on edustanut Bulgariaa olympialaisissa 2010 Vancouverissa, 2014 Sotšissa ja 2018 Pyeongchangissa.

EM-kilpailujen nuorten sarjassa Anev sai kultaa normaalimatkalla ja hopeaa takaa-ajossa Banskossa 2007 sekä hopeaa normaalimatkalla ja pronssia takaa-ajossa Nové Městossa 2008. Aikuisten sarjassa hän sai hopeaa takaa-ajossa ja pronssia normaalimatkalla Ridnaunissa 2011, pronssia normaalimatkalla Banskossa 2013, hopeaa takaa-ajossa Otepäässä 2015, hopeaa normaalimatkalla ja pronssia sprintissä Duszniki-Zdrój'ssa 2017, hopeaa takaa-ajossa ja pronssia sprintissä Ridnaunissa 2018 sekä kultaa normaalimatkalla Minskissä 2019. Rulla-ampumahiihdon MM-kilpailuissa hän voitti nuorten maailmanmestaruuden sprintissä ja takaa-ajossa Otepäässä 2007 sekä sai takaa-ajossa pronssia Haute Mauriennessa 2008. Miesten sarjassa hän saavutti takaa-ajossa pronssia Nové Městossa 2011, Tjumenissa 2014 ja Tšaikovskissa 2017.

Lähteet muokkaa

  • Krasimir Anev Kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.