Kovero (Tuupovaara)

kylä Joensuun kaupungissa

Kovero on Koverojärven itärannalla, Ristivaaran rinteessä sijaitseva kylä ja maaseututaajama Joensuun kaupungin Tuupovaaran pitäjässä.[1][2][3][4][5] Kylän asukasluku on noin 330-350.[2][4]

Herman Alaskalaisen tsasouna Koverossa

Koverossa on muun muassa Ilomantsintien varressa sijaitseva Teboil-huoltoasema, jolla on myös kauppapalveluja.[4][6] Kylällä toimii Koveron nuorisoseura, jonka taloa käytetään kylätalona.[4][2] Koveron ortodoksinen perinne on vanhaa. Ensimmäinen tsasouna (ortodoksinen ruokoushuone) rakennettiin 1700-luvulla. Nykyinen, pieni Herman Alaskalaisen tsasouna on vuodelta 1995.[3][7] Koverossa on myös kirjailijaresidenssi.[8]

Koveron kylä sai ensimmäisen kansakoulun vuonna 1889. Koveron vuonna 1930 rakennettu kyläkoulu (Koveron koulu) lakkautettiin vuonna 2013.[3][9][10][2] Myös kauppa on suljettu.

Koveron maarekisterikylään kuuluvat Koveron, Herajärven ja Heinäahon kylätoiminnalliset kylät.

Historia muokkaa

Koverossa on ollut asutusta jo ainakin 1400-luvulta lähtien.[3] Kylä on syntynyt jo keskiajalla ja saanut nimensä viereisen järven mukaan. Koverojärvi eli Koveronjärvi on pieni, muodoltaan mutkikas järvi. Kovera- ja Kovero-nimet ovat yleensä viitanneet järvien koveraan muotoon.[5] Kylän nimen kirjoitusasu on vaihdellut: Dr. Kovera (1500), Kofuerala by (1590), Kowera (1618) ja Kofwero (1682).[5] Kylä mainitaan vuoden 1500 Vatjan viidenneksen verokirjassa yhtenä Ilomantsin pogostan suurimmista kylistä.

Kylällä on sijainnut muun muassa vuonna 1744 perustettu talvimajatalo (kievari), kaksi tiilitehdasta, mylly, meijeri ja saha.[3]

Tuupovaaran kunta ja rautatieasema tunnettiin aiemmin nimellä Kovero.

Lähteet muokkaa

  1. Kovero (myös Asutusnimihakemiston sivulle linkitetty MML:n Nimistön tietokortti: Kovero) Asutusnimihakemisto. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 16.7.2021.
  2. a b c d Milla Holm: Juurevien ihmisten Kovero 16.3.2013. yle.fi. Viitattu 16.7.2021.
  3. a b c d e Kovero tuupovaara.fi. Viitattu 16.7.2021.
  4. a b c d Arkistoitu kopioKovero (Kyläesittely) kylat.fi. Arkistoitu 18.7.2021. Viitattu 16.7.2021.
  5. a b c Kovero (s. 185) Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 16.7.2021.
  6. Joensuu Kovero teboil.fi. Viitattu 16.7.2021.
  7. Pyhän Herman Alaskalaisen tsasouna viakarelia.fi. Viitattu 16.7.2021.
  8. Jouki Väinämö: Pohjois-Karjalan uusin residenssi avattu Outokumpuun 15.11.2019. yle.fi. Viitattu 16.7.2021.
  9. Koveron kyläkoulu sai jatkoaikaa 30.5.2011, päivitetty 20.4.2012. yle.fi. Viitattu 16.7.2021.
  10. Koveron kyläkoulun toiminta päättyy ensi kesänä karjalainen.fi. 19.10.2012. Viitattu 16.7.2021.

Aiheesta muualla muokkaa