Kouvolan jäähalli
Kouvolan jäähalli (markkinointi- ja sponsorinimeltään Lumon Areena) on Kouvolan Urheilupuistossa sijaitseva jäähalli, joka tunnetaan erityisesti jääkiekon SM-liigassa pelaavan jääkiekkojoukkueen, Kouvolan KooKoon, kotiareenana. Jäähalli valmistui 1980-luvun alussa, tarkemmin vuonna 1982. Hallia uudistettiin vuoden 2015 kesällä siten, että sen katsojakapasiteetti nousi yhteensä 6 400 katsojapaikkaan. Vuoden 2016 kesän kioskiremontointien vuoksi katsojakapasiteetti kuitenkin jouduttiin pudottamaan 6 200 katsojaan. Kesällä 2019 jäähallin B-katsomon takana olleet seisomakatsomot päätettiin purkaa, koska niiden tilalle haluttiin rakentaa lisää uusia WC-tiloja. Tällöin hallin katsojakapasiteetiksi muodostui 5 950 katsojaa, joka oli kuitenkin (kahden edellisenkin ilmoitetun katsojamäärän tavoin) vain teoreettinen maksimimäärä.[1]
Kouvolan jäähalli | |
---|---|
![]() Kouvolan jäähalli (Lumon Areena) ulkoa kuvattuna. |
|
Rakennuksen tiedot | |
Sijainti | Topinkuja 1, 45100 Kouvola |
Koordinaatit | |
Avattu | 1982 |
Remontoitu | 2006, 2015, 2018, 2023–2024 |
Omistaja | Kouvolan kaupunki |
Kenttä | Jää |
Aiemmat nimet | Kouvolan jäähalli (nimi käytännössä edelleenkin käytössä – jäähallin ns. päänimenä: 1982–2015) |
Käyttäjät | |
Katsojakapasiteetti | |
5 200 katsojapaikkaa |
|
Kentän mitat | |
30 metriä × 60 metriä |
|
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |

Vuoden 2024 tammikuussa Lumon Areenan D-päätyyn avattiin uusi ravintola, Sandels Lounge, KooKoota sponsoroivan Olvin valmistaman Sandels-oluen mukaan.[2] Vuosien 2024 ja 2025 välillä jäähallissa tehtiin myös muita, uuden ravintolan avaamista suurempia ja pienempiä, remontointeja. Näihin lukuisiin remontointeihin lukeutuivat muun muassa seuraavat asiat: jäähallin parven aitioita laajennettiin, jokaisen istumakatsomopaikan penkin uusittiin sekä hallin pukuhuone-, WC- ja suihkutilat kunnostettiin. Näiden kaikkien eri remontointien ajan hallin katsojakapasiteetti oli pudotettuna 5 950 katsojapaikasta väliaikaiseen 4 750 katsojapaikkaan, mutta paikkoja koskeneiden remontointien valmistuttua jäähallin katsojakapasiteetti nostettiin 5 200 katsojapaikkaan (eli jäähallin nykyiseen katsojakapasiteettiin).[3][4]
Jäähallista löytyvät myös muun muassa seuraavat asiat: juoksusuora, pituushyppypaikka, katsomoiden yläpuolella sijaitseva juoksurata sekä harjoitusjää hallin B-katsomon alla. Kouvolan jäähallissa voidaan muun muassa järjestää konsertteja ja muita erilaisia musiikkitapahtumia, joista ehkä merkittävimpänä voidaan pitää Vappugospel-vapputapahtumaa. Hallin Kouvolan jäähalli -nimi päätettiin vaihtaa Lumon Areena -markkinointi- ja sponsorinimeksi silloin, kun KooKoo ja suomalainen lasirakennusalan yritys, Lumon, solmivat yhteistyösopimuksen (eli vuonna 2015). Vaikkakin nykyisin jäähallilla on oma sponsorinimensä, voi hallista virallisesti käyttää myös sen alkuperäistä nimeä.
Maajoukkuetason otteluita Kouvolan jäähallissa on pelattu muutaman kerran, kuten esimerkiksi vuonna 2016 pelattu yksittäinen Euro Hockey Touriin kuulunut ottelu, Suomi–Tšekki. Kyseinen ottelu päättyi lopulta Suomen 4–1-voittoon, oman kotiyleisönsä edessä. Vuoden 2019 keväällä jäähallissa pelattiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen toiseksi viimeinen harjoitusottelu ennen vuoden 2019 MM-kisoja. Tämän kyseisen harjoitusottelun vierasjoukkueena toimi Ruotsin jääkiekkomaajoukkue, joka myös lopulta hävisi ottelussa Suomelle tiukin 5–4-lukemin. Lisäksi jäähallissa on järjestetty myös esimerkiksi ylimääräinen Suomen Keskustan puoluekokous syyskuussa 2019.
Jäähallin suurimpia yleisömääriä
muokkaaKouvolan jäähallin kaikkien aikojen yleisöennätys nähtiin SM-liigan KooKoo–Jukurit-ottelussa 1. helmikuuta 2020, kun ottelua oli saapunut seuraamaan 5 903 katsojaa.[5] Mutta koska kyseinen ottelu oli vuosittain järjestettävä Mustaoranssi-niminen ilmaisottelu, jossa kenenkään ei tarvinnut maksaa omasta lipustaan mitään, ei yleisöennätystä voida pitää virallisena. Jäähallin oikeasti virallinen yleisöennätys on I-divisioonan KooKoo–SaiPa-ottelusta, jota oli seuraamassa 5 350 katsojaa.lähde?
Kouvolan jäähalli piti hallussaan Mestiksen yleisöennätystä lähemmäs kymmenen vuoden ajan, koska kauden 2013–2014 viidettä KooKoon ja Jukurien välistä finaaliottelua oli seuraamassa 5 194 katsojaa.lähde? Vuoden 2023 syyskuussa ennätys kuitenkin siirtyi Espooseen, Espoo Metro Areenalle, sillä Kiekko-Espoon ja Helsingin Jokerien välistä ottelua oli seuraamassa 6 982 katsojaa.[6]
Jäädytetyt pelipaidat
muokkaa- #36 – Mikko Outinen
- #81 – Timo Nurmberg
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Tietoa Lumon Areenasta – KooKoo, kookoo.fi.
- ↑ Uusi Sandels Lounge -niminen ravintola Lumon Areenalle – KooKoo, kookoo.fi.
- ↑ Lumon Areenan yleisökapasiteettia muutetaan – KooKoo, kookoo.fi.
- ↑ Kouvolan jäähallin laajat remontointityöt alkavat – Kouvolan kaupunki.
- ↑ Ottelutilastot – KooKoo–Jukurit (1.2.2020) – liiga.fi.
- ↑ Jokerit nousi jatkoaikavoittoon Mestiksen kaikkien aikojen ennätysyleisön edessä – mestis.fi.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kouvolan jäähallin tiedot Kouvolan verkkosivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kuvia jäähallista (Arkistoitu – Internet Archive)