Avaa päävalikko

Kottila on kylä entisen Vuokselan kunnan itäosassa Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Virallisesti Kottila oli osa Noisniemen kylää, mutta se sijaitsi erillään muusta Noisniemestä ja muodosti oman kyläyhteisönsä, jonka vuoksi se käytännössä katsottiin omaksi kyläkseen. Kottila rajoittui etelässä Vuoksen pohjoisen laskuhaaraan, idässä Sakkolan kuntaan sekä pohjoisessa ja lännessä Räihärannan kylään.

Omaa koulua Kottilassa ei ollut vaan koulua käytiin läheisen Räihärannan kylän koulussa.

Ennen Vuokselan kunnan perustamista, vuonna 1917, Kontula kuului Sakkolan kuntaan, osana Noisniemen kylää. Osa Kottilan tiloista oli entisiä Noisniemen hovin torppia[1].

Talvisodassa Kottilaa ei vallattu, mutta vuoden 1940 rauhansopimuksen mukaan se oli kuitenkin luovutettava ja väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Jatkosodassa alue vallattiin takaisin vuonna 1941 ja väestö pääsi palaamaan koteihinsa, mutta 1944 oli alue taas luovutettava ja väestö evakuoitava. Nykyisin kylässä on jonkin verran asutusta, mutta kylällä ei ole omaa asutusnimeä[2].

LähteetMuokkaa

  1. Vuoksela-seura – Noisniemi
  2. Karjalan kannas, historia ja nykyaika 1938-2001, Karta -suljettu Oy 2001. Pietari, Venäjä (kartta)