Kortesjärvi-Seura

organisaatio
(Ohjattu sivulta Kortesjärvi-seura)

Kortesjärvi-Seura on entisen Kortesjärven kunnan alueen kotiseutuyhdistys Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Se perustettiin vuonna 1947. Kortesjärvi-Seura ylläpitää omistamaansa Markin museota,[1] ja seura omistaa myös Suomen jääkärimuseossa olevan luontomuseon.[2]

Kortesjärvi-Seura on suunnitellut ja rakentanut alueelleen vaellusreitistöjä, kuten vuonna 2014 valmistuneen Leipätien, joka kulkee Järviseudun vanhinta tiesuuntaa Kortesjärven Purmojärveltä kohti Pietarsaarta.[3] Seura huolehtii muun muassa pelimannikuningas Matti Haudanmaan hautaa.[4] Syyskuussa 1959 Kortesjärvi-Seura pystytti Purmojärven kahakan muistomerkin Ruosteenojalle.[5] Vuonna 1995 seura pystytti jääkärien etappitien muistomerkin entisen Suomelan kevarin kohdalle, jossa jääkärit majoittuivat matkallaan Uumajan kautta Saksaan.[6]

Kauhavan kaupunki on osoittanut Kortesjärvi-Seuran toimitiloiksi Kortesjärven entisen kunnantalon kellarikerroksesta Heurekaksi nimetyt tilat. Seuran kokoelmiin kuuluu muun muassa kolmisentuhatta valokuvaaja Einari Hietalan lasinegatiivia, joista noin kolmannes oli vuoden 2015 alussa digitoitu.[7]

Seuran julkaisuja muokkaa

  • Kortesjärven perinnealbumi, toim. Kortesjärvi-seura, Kortesjärven kulttuurilautakunta. Kortesjärvi-seura, 1992.

Lähteet muokkaa

  1. Museovirastolta tukea museoille Ilkka.fi. 30.4.2010. Arkistoitu 18.11.2016. Viitattu 18.11.2016.
  2. Kortesjärvi-Seuran kotisivut
  3. Tervetuloa Härmänmaan Latu ry:n kotisivuille, Härmänmaan Latu ry. Viitattu 18.11.2016.
  4. Toiminta, Kortesjärvi-Seura. Viitattu 18.11.2016.
  5. Purmojärven kahakan muistomerkki, Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit tutuiksi -sivusto. Viitattu 18.11.2016.
  6. Etappitien muistomerkki, Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit tutuiksi -sivusto. Viitattu 18.11.2016.
  7. Mattila, Marita: Kortesjärvi-Seuran arkistossa monenlaisia aarteita jarviseudunsanomat.fi. 17.2.2015. Järviseudun Mediatalo Oy. Arkistoitu 18.11.2016. Viitattu 18.11.2016.
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.