Korpelan kujanjuoksu

suomalainen draamasarja

Korpelan kujanjuoksu on suomalainen draamasarja, jonka ovat luoneet suosittujen Maalaiskomedia- ja Pirunpelto -sarjojen luojat Heikki Luoma ja Jukka Mäkinen. Sarjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Hangaslahden kuntaan.[1] Kuvauksia siihen on tehty muun muassa Nokialla Sorvan kylässä.[2]

Korpelan kujanjuoksu
Sarjan logo
Sarjan logo
Tyyli Draama
Kestoaika 45 minuuttia
Luoja(t)
Pääosissa
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Yle TV1
Esitetty 4. syyskuuta 2016 – 30. syyskuuta 2018
Tuotantokausia 3
Jaksoja 18
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 7
Sisältömerkintä Kuvaohjelmassa on väkivaltaa. Kuvaohjelmassa on sisältöä, joka aiheuttaa ahdistusta.
Tuotanto
Tuottaja(t) Anna-Maija Halonen
Ohjaaja(t) Jukka Mäkinen
Käsikirjoittaja(t) Heikki Luoma
Leikkaaja(t) Piia Leskelä
Lavastaja(t) Minna Wallenius
Kuvaaja(t) Kari Manninen
Tuotantoyhtiö(t) Yle Draama
Aiheesta muualla
IMDb

Korpelan kujanjuoksun ensimmäinen tuotantokausi alkoi Yle TV1 -kanavalla 4. syyskuuta 2016. Avausjaksoa katsoi TV1:ssä esityspäivänä keskimäärin 983 000 katsojaa ja se tavoitti yli 1,2 miljoonaa katsojaa.[3][4] Ensimmäinen jakso oli Suomen katsotuin televisiolähetys viikolla 35.[5] Sarja oli kaikkein katsotuin TV-ohjelma myös kolmannella tuotantokaudellaan syksyllä 2018, jolloin sitä seurasi keskimäärin 704 000 katsojaa.[6]

Ensimmäinen kausi kuvattiin vuonna 2015.[7] Toisen kauden kuvaukset puolestaan elokuussa 2016.[7] Kolmannen kauden esitykset alkoivat elokuussa 2018.

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarjan ensimmäisessä kohtauksessa näytetään taukauma kauppaneuvos Temosen murhasta.

Omasta luomutilasta haaveileva Anssi Korpela (Esa Latva-Äijö) ostaa pienen maatilan Perttulankulmasta. Alueen maista ovat muutkin kiinnostuneet. Kunta on tukemassa kaivoshanketta, joka aikoo nielaista ison osan maaseutua. Anssi nousee taisteluun pienen pitäjän puolesta, kaivoshanketta vastaan. Asiassa häntä tukee muun muassa Miisa (Karoliina Vanne), joka on palannut takaisin Suomeen isovanhempiensa Tauno (Juhani Niemelä) ja Lahja (Tuija Vuolle) Perttulan luokse, asuttuaan pitkän aikaa Tanskassa. Isovanhemmat kasvattivat Miisan ja tämän siskon Marvin, koska sisarusten vanhemmat kuolivat nuorena auto-onnettomuudessa.

Ennen vihreän unelmansa toteutumista Anssi on alkanut pyörittää pientä autokorjaamoa ja palkannut kaverinsa Jaskan (Janne Kataja) auttamaan. Ensimmäinen asiakas on kauppaneuvos Temosen leski Synnöve Grahn-Temonen, jonka myötä miehet joutuvat keskelle vanhoista rikoksista kumpuavaa vyyhtiä, joka on kytköksissä hämäräpuuhiin, kun maaperän rikkauksia halutaan hyödyntää Perttulankulmalla.[1]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa muokkaa

Päärooleissa muokkaa

 Esa Latva-Äijö  Anssi Korpela  
 Janne Kataja  Jaska Alho  
 Karoliina Vanne  Miisa Perttula  
 Juhani Niemelä  Tauno Perttula  
 Tuija Vuolle  Lahja Perttula  
 Anna Haaranen  Anita  
 Ilkka A. Jokinen  Bruuno  
 Riitta Räty  Synnöve Grahn-Temonen  
 Ari Myllyselkä  Kunnanjohtaja Liimatainen  
 Kai Bäckström  Pentti Haverinen  
 Hanna Gibson  Saila Salminen  
 Emilia Sinisalo  Marvi Perttula-Laiho  
 Jaakko Kiljunen  Hannu Laiho  
 Marja Myllylä  Kerttu Alho  
 Suvi Salomaa  Mirjami  
 Ulla-Maija Siikavire  Auli Haapanen  
 Jukka Sipponen  Kalle Muilu  
 Turkka Mastomäki  insinööri Pajamäki  

Muissa rooleissa muokkaa

Ensimmäinen kausi muokkaa

 Esko Raipia  Kauppaneuvos Temonen  
 Tommi Raitolehto  poliisi  
 Arto Murtonen  poliisi  
 Vesa Kietäväinen  porari  
 Minna Kangas  Selma  
 Teemu Lehtilä  Autojoppari  
 Matti Pekkala  Kunnan virkailija  
 Pekka Seppä  Jaskan naapuri  
 Harri Ekonen  Rovasti  
 Maria Aro  Ruustinna  
 Markus Lappalainen  Urheilukaupan myyjä  
 Jani Koskela  Kaatopaikan vartija  
 Jere Saarela  Automyyjä  
 Milla Schauman-Lehtinen  Pankkineiti  
 Jyrki Mänttäri  Rimpinen  
 Kari Manninen  Omakotitalon asukas  
 Birgitt Putkonen  Omakotitalon asukas  
 Jani Jokinen  Noppa  
 Simo järvinen  toimittaja  
 Margit Kanerva  toimittaja  
 Mari Kivinen  hoitaja  
 Pertti Kovanen  Volgan ostaja  

Toinen kausi muokkaa

 Minna Kangas  Selma  
 Marko Keskitalo  lääkäri  
 Marjo Kivi  sairaanhoitaja  
 Harri Helminen  Tukesin tarkastaja  
 Jarmo Perälä  aluejohtaja Heilimö  
 Katja Itälinna  Heilimön sihteeri  
 Auvo Vihro  Veli Vainikainen  
 Tuomas Koskela  kaivurikuski  
 Jorma Markkula  Paratiisi-Jamppa  
 Kaija Kaikkonen  kuppilan Olka  

Kolmas kausi muokkaa

 Pauliina Hukkanen  rouva Laatunen  
 Tomi Salmela  päätoimittaja  
 Miia Nuutila  retkeilijä  
 Sanna Saarinen  retkeilijä  
 Jussi Myllymäki  mainosmies  

Jaksot muokkaa

Ensimmäinen kausi muokkaa

Jakso Nimi Esityspäivä Katsojaluvut
1 Toisen taivas, toisen helvetti 4. syyskuuta 2016 983 000 [3]
2 Kel onni on, se rahat kätkeköön 11. syyskuuta 2016 905 000 [8]
3 Vauhtia ja vakuutuksia 18. syyskuuta 2016 776 000 [9]
4 Armotonta arvonnousua 25. syyskuuta 2016 847 000 [10]
5 Kuka keikuttaa venettä 2. lokakuuta 2016 743 000 [11]
6 Vastaisku valtaajille 9. lokakuuta 2016 753 000 [12]

Toinen kausi muokkaa

Jakso Nimi Esityspäivä Katsojaluvut
7 Monoa ja motitusta 17. syyskuuta 2017 689 000 [13]
8 Porttikielto Perttulaan 24. syyskuuta 2017 615 000 [14]
9 Viivyttelyä ja vilunkipeliä 1. lokakuuta 2017 663 000 [15]
10 Kenen lauluja laulat? 8. lokakuuta 2017 733 000 [16]
11 Rähinää ja rahanpesua 15. lokakuuta 2017 741 000 [17]
12 Kaivos vaikka väkisin 22. lokakuuta 2017 682 000 [18]

Kolmas kausi muokkaa

Jakso Nimi Esityspäivä Katsojaluvut
13 Mylvintää ja Muilutusta 26. elokuuta 2018 678 000 [19]
14 Epäilyä ja epäröintiä 2. syyskuuta 2018 730 000 [20]
15 Kun kaikki muuttuu 9. syyskuuta 2018 667 000 [21]
16 Uhkapeliä ja uusia avauksia 16. syyskuuta 2018 758 000 [22]
17 Paratiisin porteilla 23. syyskuuta 2018 722 000 [23]
18 Katkera kilpajuoksu 30. syyskuuta 2018 792 000 [24]

Näytelmä muokkaa

Näytelmäversio Korpelan kujanjuoksusta sai ensi-iltansa Tampereen Komediateatterilla vuoden 2021 kesällä. Se piti alun perin esittää edeltävänä kesänä, mutta näytökset peruttiin koronaviruksen takia. Iso osa näyttelijöistä olivat mukana myös tv-sarjassa. Ohjaajana toimi Jukka Mäkinen.[25]

Lähteet muokkaa

  1. a b Uotila, Jenni: Pirunpellon seuraaja tänään tv:ssä: Korpelan kujanjuoksusta odotetaan hittiä - varo juonipaljastuksia Iltalehti. 4.9.2016. Viitattu 5.9.2016.
  2. Sirén, Anna: Kotikatsomon draamauutuus porautuu kaivosbisnekseen – Korpelan kujanjuoksua kuvataan Nokialla Yle. 4.9.2016. Viitattu 5.9.2016.
  3. a b Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 35/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 5.9.2016. Viitattu 5.9.2016.
  4. IS - Uutuussarja Korpelan kujanjuoksu sai miljoonayleisön – taustalla Maalaiskomedioiden ja Pirunpellon tekijät iltasanomat.fi. 5.9.2016. Arkistoitu 5.9.2016. Viitattu 5.9.2016.
  5. 100 katsotuinta lähetystä, viikko 35/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 5.9.2016. Viitattu 5.9.2016.
  6. Suositumpi kuin Salatut elämät: Korpelan kujanjuoksu on katsotuin! iltalehti.fi. Viitattu 9.9.2018.
  7. a b Halonen, Anna-Maija: Janne Kataja on Korpelan kujanjuoksu-sarjan koheltava sankari Yle. 9.6.2016. Viitattu 5.9.2016.
  8. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 36/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 12.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
  9. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 37/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 2.10.2016. Viitattu 2.10.2016.
  10. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 38/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 2.10.2016. Viitattu 2.10.2016.
  11. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 39/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 4.10.2016. Viitattu 4.10.2016.
  12. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 40/2016 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 16.10.2016. Viitattu 16.10.2016.
  13. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 37/2017 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 1.10.2017. Viitattu 2.10.2017.
  14. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 38/2017 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 1.10.2017. Viitattu 2.10.2017.
  15. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 39/2017 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 3.10.2017. Viitattu 3.10.2017.
  16. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 40/2017 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 9.10.2017. Viitattu 9.10.2017.
  17. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 41/2017 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 16.10.2017. Viitattu 16.10.2017.
  18. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 42/2017 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 30.10.2017. Viitattu 30.10.2017.
  19. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 34/2018 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 27.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  20. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 35/2018 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 3.9.2018. Viitattu 3.9.2018.
  21. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 36/2018 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 10.9.2018. Viitattu 10.9.2018.
  22. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 37/2018 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 17.9.2018. Viitattu 17.9.2018.
  23. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 38/2018 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 24.9.2018. Viitattu 24.9.2018.
  24. Katsotuimmat lähetykset, Yle TV1, viikko 39/2018 (Arkistoitu sivu) Finnpanel. Arkistoitu 1.10.2018. Viitattu 1.10.2018.
  25. Riina Haapala: Komediateatterin lavalle nouseva Janne Kataja hankki jo asunnonkin Tampereelta: "Tampere on kaupunkina minulle erittäin rakas" 3.7.2021. Tamperelainen. Viitattu 21.7.2021.