Koronaviruspandemian taloudelliset vaikutukset

Koronaviruksen aiheuttama depressio.

Koronaviruspandemian taloudelliset vaikutukset ovat lähinnä koronaviruksen torjuntatoimien aiheuttamia taloudelle kielteisiä vaikutuksia. Näitä ovat työttömyys, lomautukset, yritysten kaatuminen, tuotannon ja kansantalouden supistuminen jne. Vastaavanlaista talouden supistumista ei monissa maissa ole nähty sitten sota-ajan tai 90-luvun laman.

IndikaattoreissaMuokkaa

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan uusi koronavirus haittaa taloudellista toimintaa Kiinassa pysäyttämällä tuotantoyksiköitä ja rajoittamalla liikkumista. Tämä vaikuttaa myös muihin maihin turismin, tuotantoketjujen ja hyödykkeiden hintakehityksen kautta.lähde?

SARS-CoV-2-epidemia sai pörssit ympäri maailman selvään laskuun vuoden 2020 tammikuun puolivälissä. Hongkongin pörssin yleisindeksi laski 21. tammikuuta yli kaksi prosenttia. Singaporessa, Soulissa ja Manilassa yleisindeksit laskivat yli prosentin. Tokiossa pudotusta mitattiin 0,9 prosenttia. Helsingin pörssissä yleisindeksi painui noin 0,7 prosenttia miinukselle. Wall Streetin pörssikurssit avautuivat myös laskussa.[1] 28. helmikuuta uutisoitiin osakemarkkinoiden painuvan alaspäin eniten sitten vuoden 2008 talouskriisin.[2]

27. tammikuuta Helsingissä pörssin yleisindeksi oli pian avautumisen jälkeen 1,5 prosenttia laskussa. Erityisesti Finnairin kurssi kärsi, ollen pian pörssin avautumisen jälkeen lähes seitsemän prosentin laskussa. Suunta oli laskuun myös Euroopan suurissa pörsseissä Frankfurtissa, Pariisissa ja Lontoossa. Aiemmin sulkeutunut Tokion pörssi päätyi kaksi prosenttia miinukselle, kun tieto uusista tartunnoista ja kuolemantapauksista levisi. Bangkokissa laskua oli liki kolme prosenttia. Myös öljyn hinta painui laskuun. Viitelaatu Brentin tynnyrihinta laski 2,3 prosenttia alle 60 dollariin.[3]

Dow Jones -indeksi koki 31. tammikuuta suurimman päiväkohtaisen laskun (2,1 prosenttia) elokuun 2019 jälkeen, kun sijoittajien huoli viruksen leviämisestä ja vaikutuksesta maailmantalouteen kasvoi. WallachBeth Capitalin strategi Ilya Feygin totesi että Federal Reserve ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump eivät voi tehdä mitään virukselle.[4]

Yritysten tasollaMuokkaa

McDonald’s China on sulkenut väliaikaisesti yli 300 ravintolaansa ja Starbucks on sulkenut puolet 4 100 kahvilastaan.[5] Coca-Cola on sulkenut toimistojaan ja tehtaitaan Kiinassa. Amazon ja Microsoft ovat sulkeneet toimistojaan.[4] Applen sopimusvalmistaja Foxconnin tuotanto on pysäytetty Kiinassa laajalti ainakin 10. helmikuuta asti.[6] Lentokonevalmistaja Airbus on pysäyttänyt kiinalaisen uudenvuoden jälkeen toistaiseksi Kiinassa sijaitsevan kokoonpanoyksikkönsä toiminnan.[7] Hyundai joutuu sulkemaan kaikki tehtaansa Etelä-Koreassa, sillä tehtaat eivät saa tarvitsemiaan kiinalaisia komponentteja. Fiat Chrysler on varoittanut, että se saattaa joutua pysäyttämään tuotannon yhdellä Euroopan tehtaallaan. Nintendo Switch -konsolin toimitukset Japaniin myöhästyvät. Suomalaisista yhtiöistä Kone, UPM ja Konecranes ovat keskeyttäneet tuotantonsa tehtaillaan Kiinassa viranomaisten ohjeiden takia.[8]

Kiinan viranomaiset sulkivat 23. tammikuuta tärkeimmät turistinähtävyydet, kuten osan Kiinan muurista ja muut nähtävyydet, kuten Pekingissä sijaitseva Kielletty kaupunki ja Shanghain Disneyland.[9] Kaikki Aasian Disneylandit on suljettu.lähde?

Huomattava osa väestöstä on hamstrannut ruokatarpeita karanteenin varalta. Ympäri maailmaa ostajien kohteena on ollut erityisesti vessapaperi.[10][11][12]

Diagnostiikka-alan talouteen pandemia on vaikuttanut merkittävästi. Alalla on tehty paljon suuria kauppoja ja ennennäkemättömiä tuloksia pandemian aikana. Erityisesti COVID-19-testaukseen osallistuneet yritykset ovat hyötyneet suuresti äkillisesti kasvaneesta testaustarpeesta, esimerkiksi saksalaisen Centogenen liikevaihto oli kaksinkertaistunut vuoden 2019 jälkeen. COVID-19-testaus toi yritykselle noin 60 miljoonaa euroa pelkästään vuoden 2020 viimeisen neljänneksen aikana ja koko vuoden liikevaihto oli 128,4 miljoonaa euroa.[13] Merkittäviä toimijoita COVID-19-diagnostiikassa ovat olleet muun muassa PerkinElmer, Quest Diagnostics, Quidel Corporation, Siemens Healthcare, Abbott Laboratories, Thermo Fisher Scientific, bioMérieux, Hoffmann-La Roche ja Danaher Corporation.[14]

SuomessaMuokkaa

Kiina ilmoitti 25. tammikuuta vuonna 2020 lopettavansa ryhmämatkat ulkomaille ja maan sisällä, jolla on arvioitu olevan merkittävä vaikutus Lapin matkailuelinkeinolle ja myös lentoyhtiö Finnairin toiminnalle.lähde?

Finnair kertoi 31. tammikuuta, että kaikki Kiinan lennot keskeytetään helmikuun loppuun saakka. Rajoitus iskee Finnairin liiketoiminnan ytimeen, sillä yhtiö on vuosien ajan rakentanut strategiaansa Kiinan reittien varaan.[15] Finnair ilmoitti aloittavansa 600 kaukoliikennelentäjää koskevat määräaikaisten lomautusten yt-neuvottelut koronaviruksen vuoksi.[16]

Vuoden 2020 helmikuun puolivälissä monet isot kansainväliset alan toimijat ovat joutuneet kertomaan muun muassa suomalaisille asiakkailleen Kiinasta tulevien lähetysten viivästymisistä ja jopa perumisista. Jopa puoli miljoonaa Kiinasta Suomeen matkalla olevaa pakettia oli 12. helmikuuta uutisten mukaan viivästynyt koronaviruksen vuoksi.[17]

Koronavirus saattaa hidastaa Raumalla Wasalinen Aurora Botnia -nimisen autolautan valmistumista, koska laivanosien toimitus Kiinasta voi viivästyä.[18]

Finanssiryhmä OP laski ennustettaan Suomen vuoden 2020 talouskasvusta. Aikaisemmin Suomen talouden arvioitiin kasvavan 0,5 prosenttia, mutta talouskasvu jäänee uuden ennusteen mukaan nollaan koronaviruksen vuoksi, ja OP arvioi taantuman olevan mahdollinen.[19]

Koronakriisin aikana maalis–toukokuussa konkurssiin asetettiin yhteensä 572 yritystä, mikä oli 16 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna[20].

Pandemiasta ovat hyötyneet Suomessa toimivat diagnostiikka-alan yritykset, joista suuri osa on turkulaisia. Niistä COVID-19-testaukseen liittyviä tuotteita valmistavat esimerkiksi Arcdia, Tepcomp ja PerkinElmer-konserniin kuuluva Wallac, joka kaksinkertaisti liikevaihtonsa pandemian seurauksena. Valtaosa yritysten Suomessa valmistettavista tuotteista menee vientiin. Pandemia nosti COVID-19-testien kysyntää, mutta muiden infektiotautitestien kysyntä puolestaan laski. Vuonna 2020 laboratoriodiagnostiikan vienti kasvoi 27 % edelliseen vuoteen verrattuna ja koronatestit toivat Suomeen 830 miljoonaa euroa. Pandemian jälkeen, kun koronaan liittyvien tuotteiden kysyntä vähenee, yritykset todennäköisesti tulevat hyötymään luomistaan kauppasuhteista muiden tuotteidensa kohdalla.[21]

YksilötasollaMuokkaa

Maailmanpankin johtaja David Malpass esitti arvion, jonka mukaan koronapandemia syöksee 60 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen. Maailmanpankin määritelmä äärimmäiselle köyhyydelle on alle $1.90 (n. 1,70 €) suuruinen rahamäärä henkilöä kohden päivässä. Malpassin mukaan pandemia tekee tyhjäksi ne tulokset, jotka köyhyyden vähentämisessä on saavutettu viimeisten kolmen vuoden aikana.[22]

LähteetMuokkaa

  1. Koronavirus painoi maailman pörssit selvään laskuun – epidemiauhka laskee myös Finnairin kurssia Yle Uutiset. Viitattu 31.1.2020.
  2. Reuters Editorial: Coronavirus | Reuters www.reuters.com. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  3. Koronavirus säikytti pörssit laskuun Aasiassa ja Euroopassa – puhetta jo paniikista Yle Uutiset. Viitattu 31.1.2020.
  4. a b Hellevi Mauno: Wall Street sulkeutui rumaan laskuun viruspelon kasvaessa, “virukselle niin Trump kuin Fed eivät voi tehdä mitään” Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Viitattu 1.2.2020.
  5. Rob Davies: McDonald's shuts 300 restaurants in China as coronavirus spreads The Guardian. 29.1.2020. Viitattu 31.1.2020. (englanniksi)
  6. Samuli Känsälä: Koronavirus seisautti tehtaat – miten käy Applen puhelinten? Tivi. Viitattu 6.2.2020.
  7. Mikko Pulliainen: Koronavirus pysäytti Airbusin Kiinan-tehtaan Tekniikkatalous. Viitattu 6.2.2020.
  8. Iphone-valmistaja ei saa tehtaita auki, Fiat pohtii tehtaan sulkemista Euroopassa – koronavirus iskee globaalien tuotantoketjujen keskipisteeseen Helsingin Sanomat. 8.2.2020. Viitattu 8.2.2020.
  9. Kiina eristää uusia kaupunkeja viruksen takia, rajoitukset koskevat jo yli 41:tä miljoonaa ihmistä Helsingin Sanomat. 23.1.2020. Viitattu 31.1.2020.
  10. Mia Jankowicz: The coronavirus outbreak has prompted people around the world to panic buy toilet paper. Here's why. Business Insider. Viitattu 16.3.2020.
  11. Hong Kong gang steals hundreds of toilet rolls BBC News. 17.2.2020. Viitattu 16.3.2020. (englanniksi)
  12. Toilet paper, canned food: What explains coronavirus panic buying www.aljazeera.com. Viitattu 16.3.2020.
  13. Chakraverty, Anita: Pandemic Boosts Diagnostics Field with High Revenues and Acquisitions Labiotech.eu. 20.4.2021. Viitattu 25.10.2021. (englanniksi)
  14. COVID-19 Diagnostics Market Size (2020-2027) is Projected to Reach USD 11.40 Billion, exhibiting a CAGR of 7.9% Yahoo Finance. 21.10.2021. Fortune Business Insights. Viitattu 25.10.2021. (englanniksi)
  15. Koronavirus pysäyttää Finnairin ydinbisneksen ja koneet jäävät kentälle seisomaan – Matkustajille luvassa korvauksia Yle Uutiset. Viitattu 31.1.2020.
  16. Valtteri Kykkänen: Finnair aloitti 600 lentäjää koskevat yt:t – näin yhtiö kommentoi mtvuutiset.fi. 13.2.2020. Viitattu 13.2.2020.
  17. Jopa puoli miljoonaa Kiinasta Suomeen matkalla olevaa pakettia viivästynyt koronaviruksen vuoksi Yle Uutiset. Viitattu 12.2.2020.
  18. Koronavirus saattaa hidastaa Wasalinen autolautan valmistumista Raumalla – laivanosien toimitus Kiinasta voi viivästyä Yle Uutiset. 13.2.2020. Viitattu 13.2.2020.
  19. OP: Suomen talouskasvu jää tänä vuonna nollaan koronaviruksen vuoksi – taantuma mahdollinen Yle Uutiset. Viitattu 4.3.2020.
  20. Suomi on toistaiseksi välttynyt konkurssi­aallolta, mutta hävisi Pohjoismaiden vertailun - Talous | HS.fi Helsingin Sanomat. 18.6.2020. Viitattu 22.6.2020.
  21. Hjelt, Yrjö: Suomen koronadiagnostiikka on keskittynyt Turkuun, ja vienti vetää – yritykset hyötyneet pandemiasta merkittävästi kehittämillään koronatesteillä Yle.fi. 18.6.2021. Yle. Viitattu 25.10.2021.
  22. World Bank warns 60m at risk of 'extreme poverty' BBC News. 20.5.2020. Viitattu 2.6.2020. (englanniksi)