Korean tasavallan merivoimat
Korean tasavallan merivoimat on Korean tasavallan asevoimien meripuolustuksesta ja maihinnoususotatoimista vastaava puolustushaara. Merivoimiin kuuluu laivaston lisäksi Korean tasavallan merijalkaväki. Laivasto, joka perustettiin 11. marraskuuta 1945, on Korean asevoimien vanhin puolustushaara.
Korean tasavallan merivoimat | |
---|---|
![]() |
|
Toiminnassa | 11. marraskuuta 1945– |
Valtio |
![]() |
Osa joukkoa | Korean tasavallan asevoimat |
Koko |
70 000 henkeä 170 alusta 70 lentolaitetta |
Sodat ja taistelut |
Korean sota Vietnamin sota |
Korean sodan päättymisen jälkeen Etelä-Korea on pyrkinyt luomaan merivoimat, jotka kykenevät torjumaan rannikkosodankäyntiin soveltuvien Pohjois-Korean merivoimien operaatiot. Etelä-Korean talouskasvu mahdollistaa laivaston laajentamisen ja parempien alusten hankinnat, mikä mahdollistaa valtion etujen ajamisen laajemmalla alueella. Osaksi laivaston tehtäviä on 2000-luvulla tulleet kansainväliset rauhanturvaoperaatiot.
Vuonna 2016 merivoimiin kuului noin 70 000 henkeä, joista 29 000 merijalkaväkeen. Lisäksi laivastoon kuului noin 170 palveluksessa olevaa alusta kuten kymmenen sukellusvenettä, 110 pinta-alusta, kymmenen maihinnousualusta ja saman verran miinasodankäyntiin soveltuvaa alusta sekä kaksikymmentä tukilaivaa. Laivaston ilmavoimiin kuului noin 70 lentokonetta ja helikopteria. Merijalkaväen kalustoon kuuluu noin 500 tela-ajoneuvoa kuten telatykkejä.
Merivoimien tavoitteena on luoda avomerikelpoiset merivoimat vuoteen 2020 mennessä.
Historia Muokkaa
1990-luvulta alkaen merivoimat on pyrkinyt modernisoimaan laivastoaan. Merivoimien komentaja amiraali An Pyong-tae esitti vuonna 1995 suunnitelmansa tulevaisuuden avomerikelpoisesta laivastosta. Osana suunnitelman toteuttamista laskettiin vesille uuden hävittäjäluokan ensimmäinen alus vuonna 1996 korvaamaan Yhdysvalloista hankitut hävittäjät.
Sukellusvenelaivaston luomiseksi laivasto hankki vuonna 1992 ensimmäisen ROKN Chang Bogon Howaldtswerke-Deutsche Werftiltä Saksasta. Vanhentuneiden S-2 Tracker sukellusveneidentorjuntalentokoneiden korvaamiseksi laivasto hankki P-3C Orion merivalvontakoneita, joiden luovutus laivastolle alkoi vuonna 1995.