Koptilaisuus

egyptiläinen kirkkokunta

Koptilaisuus on etninen kristinuskon orientaaliortodoksisiin kirkkoihin kuuluva kirkkokunta, joka syntyi antiikin aikana Aleksandriassa ja oli 300-luvulta 600-luvulle saakka valtauskonto Egyptissä. Myöhemmin islam syrjäytti sen, mutta noin 10 % egyptiläisistä on nykyäänkin koptilaiskristittyjä.[1][2][3] Koptilaisuus on säilynyt poikkeuksellisen alkuperäisenä ja sen tavat poikkeavat eurooppalaisesta kristillisyydestä.

Koptilainen kirkko Kairossa.
Koptilaisen kirkon paavi Shenouda III jumalanpalveluksessa.

Koptilaisten kirkkokunta, Aleksandrian koptilais-ortodoksinen kirkko, on yksi orientaaliortodoksisista kirkoista.

Historia

muokkaa

Aleksandriasta tuli varhain kristinuskon tärkeä keskus, ja sen piispanistuin nautti Roomaan ja Antiokiaan verrattavaa arvostusta Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325. Aleksandrian patriarkkaa alettiin kutsua paaviksi ensimmäisenä kristikunnassa. Viran tärkeimpiä haltijoita oli Kyrillos Aleksandrialainen (376–444). Hän johti Efesoksen kirkolliskokousta vuonna 431, missä nestoriolaisuus tuomittiin harhaoppina.[4] Alkuperäisessä muodossa nestoriolaisuus piti Jeesusta vain ihmisenä, johon Jumala vaikutti, kun taas kristillinen ortodoksia määritteli hänet yhdeksi persoonaksi (kr. hypostasis), joka oli luonnoltaan (kr. fysis) sekä ihminen että Jumala.[5]

Koptien ja Egyptin kreikkaa puhuvien melkiittien välille puhkesi pian uusi kristologinen kiista. Kyrillos tulkitsi Jeesuksen ykseyden käsitteen "luonto" pohjalta, kun taas Kalkhedonin kirkolliskokous (451) päätti, että Jeesuksella oli yksi persoona ja kaksi luontoa. Kyrilloksen tulkinnasta tuli miafysiittinen harhaoppi, kun taas melkiitit asettuivat ortodoksiselle kannalle. Kristologisiin kiistoihin osasyynä saattoivat olla kielivaikeudet teologisten käsitteiden luonto, olemus ja olio kääntämisessä kielestä toiseen.[4]

Koptikirkon keskeinen oppi oli Jumalan ykseys, täwähedo, joka vastasi islamin käsitettä tawhid. Koptilaisuuteen kuuluu myös ympärileikkaus, kuten juutalaisuuteen ja islamiin. Mooseksen lain noudattaminen näkyy myös eräissä muissa rituaaleissa, kuten Korkean veisun esittämisenä Pääsiäisen jälkeisenä lauantaina.[6]

Koptit etnisenä ryhmänä

muokkaa
Pääartikkeli: Koptit

Koptit ovat niiden egyptiläisten jälkeläisiä, jotka puhuivat myöhäisegyptiläistä kieltä. Se tunnettiin koptina, kreikaksi Aigyptios. Kun muslimit alkoivat pitää itseään arabeina, nimitys "kopti" jäi Egyptin kristityille. [4] Koptilaiskristityt eli koptit ovat pysyneet omana ryhmänään islamilaisessa Egyptissä, ja Egyptin muslimiväestöstä poiketen he eivät yleensä pidä itseään arabeina.[7]

Begoña Dobon ja muiden tutkimuksen (2015) mukaan koptit ovat geneettisesti lähellä muita egyptiläisiä, mutta eivät ole yhtä paljon sekoittuneet arabien kanssa ja ovat mahdollisesti suoremmin muinaisten egyptiläisten jälkeläisiä.[8]

The Ethiopian Zion Coptic Church

muokkaa

Marcus Garvey perusti 1950-luvulla Jamaikalla kirkon, joka kutsuu itseään koptilaiseksi.[9] Marihuana kuuluu sen sakramentteihin.[10]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Egypt 30 March 2016. American Central Intelligence Agency (CIA). Arkistoitu 24 joulukuu 2018. Viitattu 27. toukokuuta 2017.
  2. The Copts and Their Political Implications in Egypt 25 October 2005. Washington Institute for Near East Policy. Viitattu 27. toukokuuta 2017.
  3. Morrow, Adam: Egypt: Attacks Raise Fear of Religious Discord ipsnews.net. 24 April 2006. Viitattu 27. toukokuuta 2017.
  4. a b c Copt Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.6.2022.
  5. Nestorianism Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.6.2022.
  6. Popp 2010, s. 58
  7. Sarah Khalil: Arab or Copt? Rami Malek Oscar win sparks debate alaraby. Viitattu 28.5.2020. (englanniksi)
  8. Begoña Dobon, Hisham Y. Hassan, Hafid Laayouni, Pierre Luisi, Isis Ricaño-Ponce, Alexandra Zhernakova: The genetics of East African populations: a Nilo-Saharan component in the African genetic landscape. Scientific Reports, 28.5.2015, nro 1, s. 1–11. doi:10.1038/srep09996. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  9. Ethiopian Zion Coptic Church ethiopianzioncopticchurch.org. 2022.
  10. The Ethiopian Zion Coptic Church: Marihuana and the Bible druglibrary.org. Viitattu 10.6.2022.

Kirjallisuus

muokkaa
  • C. Wilfred Griggs: Early Egyptian Christianity : from its origins to 451 C.E.. Leiden, Alankomaat: Brill, 1990. ISBN 90-04-09159-9. (englanniksi)
  • Tapani Kärkkäinen: ”IV Orientaaliset kirkot”, Kirkon historia. Ortodoksin käsikirja, s. 86. Jyväskylä: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1999. ISBN 951-8979-27-8.
  • Otto F. A. Meinardus: Two thousand years of Coptic Christianity. Kairo, Egypti: American University in Cairo Press, 2002. ISBN 9774247574. (englanniksi)
  • Maarit Peltomaa: Uskontojen kohtaaminen ja koptilaisen kirkon synty ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen Egyptissä. (Opinnäytetyö) Helsinki: Helsingin yliopisto. Teologinen tiedekunta, Yleinen kirkkohistoria., 1996.
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.