Kon-Tiki (elokuva)
Kon-Tiki on historiallinen draamaelokuva vuodelta 2012. Sen ovat ohjanneet Joachim Rønning sekä Espen Sandberg, ja käsikirjoittanut Petter Skavlan.
Kon-Tiki | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | |
Käsikirjoittaja | Petter Skavlan |
Perustuu | Thor Heyerdahlin omaelämäkerralliseen kirjaan Kon-Tiki |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Johan Söderqvist |
Kuvaaja | Geir Hartly Andreassen |
Leikkaaja |
|
Tuotantosuunnittelija | Karl Júlíusson |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä | Nordisk Film |
Ensi-ilta | 24. elokuuta 2012 |
Kesto |
|
Alkuperäiskieli | |
Budjetti | 93 milj. NOK |
Tuotto | 22 842 887 USD |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva pohjautuu tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin vuonna 1947 tekemään tutkimusmatkaan, sekä hänen siitä kirjoittamaansa kirjaan. Kon-Tiki oli Heyerdahlin aluksen nimi.
Elokuva on kansainvälinen yhteistuotanto Norjan, Tanskan, Saksan, Ruotsin sekä Yhdistyneen kuningaskunnan välillä, ja se kuvattiin pääasiassa Maltalla. Elokuvasta kuvattiin poikkeuksellisesti kaksi versiota; alkuperäinen norjankielinen sekä englanninkielinen kansainväliselle yleisölle.
EhdokkuudetMuokkaa
Kon-Tiki oli ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa sekä Oscar-gaalassa että myös Golden Globe -gaalassa, ensimmäisenä norjalaisena elokuvana kautta aikojen. Oscar-ehdokkuus oli maan elokuvien viides.
Heyerdahlin retkestä oli tehty aiemmin vuonna 1950 dokumenttielokuva, joka voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscarin.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Kon-Tiki (elokuva) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)