Komiikka
Komiikka (kreik. kōmiko's, komediaa koskeva < kōmos, Dionysoksen kunniaksi järjestetty riemukulkue)[1][2] tarkoittaa hullunkurisuutta ja naurettavuutta sekä myös koomisuutta taiteessa.[3] Sen synnyttää nurinkurinen asioiden suhde toisiinsa tai yllättävä käänne toiminnassa. Nämä aikaansaavat hyväntuulista huvittuneisuutta tai voimakkaimmillaan nauruksi laukeavan ilon.[2]
Komiikka on yksi esteettisistä ilmenemismuodoista eli kategorioista kauniin, ylevän, arvokkaan jne ohella.[2][3] Komiikkaa inhimillisempi ja elämänmyönteisempi ilmiö on huumori. Toisaalta komiikka perustuessaan yksinomaan naurettavuuteen eroaa häijynälykkäästä ironiasta ja ivallisesta satiirista.[2]
Komiikan lajeja ovat
- Henkilökomiikka
- Luonnekomiikka on esimerkiksi romaanin tai elokuvan henkilöiden luonteessa esiintyvää hullunkurisuutta, jonka tehoavuutta usein lisätään humoristisia luonteenpiirteitä paisuttelemalla. Sen vastakohta on tilannekomiikka.[4]
- Sanakomiikka on komiikan laji, joka perustuu sanojen kaksimieliseen käyttöön.[5]
- Tilannekomiikka on komiikkaa, joka ilmenee satunnaisissa tilanteissa.[6] Se perustuu paljolti kepeisiin vaikutuskeinoihin. Esimerkiksi farssit ja monet huvinäytelmät, musikaalit, operetit ja pakinat on rakennettu tilannekomiikalle,[7] jossa roolihenkilöt joutuvat humoristisiin äkkitilanteisiin. Näyttelijöiltä tilannekomedia vaatii nopeutta ja oikea-aikaisuutta.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana komiikka.
- ↑ a b c d Facta, WSOY 1969–1971, hakusana komiikka.
- ↑ a b Pekka Mattila: Kirjallisuudentutkimuksen avainsanoja, Kirjayhtymä 1984, ISBN 951-26-2590-3, hakusana komiikka.
- ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana luonnekomiikka.
- ↑ Nykysuomen sanakirja, WSOY 1951–1961, hakusana sanakomiikka.
- ↑ Kielitoimiston sanakirja, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2006, ISBN 978-952-5446-20-3, hakusana tilannekomiikka.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana tilannekomiikka.