Kolmen meren aloite

eurooppalainen talousyhteistyöjärjestö

Kolmen meren aloite (lyhenne 3SI, engl. The Three Seas Initiative) on Mustanmeren, Itämeren ja Adrianmeren välisten EU-jäsenmaiden yhteistyöjärjestö. Yhteisön tarkoitus on lähentää maita muun muassa energia-, tietoliikenne- ja liikennepolitiikassa.

Kolmen meren aloite
Kolmen meren aloitteeseen kuuluvat maat tummansinisellä.
Kolmen meren aloitteeseen kuuluvat maat tummansinisellä.
Perustettu 2016
Toimiala Energia-, tietoliikenne- ja liikennepolitiikka
Toiminta-alue Mustanmeren, Itämeren ja Adrianmeren välisten EU-jäsenmaiden yhteistyö
Jäsenet
Viralliset kielet englanti
Aiheesta muualla
Sivusto

Maat muodostavat 28 % EU:n pinta-alasta, 22 % sen väestöstä, mutta vain 10 % BKT:sta.[1]

Tavoitteet muokkaa

Ensimmäinen tavoite Kolmen meren aloitteella on pyrkiä edistämään Keski- ja Itä-Euroopan taloudellista kehitystä infrastruktuurien välisen yhteyden kautta kolmella pääalueella, jotka ovat liikenne, energia ja tietoliikenne.

Toinen tavoite on lisätä EU:n jäsenvaltioiden lähentymistä ja siten edistää yhtenäisyyttä ja koheesiota EU:ssa, poistaa itä-länsi-jako ja lisätä EU:n yhdentymistä.

Kolmantena tavoitteena on edistää transatlanttisten siteiden vahvistamista ja vahvistaa Yhdysvaltain taloudellista läsnäoloa alueella olemalla "katalyytti" tehostetulle transatlanttiselle kumppanuudelle.[2]

Huippukokoukset muokkaa

Huippukokoukset
Päivä Paikka Puheenjohtaja Vierailijat
1. 25.–26. elokuuta 2016  Dubrovnik Kolinda Grabar-Kitarović
2. 6.–7. heinäkuuta 2017  Varsova[3] Andrzej Duda Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili huippukokouksessa.
3. 17.–18. syyskuuta 2018  Bukarest Klaus Iohannis Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, Saksan ulkoministeri Heiko Maas ja Yhdysvaltain energiaministeri Rick Perry vierailivat huippukokouksessa.
4. 5.–6. kesäkuuta 2019  Ljubljana Borut Pahor Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier ja Yhdysvaltain energiaministeri Rick Perry vierailivat huippukokouksessa.[4]
5. 2020  Tallinna Kersti Kaljulaid
6. Kesäkuussa 2021   Sofia Rumen Radev

G20-kokousmatkan yhteydessä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävi vierailemassa 3SI:n toisessa huippukokouksessa. Vierailun aikana pitämässään puheessa Trump lupasi Yhdysvaltain tuen maiden turvallisuudelle, talouden kasvulle ja energiariippumattomuuden Venäjästä.[5]


Käynnissä olevat hankkeet muokkaa

Energiasektori muokkaa

  • Puolan ja Liettuan välinen kaasuputki.[6]
  • BRUA-kaasuputki, jonka on tarkoitus yhdistää Bulgarian, Romanian, Unkarin ja Itävallan kaasunjakelu. Putki on tarkoitus yhdistää Giurgiu–Ruse- ja Arad–Szeged-kaasuputkiin
  • Eastring-kaasuputki, jonka on tarkoitus yhdistää Ukrainan kaasunjakelu Slovakian, Unkarin, Romanian ja Bulgarian kanssa ja yhdistää ne Turkkiin.[7]
  • Baltian maiden integrointi ja synkronointi sähköverkko Euroopan verkkojen kanssa.
  • Romania-Unkari-Slovakia-kaasuputki
  • Kaasun toimituslähteiden monipuolistaminen ja Länsi-Euroopan kaasunjakelun integrointi Kolmen meren alueen kaasunjakelun kanssa. Norjasta Tanskan kautta Puolaan suunniteltu Baltic Pipe, jonka tarkoituksena on luoda Saksasta ja Venäjästä riippumaton kaasun jakelu. Putken jatkaminen Slovakian kautta Ukrainaan.
  • Ionic Adriatic-kaasuputki eli Kroatian, Montenegron ja Albanian olemassaolevien kaasunjakelujen yhdistäminen.
  • Nesteytetyn maakaasun (LNG) logistiikka. Kaasuterminaali Kroatiaan, sekä kaasuputket niistä nykyiseen kaasuputkiverkkoon.

Tietoliikennesektori muokkaa

  • Älykkään digitaalisen alustan luominen liikenne- ja logistiikkapalveluille Kolmen meren alueella.
  • Älykkään digitaalisen alustan luominen alueen vesistöjen tarkkailuun.
  • Matalan Maan kiertoradan hyödyntäminen liiketoiminnassa.
  • Kolmen meren tietoliikenteen valtatie, valokuitu- ja 5G-verkko.
  • Digitaalisen tuonti-vienti-alustan luominen, oikean liikekumppanin, kauppatavaran ja markkinoiden löytämiseen, mahdollisten arvoketjujen luominen Kolmen meren alueella.
  • Tiekartan suunnitelu Kolmen meren maille niiden siirtymisestä digitalisoituun ja kestävään energiaan. Älykkään digitaalisen alustan luominen energian varastointiin.
  • Älykkäiden kaupunkien kehittäminen.
  • Testialue miehittämättömille ajoneuvoille.

Liikennesektori muokkaa

[11]

Toteutuneet hankkeet muokkaa

  • Nesteytetyn maakaasun terminaalit Liettuan Klaipėdaan ja Viron Tallinnaan. LNG-terminaalien on tarkoitus vähentää maiden energiariippuvuutta Venäjästä.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa