Kokonaisveroaste eli bruttoveroaste (lyhyesti veroaste) on kansantalouden tunnusluku, joka mittaa julkisyhteisöjen keräämien verojen ja veronluonteisten pakollisten maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.[1][2]

Veroaste Suomessa vuosina 1975–2021

Suomessa kokonaisveroaste oli 43,2% vuonna 2021.[3]

Veroaste oli Suomessa korkeimmillaan 45,8% vuonna 2000[3]. Sen jälkeen veroaste on laskenut ja Valtiovarainministeriön mukaan vuoteen 2027 mennessä se saattaa laskea edelleen 41,5 prosenttiin[4].

Matala veroaste ei riitä kattamaan julkisen talouden menoja[4].

Jaakko Kiander arvioi, että jos Suomen veroaste olisi pysynyt vuoden 2016 tasolla eli 44 prosentissa, julkisen talouden tulot olisivat noin 8 miljardia euroa suuremmat kuin ne todellisuudessa ovat vuonna 2023. Silloin valtiontalous voisi olla lähellä tasapainoa ja julkinen talous kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen. [5]

Merkittävin veroastetta alentanut tekijä on ollut työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen lasku, joka johtuu työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen siirrosta palkansaajien maksettavaksi vuoden 2016 kilpailukykysopimuksessa. Kun palkansaajien sosiaalivakuutusmaksut nousivat, verotettava tulo pieneni ja samalla pieneni tuloverokertymä. Toinen merkittävä muutos on ollut valmisteverotuottojen lasku, kun siirtymä sähköautoihin on laskenut autoveron ja polttoaineverojen tuottoja. Veronmaksajat eivät kuitenkaan ole verotuksen keventymisestä juuri hyötyneet, sillä vaikka esimerkiksi sähköautoja verotetaan vähemmän, ne ovat vastaavasti kalliimpia valmistaa kuin polttomoottoriautot. [5]

Eri maiden kokonaisveroasteita v. 2021

Vuonna 2010 kokonaisveroaste Suomessa oli EU-maiden kuudenneksi korkein. Mukaan lukien sosiaaliturvamaksut Suomen kokonaisveroaste oli tuolloin 42,1 %. Korkein kokonaisveroaste, sosiaaliturvamaksut mukaan lukien, oli Tanskassa 47,6 %. Matalin kokonaisveroaste oli Latviassa 27,1 %. EU-maiden keskiarvo oli 35,6 %.[6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Taloustiedon taloussanasto, Taloustieto r.y. 1987, ISBN 951-628-145-1. Hakusana bruttoveroaste.
  2. Veroaste
  3. a b Verot ja veronluonteiset maksut - Tilastokeskus stat.fi. Viitattu 13.2.2023.
  4. a b HS-analyysi | Suomen veroaste on laskemassa tasolle, jota ei enää voi sanoa korkeaksi Helsingin Sanomat. 20.7.2023. Viitattu 4.8.2023.
  5. a b Vieraskynä | Suomessa verotus on huomaamatta keventynyt Helsingin Sanomat. 11.2.2023. Viitattu 4.8.2023.
  6. Taxation trends in the European Union - Data for the EU Member States, Iceland and Norway, s. 180. Eurostat, 2012. ISSN 1831-8789. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.9.2015).