Kjell Isaksson

ruotsalainen seiväshyppääjä

Kjell Gunnar Isaksson (s. 28. helmikuuta 1948, Härnösand) on uransa päättänyt ruotsalainen seiväshyppääjä, joka voitti kaksi Euroopan mestaruushopeaa ja paransi vuonna 1972 seiväshypyn maailmanennätystä kolme kertaa.

Kjell Isaksson
Kjell Isaksson vuonna 1972.
Kjell Isaksson vuonna 1972.
Henkilötiedot
Koko nimi Kjell Gunnar Isaksson
Syntynyt28. helmikuuta 1948 (ikä 76)
Uran tiedot
Pituus 174 cm
Paino 70 kg
Laji seiväshyppy
Seura Sundbybergs IK ja Österhaninge IF
Saavutukset
Paras sijoitus maailmanrankingissa [1]Maailmantilastossa
seiväshypyssä :
1968: 10. (525)
1970: 4. (537)
1971: 1. (543)
1972: 2. (559)
1974: 10. (536)
Ennätykset 555 cm (1972) - virallinen henk.koht.
559 cm (1972) - epävir. henk.koht.
Sisähalli-ME:t:
534 cm (8.3.1970)
538 cm (12.2.1971)
541 cm (19.3.1971)
545 cm (26.2.1972)
Ulkoratojen ME:t:
551 cm (8.4.1972)
554 cm (15.4.1972)
555 cm (12.6.1972)

Tietolaatikko päivitetty 25. helmikuuta 2021

Mitalit
Maa:  Ruotsi
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Ateena 1969 seiväshyppy
Hopeaa Hopeaa Helsinki 1971 seiväshyppy
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Wien 1970 seiväshyppy
Hopeaa Hopeaa Sofia 1971 seiväshyppy

Nousu maailman huipulle - EM-mitalisti

muokkaa

Kjell Isaksson harrasti voimistelua ennen yleisurheilua ja seiväshyppyuraansa. Yleisurheilussaseiväshyppy ei ollut hänelle välittömästi ykköslaji, vaan hän kokeili korkeushyppyä ja kymmenottelua menestyen erinomaisesti. Isakssonin ennätys 19-vuotiaana korkeudessa oli 195 cm ja 10-ottelussa 6248 pistettä.[2] Hän aloitti seiväshyppyuransa keväällä 1967 osallistuen Ruotsin sisähallimestaruuskisoihin. Ensimmäisen Ruotsin seiväshyppymestaruuden hän saavutti kesällä 1968. Samana kesänä hän otti nimiinsä seiväshypyn Ruotsin ennätyksen parantaen sitä vuoden 1968 aikana viisi kertaa tuloksesta 505 cm aina 525 cm:iin. Vuoden 1968 Suomi-Ruotsi -maaottelussa suomalaiset Mustakari ja Alarotu ottivat vielä voiton Isakssonista. Hän edusti Ruotsin saman vuoden Meksikon olympialaisissa sijoittuen 10:ksi tuloksella 515 cm.[3] Hän oli tosin hypännyt muutama päivä ennen olympiakilpailuja Ruotsin ennätyksen 525 cm.[4]

Vuoden 1969 Euroopan mestaruuskisoissa Ateenassa Isaksson sijoittui toiseksi tuloksella 510 cm Itä-Saksan Wolfgang Nordwigin voittaessa tuloksella 520 cm.[5] Kesän Ruotsi-Suomi -maaottelussa Tukholmassa Isaksson johti ruotsalaiset kolmoisvoittoon. Talvella 1970 Isaksson jatkoi hyvää seiväshyppyuraansa. Hän hyppäsi maaliskuun alussa 1970 uuden sisähallin Euroopan ennätyksen Espoon Otahallin avoimissa SM-kisoissa tuloksella 528 cm.[6] Sen jälkeen hän otti nimiinsä halli-ME:n Bob Seagreniltä parantaen Göteborgissa ennätyksen tuloksen 534 cm.[7] Vuoden 1971 sisähallikauden aluksi Isaksson teki Yhdysvalloissa Kalifornian Inglewoodissa uuden sisähalli-ME:n tuloksella 538 cm.[8] Ensimmäisissä virallisissa vuoden 1970 sisähallin EM-kisoissa Wienissä Isaksson uusi hopeansa tuloksella 525 cm voittajan ollessa Ranskan François Tracanelli tuloksella 530 cm. Seuraavan talven halli-EM:ssä Sofiassa Isaksson uusi hopeansa tuloksella 535 cm voittajan ollessa jälleen itäsaksalainen Nordwig tuloksella 540 cm. Isaksson oli oleskellut talvikaudela jo Yhdysvalloissa ja palasi takaisin tehden lähes välittömästi paluunsa jälkeen uuden sisähalli-ME:n Clevelandissa tuloksella 541 cm.[9] Kesän 1971 EM-kisoissa Helsingissä asetelma oli edelleen sama eli Nordwig Euroopan mestari tuloksella 535 cm ja Isaksson hopealla tuloksella 530 cm.[5] Kuitenkin kauden maailmanlistan ykköstulos 543 cm hypättynä Italian Sienassa ennakoi parempaa.[10]

Huippukausi - keväällä 1972, epäonnistuminen olympialaisissa

muokkaa

Isaksson siirtyi talvikaudella 1971/1972 Yhdysvaltoihin Etelä-Kalifornian yliopistoon aloittaen kilpailut sisähallikaudella 1972. Hän otti sisähallin ME:n nimiinsä 26. helmikuuta 1972 New Yorkissa uloksella 545 cm.[2] Siirryttyään ulkokentille hän otti myös sen ME:n nimiinsä 8. huhtikuuta Austinissa, jossa hän paransi kreikkalaisen Christos Papanikolaoun maailmanennätystä 549 cm:stä 551 cm:iin.[11] Viikkoa sen jälkeen 15. huhtikuuta 1972 hän paransi ME:tä Los Angelesissa edelleen tulokseen 554 cm. Hän hyppäsi vielä toukokuun lopulla El Pasossa kovan amerikkalaiskilpailijansa Bob Seagrenin kanssa tuloksen 559 cm, mutta tulosta ei hyväksytty ME:ksi kilpailun epävirallisuuden vuoksi. Kesäksi 1972 Isaksson palasi Eurooppaan ja paransi ME:tään 12. kesäkuuta Helsingborgissa tulokseen 555 cm kukistaen samalla kovan itäsaksalaisen kilpakumppaninsa Nordwigin. Kaikkiaan Isaksson voitti Nordwigin neljä kertaa kesän 1972 alussa.[12] Isaksson menetti ME:nsä heinäkuun alussa kun Bob Seagren otti ME:n nimiinsä tuloksella 563 cm voittaessaa Yhdysvaltain olympiakarsinnat.

Ennen vuoden 1972 olympialaisia Münchenissä useat eurooppalaiset kanssakilpailijat vaativat, että uusia kevyitä Yhdysvalloissa käytettyjä ns. taivasseipäitä ei hyväksytä olympialaisiin, koska ne eivät olleet olleet markkinoilla tarpeeksi kauan kaikille olympialaisten osallistujille.[13] Amerikkalaiset ja Yhdysvalloissa harjoitellut Isaksson olettivat voivansa käyttää uusia kevyempiä seipäitään, mutta lopulta niiden käyttö kiellettiin. Suurin hyötyjä tilanteessa oli Wolfgang Nordwig. Hänestä tuli olympiavoittaja ennen Seagreniä. Kjell Isakssonille olympiavuodesta tuli vaikea seiväskohun lisäksi. Hän loukkaantui kesäkaudella Ruotsin mestaruuskisoissa Hans Lagerqvistin viedessä mestaruuden. Isaksson osallisti olympialaisiin, mutta kolme epäonnistunutta yritystä 500 cm:stä karsinnoissa pudotti hänet olympiakullan tavoittelusta.[3]

Seiväshyppyuran loppuvuodet - poikkeuksellisen pitkä ura

muokkaa
 
Kjell Isaksson vuoden 1974 EM-kisoissa Roomassa. Isaksson pudotti niukasti korkeudesta 535 cm, jonka ylittäminen olisi muuttanut hänen asemaansa kilpailtaessa mestaruudesta.

Isaksson jatkoi vielä tämän jälkeen uraansa, mutta menestysvuoden 1972 kevään kuntoa hän ei enää saavuttanut. Hän sijoittui vuoden 1974 EM-kisoissa Roomassa kuudenneksi.[5] Isakssonilla oli kilpailutilanteessa mahdollisuudet parempaankin, sillä Isaksson pudotti ratkaisukorkeudessa 535 cm olleen riman niukasti niin kuin hän itse asian kuvasi "Ylitin riman puhtaasti ja jäin makaamaan patjalle. Sitten yht'äkkiä rima alkoikin huojua ja tipahti niskaani. Olen nähnyt sen monta kertaa filmiltä."[14] Kisan voitti Neuvostoliiton Vladimir Kiškun tuloksella 535 cm. Seuraavan talven eli vuoden 1975 EM-sisähalleissa Katowicessa Isaksonin sijoitus oli kahdeksas. Olympiavuoden 1976 sisähallin EM-kisoissa Münchenissä Isakson oli yhdeksäs. Vuoden 1976 olympialaisissa Montrealissa Isaksson eteni loppukilpailuun, mutta kolme tuloksetonta yritystä korkeudesta 520 cm jätti hänet ilman tulosta. Isakssonille kävi Montrealissa samalla tavoin kuin neljä vuotta aiemmin Münchenissä eli hän loukkasi saman jänteen vain muutama päivä ennen olympiakisoja.[14] Kultaa otti Puolan Tadeusz Ślusarski tuloksella 550 cm Suomen Kalliomäen ja Yhdysvaltain Robertsin ottaessa muut mitalit samalla tuloksella.[3] Viimeisen kerran hän osallistui sisähallin EM-kisoihin Milanossa keväällä 1978 sijoituksen ollessa yhdeksäs.

Kaiken kaikkiaan hän voitti Ruotsin mestaruuden kymmenen kertaa vuosina 1968-1979 ja paransi Ruotsin kansallista ennätystä neljätoista kertaa. Miro Zalar sivusi syyskuussa 1982 Isakssonin 10 vuotta vanhaa 555 cm:n Ruotsin ennätystä ja paransi sitä seuraavana vuonna tulokseen 561 cm. Ruotsin sisähallimestaruuksia hän saavutti vielä vuosina 1985 ja 1986 tuloksella 510 cm. Kaikkinensa Isakssonin ura kesti todella pitkään, sillä hän hyppäsi tuloksen 520 cm joka vuosi vuosina 1968-1988. Toisen Suomi-Ruotsi -maaotteluvoiton hän saavutti vuoden 1969 jälkeen vasta vuonna 1985.[14]

Uransa aikana Isaksson valittiin yleisurheilun Stora Grabbar-jäseneksi #256 vuonna 1969.[15] Isaksson tuli tunnetuksi suurelle yleisölle 1970-luvun lopulla TV-ohjelmasta Superstars.

Uransa jälkeen hänestä tuli 2000-luvun alussa menestyksellinen keilaaja.

Siviiliammatiltaan Kjell Isaksson on liikunnanopettaja.

Lähteet

muokkaa
  1. Track and Field Statistics - Kjell Isaksson brinkster.net. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
  2. a b Pieni mies nousi maailman katolle. Helsingin Sanomat, 10.4.1972, s. 21. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.2.2021.
  3. a b c Kjell Isaksson SR/Olympic Sports. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 25.2.2021. (englanniksi)
  4. Pieni mies nousi maailman katolle. Helsingin Sanomat, 30.9.1968, s. 21. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.2.2021.
  5. a b c Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  6. SM-kilpailujen parasta tarjosivat ruotsalaiset - Kjell Isaksson taivutti uuden EE:n 528. Helsingin Sanomat, 2.3.1970, s. 20. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  7. Pieni mies nousi maailman katolle. Helsingin Sanomat, 9.3.1970, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  8. Isaksson 538 - Sisäratojen ME. Helsingin Sanomat, 14.2.1971, s. 42. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  9. Isaksson otti minkä lupasi - Sisäratojen ME 541. Helsingin Sanomat, 21.3.1971, s. 37. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  10. Kjell Isaksson korkeuksissa: 543. Helsingin Sanomat, 21.9.1971, s. 23. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  11. Kjell Isaksson ylitti 551 taivasseipäällään. Helsingin Sanomat, 10.4.1972, s. 21. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.2.2021.
  12. Isaksson ei piittaa tungettelijoista. Helsingin Sanomat, 30.6.1972, s. 24. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  13. Uudella ei saa hypätä - Vanhoja vain USA:ssa. Helsingin Sanomat, 25.7.1972, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.2.2021.
  14. a b c Isaksson oli aikansa Sergei Bubka - Kolme seiväshypyn ME:tä yhdessä kesässä ja neljä hallissa. Helsingin Sanomat, 28.7.1988, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2021.
  15. Stora Grabbar #256: Kjell Isaksson storagrabbar.se. Viitattu 25.1.2021. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

muokkaa