Kirsi Siren (teatteriohjaaja)

suomalainen teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja

Kirsi Helena Susanna Siren (ent. Aropaltio, o.s. Siren, s. 14. toukokuuta 1945 Helsinki[1]) on suomalainen teatterinjohtaja, ohjaaja ja dramaturgi.[2] Siren on kirjoittanut myös kirjoja ja teatteriarvosteluja.[2]

Kirsi Siren
Henkilötiedot
Syntynyt1945
Helsinki

Vuonna 1964 ylioppilaaksi kirjoittanut Siren valmistui ohjaaja-dramaturgiksi vuonna 1970[2] Suomen teatterikoulun korkeakouluosastolta.[3]

Siren toimi Suomen kansallisteatterissa ohjaajan assistenttina vuosina 1968–1969 ja vuosina 1971–1975 ohjaajadramaturgina nukketeatteri Vihreässä Omenassa, jonka perustajajäsen hän oli.[2] Teatteri perustettiin Tampereella pidetyn lastenteatteriseminaarin jälkimainingeissa. Teatterissa oli kolme ohjaajaa ja yksi näyttelijä.[3]

Vuonna 1972 hän teki tv-käsikirjoituksen 10 Koulu-TV:n nukkeohjelmaan.[2]

Vuonna 1975 hän perusti sisarensa, lavastaja[4] Sara Sirenin (1947–2002)[3] kanssa Espooseen lastenteatterin, Teatteri Hevosenkengän. Espoossa ei ollut tuolloin yhtään ammattiteatteria. Teatteri perustettiin Juhannusmäelle Mankkaalle, huonokuntoiseen ruotsinkielisen Kockby Folkskolanin sivurakennukseen ja toimintaa varten perustettiin kannatusyhdistys. Ensimmäinen esitys oli Karhu, jota ei ollutkaan. Teatteri teki yhteistyötä Kansallisteatterin kanssa, jonka Willensaunassa oli Hevosenkengän esityksiä vuoteen 1999 asti.[3]

Vuonna 1983 teatteri muutti koulun sivurakennuksesta päärakennukseen.[3]

Vuoteen 1999 mennessä Siren oli ohjannut 14 lastennäytelmää.[2] Teatterin ensimmäiset esitykset vietiin Japaniin.[3]

Teatteritaiteen maisteriksi Siren valmistui vuonna 2007.[5]

Vuonna 2019 teatterissa oli 13 kokoaikaista työntekijää ja vierailevia ohjaajia, lavastajia ja näyttelijöitä.[3]

Luottamustehtäviä

muokkaa
  • Siren toimi Espoon kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1997–2012.[3] Hän kuului ensin Vihreiden valtuustoryhmään, mutta loikkasi vuonna 2010 Kokoomuksen valtuustoryhmään.[6] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa hän ei enää ollut ehdolla.[7]
  • Suomen Kansallisoopperan hallintoneuvoksen jäsen 2004–2008.[3]

Hän on ollut myös Espoon kaupunginhallituksessa, Suomen unimaunima Finlandin hallituksen puheenjohtajana, Espoon taiteilijoiden hallituksessa ja Espoon Unicefissa.[2]

Tunnustuksia

muokkaa
  • Espoon kaupungin taidepalkinto 1982[2]
  • Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1989[2]
  • Espoon Ella 1999–2000[2]
  • Siren palkittiin maaliskuussa 2015 elämäntyöstään lasten- ja nuortenteatteripalkinnolla. Palkinnon myönsi Suomen Teatterit ry ja Suomen Assitej ry.[8]
  • Vuonna 2020 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[9]

Yksityiselämä

muokkaa

Sirenin vanhemmat ovat arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren.[10] He toimivat myös teatterimaailmassa, Kaija Siren teki pukusuunnittelua, Heikki Siren lavastuksia. Sirenin isoisä, Eduskuntatalon suunnitellut arkkitehti J. S. Sirén, oli Kansallisteatterin hallintoneuvoston puheenjohtaja.[3]

Siren asuu miehensä kanssa Espoossa ja hänellä on neljä lasta.[5]

Ohjauksia

muokkaa
  • Neito kaunis ja peto hirveä 1981, ohjaus ja dramatisointi[2]
  • Lumipalloprinssi 1995, ohjaus ja dramatisointi[2]
  • Juokseva mokkasiini 1997, ohjaus ja dramatisointi[2]
  • Emppu 1985, elokuvakäsikirjoitus ja nukkeohjaus[2]
  • Simpanssiveljeni Bruno[3]
  • Urpon ja Turpon joulu 2010[5]
  • Lumikuningatar 2019[3]
  • Ilo, riemu ja viinirypälä 2019[3]

Teoksia

muokkaa
  • Nukketeatteri ja naamioleikit 1979[2]
  • Kultakutri ja muita näytelmiä nukeille ja näyttelijöille 1987[2]
  • Suuresta suvusta pieneen perheeseen : itäsuomalainen perhe 1700-luvulla 1999
  • Kirsi Siren – Elämäni näytökset 2025

Lähteet

muokkaa
  1. Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 117. Teatterin tiedotuskeskus, 2005. ISBN 952-471-629-1
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2001, s. 63. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-17007-4
  3. a b c d e f g h i j k l m HS Espoo | Kirsi Siren perusti 70-luvulla keskelle Espoon maaseutua lastenteatterin, johon hän ei itsekään aluksi uskonut Ilta-Sanomat. 1.12.2019. Viitattu 22.4.2025.
  4. Tietoa teatterista Teatteri Hevosenkenkä. Viitattu 9.3.2015.
  5. a b c Kuka? | Kirsi Siren Helsingin Sanomat. 6.2.2012. Viitattu 22.4.2025.
  6. Kirsi Aropaltio loikkasi kokoomukseen 9.12.2010. Länsiväylä. Arkistoitu 12.4.2018. Viitattu 11.4.2018.
  7. Neljännes Espoon valtuustosta vaihtuu 21.9.2012. Länsiväylä. Arkistoitu 12.4.2018. Viitattu 11.4.2018.
  8. Ohjaaja Kirsi Siren sai teatteripalkinnon 8.3.2015. Sanoma Media Finland. Viitattu 9.3.2015.
  9. Pro Finlandia -mitali muun muassa Ulla Tapaniselle, Aulikki Oksaselle ja Tuomas Kyrölle Helsingin Sanomat. 2.12.2020. Viitattu 21.12.2020.
  10. Viikon taiteilija: Teatterinjohtaja, ohjaaja Kirsi Siren 5.6.2011. Yle. Viitattu 9.3.2015.