Avaa päävalikko

Kirkonkylän yhtenäiskoulu

peruskoulu

Kirkonkylän yhtenäiskoulu on Kempeleen koulukeskuksessa sijaitseva peruskoulu. Koulu muodostettiin vuonna 2013, kun Kirkonkylän koulu ja Kempeleen yläaste yhdistyivät samaksi yksiköksi.

Kirkonkylän yhtenäiskoulu
Sijainti Kirkonseutu, Kempele
Tyyppi peruskoulu
Perustettu 2013
Rehtori Jukka Ojala
Sami Paavola (apulaisrehtori)
Luokat esiopetus, 1–10
Oppilaita 910 (2019)
Verkkosivut

Koulussa on oppilaita 910 ja henkilökuntaa 96.[1] Koulun rehtorina toimii Jukka Ojala ja apulaisrehtorina Sami Paavola.[1]

Yhtenäiskoulu koostuu kolmesta eri rakennuksesta, jotka sijaitsevat samassa ympäristössä.[2] Koulun yhteydessä toimii myös esikoulupäiväkoti.[3] Koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös lukio, Kempelehalli sekä Kempeleen sivukirjasto Tietotori.

HistoriaaMuokkaa

Kirkonkylän kouluMuokkaa

Kirkonkylän koulu
 
Vuonna 1980 rakennettu koulurakennus helmikuussa 2008.
Sijainti Kempele
Perustettu 1882
Lakkautettu 2013 (yhdistyi yläasteen kanssa yhtenäiskouluksi)
Luokat esiopetus ja 1–6
 
Kirkonkylän kansakoulu vuonna 1896 Junttilan kentällä.

Kirkonkylän koulu aloitti toimintansa kansakouluna vuonna 1882, joka toimi vuoteen 1884 asti kirkon lähellä sijaitsevassa Junttilan talossa. Talossa oleva pirtti ei vastannut kaikin puolin luokkahuoneella asetettuja vaatimuksia. Suurin ongelma oli tilanpuute; oppilasmäärä kohosi lyhyessä ajassa yli 40:n.[4]

Senaatti myönsi elokuussa 1882 kansakoulun rakentamishankkeelle 600 markan avustuksen. Rakennuspiirustukset hyväksyttiin seuraavana keväänä, jolloin päätettiin samalla pystyttää rakennuksen kehä. Rakennustyöt eivät sujuneet suunnitelmien mukaan; lokakuussa 1883 pidetyssä kuntakokouksessa päätettiin kansakoulun johtokunnan esityksestä vuokrata koulun paikaksi niin sanottu Junttilan kenttä Oulunsaloon johtavan kylätien ja Rantamaantien risteyksestä. Rakennusohjelman mukaan koulun oli oltava vesikattovaiheessa seuraavan kesän aikana. Ensimmäinen koulutalo oli luokkahuoneen sisältä valmis syksyllä 1884. Vuotta myöhemmin taloon valmistui pieni opettajan asunto luokkahuoneen jatkoksi.[5]

Koulun laajentaminen tuli ajankohtaiseksi, kun alettiin opettaa käsitöitä. Aluksi luokkahuone jaettiin kahteen osaan: toisessa päässä pidettiin varsinaista opetusta ja toisessa tehtiin käsitöitä. Järjestelmä oli varsin hankala, ja niin siitä Oulun piirin kansakoulutarkastajan kehotuksesta nopeasti luovuttiin. Vuonna 1889 kuntakokouksessa päätettiin koulua laajentaa. Näissä tiloissa Kempeleen Kirkonkylän Yläkansakoulu toimi 1920-luvulle saakka. Opetustilat pidettiin kelvollisessa kunnossa, mutta tarve uusiin laajennuksiin syntyi vasta itsenäisyyden ajan alussa, jolloin Kirkonkylän koulupiirin oppilasmäärä kasvoi huomattavasti. Vuonna 1908 Kempeleeseen rakennettiin uusi koulu Ylikylään, joka luonnollisesti vähensi oppilaspainetta Kirkonkylällä.[5]

Kirkonkylän kansakouluun tehtiin suurempi laajennus vuonna 1936, jolloin rakennettiin kaksi uutta luokkahuonetta, koulukeittola, käytävä ja erillisen sisäänkäynnin käsittävä lisärakennus. Vuonna 1952 koulun johtokunta vaati koulurakennuksen laajennusta, ja muutaman vuoden päästä laajennus valmistui. Samalla myös kunnostettiin vanhat luokkahuoneet.[6]

Peruskoulujärjestelmään siirryttiin Kirkonkylän koululla vuonna 1974.[7] Vuonna 1980 valmistui uusi tilavampi koulurakennus vanhan koulurakennuksen rinnalle.[5] Vuonna 2003 vanha koulurakennus asetettiin käyttökieltoon homeongelmien vuoksi.[8] Muutama vuosi myöhemmin tilalle rakennettiin uusi koulurakennus, jonka yhteydessä toimii myös vuonna 2005 toimintansa aloittanut Kirkonkylän esipäiväkoti.[3]

Kempeleen yläasteMuokkaa

Kempeleen yläaste
Sijainti Kempele
Perustettu 1974
Lakkautettu 2013 (yhdistyi Kirkonkylän koulun kanssa yhtenäiskouluksi)
Luokat 7–10

Kempeleen yläaste aloitti toiminnan vuonna 1974. Vuosina 1974–1976 yläaste toimi Ylikylän entisessä keski- ja kansalaiskoulussa sekä osittain myös Kempeleen pappilassa ja urheiluseura Pyrinnön majalla. Yläasterakennuksen rakentaminen Kirkonkylän koulun läheisyyteen aloitettiin vuonna 1975, joka valmistui seuraavana vuonna.[5] Yläasteen arkkitehtuuri herätti kuntalaisissa ristiriitaisia tuntoja. Koulun vihki käyttöön silloinen opetusministeri Paavo Väyrynen, jonka kerrotaan todenneen, että ”Tämän rakennuksen kauneuden täytyy epäilemättä löytyä sisäpuolelta.”[9]

Peruskoulujärjestelmän tullessa vuonna 1969 koulusuunnittelutoimikunta teki esityksen yläasteen perustamisesta. Kempeleen kunta olisi kyennyt perustamaan yläasteen itse, mutta toimikunta katsoi asialliseksi tiedustella Hailuodon ja Oulunsalon kuntien liittyä hankkeeseen. Lukuisien kokouksien jälkeen, vuonna 1973 kunnat perustivat yhteisen yläasteen piirin, jonka käynnistäminen alkoi vuonna 1976. Siirtymävaiheen aikana sopimuskunnat hoitivat yläasteen opetuksen erillisjärjestelyin, Oulunsalo yhdessä Oulun kaupungin kanssa, Kempele ja Hailuoto itsenäisesti. Kun Oulunsalon ja Hailuodon kunnat rakensivat omat yläasteet 1980-luvun alussa, oppilasmäärä Kempeleessä luonnollisesti laski.[4]

Yläasteen tiloissa toimi vuosina 1976–1989 myös erityisopetusta antanut Vihiluodon apukoulu. Oppilaita oli Kempeleen lisäksi Oulunsalosta ja Hailuodosta.[5] Vuonna 1989 Vihiluodon koulu siirtyi samana vuonna avatun Santamäen koulun tiloihin.[10]

LähteetMuokkaa

  1. a b Kirkonkylän yhtenäiskoulu Kempeleen kunta. Viitattu 7.5.2019.
  2. Kaskinen, Hannu: Onko koulun koolla väliä? Opettaja-lehti. Viitattu 5.9.2014.
  3. a b Kirkonkylän esikoulupäiväkoti Kempeleen kunta. Viitattu 5.8.2015.
  4. a b Hiltunen, s. 147–150
  5. a b c d e Hiltunen, s. 153
  6. Hiltunen, s. 78, 121
  7. Hiltunen, s. 247
  8. Laine, Liisa: Home sulki vanhan puukoulun Kaleva. 27.2.2003. Viitattu 7.9.2014.
  9. Paakki, Timo: Lakeuden äärellä, kaupungin naapurina, s. 31. Peruskoulu alkaa ja lukio saadaan. Kempele: Kempeleen kunta, 2008. ISBN 978-952-67120-0-0. Julkaisun verkkoversio.
  10. Santamäkitalon historian puu (arkistoitu sivu) Santamäkitalon kotisivut. archive.org. Viitattu 18.12.2015.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Hiltunen, Mauno: Kempeleen koululaitoksen historia 1882–1982. Kempele: Kempeleen kunta, 1983. ISBN 951-99483-4-1.