Kimberly Diane Leach (28. lokakuuta 19659. helmikuuta 1978) oli yhdysvaltalaisen sarjamurhaajan Ted Bundyn viimeinen ja nuorin tunnettu uhri. Leach oli 12-vuotias koululainen Lake Cityn ala-asteella Floridan Lake Cityssä.

9. helmikuuta 1978 Leach unohti rahapussinsa luokkahuoneeseensa. Huomattuaan tämän hän lähti hakemaan sitä vähän ajan kuluttua välitunnista auditoriossa. Hän ei koskaan palannut. Sinä aamuna lääketieteellisteknikko Clarence L. Anderson näki, kuinka nuori tyttö ohjattiin koulun pihalta valkoiseen pakettiautoon miehen seurassa. Anderson luuli miestä tytön isäksi. Myöhemmin mies tunnistettiin Bundyksi. Kun Leach ilmoitettiin kadonneeksi, alkoi kahden kuukauden mittainen etsintä, kunnes lopulta 7. huhtikuuta hänen osaksi mädäntynyt ruumiinsa löydettiin peltivajasta läheltä Suwannee-jokea noin 35–40 mailin päästä hänen koulustaan. Hänen päällään oli pelkkä villapusero, joka oli sidottu hänen kaulansa ympärille. Loput vaatteet löydettiin lähistöltä. Leachin alushousuista löytyi siemennestetahroja.

Tutkimuksissa Leachin todettiin kuolleen kuolettavaan vammaan kaulan alueelle. Vammojen perusteella todettiin, että Bundy oli raiskannut hänet, viiltänyt hänen kurkkunsa auki ja vahingoittanut hänen sukuelimiään jollain terävällä esineellä. Bundy tuomittiin syylliseksi Leachin murhaan ja hän kuoli sähkötuolissa 24. tammikuuta 1989.

Lähteet muokkaa