Kik Messenger

pikaviestinpalvelu

Kik Messenger eli Kik on ilmainen pikaviestintäohjelma. Vuonna 2010 julkaistu sovellus on suosituimpia pikaviestiohjelmia erityisesti Yhdysvalloissa.[1][2] Sillä oli yli 300 miljoonaa käyttäjää vuonna 2016.[3]

Kik Messenger
Luoja ryhmä Waterloon yliopiston opiskelijoita
Kehittäjä MediaLab Ai Inc.
aiemmin Kik Interactive
Julkaisija MediaLab Ai Inc.
aiemmin Kik Interactive
Kehityshistoria
Ensijulkaisu 19. lokakuuta 2010
Tiedot
Ohjelmistotyyppi pikaviestintäohjelma
Alusta Android, iOS
Lisenssi ilmaisohjelma
Aiheesta muualla
Verkkosivusto

Sovellusta kehittävä Kik Interactive ilmoitti syyskuussa 2019 sulkevansa sovelluksen 19. lokakuuta 2019 ja keskittyvänsä jatkossa Kin-virtuaalivaluuttansa kehittämiseen.[1][4] Päivä ennen sovelluksen sulkemista, 18. lokakuuta 2019, yhdysvaltalainen holding-yhtiö[5] MediaLab ilmoitti kuitenkin ostaneensa Kikin ja jatkavansa sovelluksen kehittämistä.[6]

Historia muokkaa

Kik Messengerin perusti vuonna 2009 pieni ryhmä kanadalaisen Waterloon yliopiston opiskelijoita. Ensimmäinen beetaversio julkaistiin huhtikuussa 2010 ja vakaa versio saman vuoden lokakuussa. Alun perin Kik Messenger oli saatavilla Androidille, iOS:lle ja BlackBerryn puhelimille[7] ja myöhemminmilloin? myös Windows-puhelimille. Joulukuussamilloin? sovellus kuitenkin katosi Windows-puhelinten sovelluskaupasta. Sovelluksen viimeiseksi jäänyt sovelluspäivitys oli edeltävältä vuodeltamilloin?.[8]

Heinäkuussa 2011 julkaistiin Kik ohjelmointirajapinta, jonka avulla ulkopuolisten oli mahdollista tehdä sovelluksia Kik Messengeriin.[9]

Ominaisuudet muokkaa

Kik Messengeriin rekisteröityminen ei vaadi minkäänlaista tunnistautumista.

Kikissä käyttäjät voivat ottaa yhteyttä toisiin käyttäjiin, mikäli heidän nimimerkkinsä on tiedossa.

Kikissä voi lähettää muille käyttäjille tekstimuotoisia viestejä, kuvia, videoita ja GIF-animaatioita.[3] Tekstimuotoisia viestejä voi elävöittää emojeilla ja tarroilla[10][11]. Kikissä voi lisäksi kommunikoida chatbottien kanssa ja pelata niitä vastaan[3].

Turvallisuus muokkaa

Kik Messenger sai 4. marraskuuta 2014 yhden pisteen seitsemästä Electronic Frontier Foundation -järjestön pikaviestinvertailussa, jossa keskityttiin yksityisyyteen ja tietoturvaan. Kik sai pisteen siitä, että se salaa käyttäjän ja palvelimen välisen viestinnän. Kik menetti pisteitä siitä, että viestejä ei salata avaimilla joihin ylläpitäjillä ei ole pääsyä, käyttäjät eivät voi varmistaa ettei yhteydenpidossa ole tapahtunut mies välissä -hyökkäystä, viestit eivät ole turvattuja jos vanhat salausavaimet varastetaan, lähdekoodi ei ole avoin vapaalle tarkastelulle, turvasuunnittelua ei ole dokumentoitu riittävän hyvin eikä ulkopuolinen taho ole tarkastanut lähdekoodia viimeisen 12 kuukauden aikana.[12]

Lähteet muokkaa

  1. a b Livingston, Ted: Moving Forward Boldly with Kin Medium. 23.9.2019. Viitattu 24.9.2019. (englanniksi)
  2. Clement, J.: Top U.S. mobile social apps by engagement 2019 Statista. 11.9.2019. Viitattu 24.9.2019. (englanniksi)
  3. a b c Sundell, Petra: Mikä ihmeen Kik? Tämä teinien suosimasta viestisovelluksesta pitäisi tietää MTV Uutiset. 13.1.2019. Viitattu 20.2.2019.
  4. Lehtiniitty, Markus: Suosittu Kik Messenger suljetaan Mobiili.fi. 24.9.2019. Viitattu 24.9.2019.
  5. MediaLab Ai Inc. LinkedIn. Viitattu 22.10.2019.
  6. Kik is here to stay! Kik Blog. 18.10.2019. Viitattu 19.10.2019. (englanniksi)
  7. About | Learn our company story. Kik Messenger. Arkistoitu 12.11.2020. Viitattu 20.2.2019. (englanniksi)
  8. Lehtiniitty, Markus: Suosittu viestisovellus jätti Windows-puhelimet – katosi saatavilta vähin äänin Mobiili.fi. 8.12.2017. Viitattu 20.2.2019.
  9. About (Sivun arkistoitu versio.) Kik Messenger. Arkistoitu 11.7.2014. Viitattu 12.8.2014. (englanniksi)
  10. Features Kik Messenger. Arkistoitu 20.2.2019. Viitattu 20.2.2019. (englanniksi)
  11. Get Stickers Kik Messenger. Viitattu 20.2.2019. (englanniksi)
  12. Secure Messaging Scorecard. Which apps and tools actually keep your messages safe? 4.11.2014. Electronic Frontier Foundation. Arkistoitu 15.11.2016. Viitattu 30.1.2015. (englanniksi)