Yhtymä (verotus)

Suomen verotuksessa kahden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön yhteenliittymä
(Ohjattu sivulta Kiinteistöyhtymä)
Tämä artikkeli käsittelee verotusta. Muista merkityksistä katso Yhtymä.

Yhtymä on Suomen verotuksessa kahden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön yhteenliittymä. Verotuksessa yhtymän tulot lasketaan ja jaetaan yhtymän osakkaille. Yhtymä ei siis ole itsenäinen verovelvollinen.[1]

Yhtymiä ovat elinkeinoyhtymä, verotusyhtymä sekä ulkomainen yhtymä ja eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä.[2] Näiden lisäksi yhtymänä verotetaan elinkeinotoimintaa harjoittavaa kuolinpesää sen jälkeen, kun kuolinvuodesta on kulunut kolme vuotta.[3]

Elinkeinoyhtymä muokkaa

Elinkeinoyhtymiä ovat mm. avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja laivanisännistöyhtiö.[3]

Elinkeinoyhtymänä pidetään myös sellaista henkilöiden yhteenliittymää, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa ja toimii osakkaiden yhteiseen lukuun.[4] Poikkeus pääsääntöön on työyhteenliittymä, joka ei ole elinkeinoyhtymä eikä mikään muukaan yhtymä, vaikka sekin harjoittaa elinkeinotoimintaa osakkaiden yhteiseen lukuun.[5]

Perustettavan osakeyhtiön elinkeinoliiketoiminta ajalta ennen yhtiön rekisteröintiä verotetaan elinkeinoyhtymänä, jos yhtiön rekisteröinti on viipynyt perustajista johtuvista syistä. Kuitenkin normaalisti osakeyhtiön toiminta ajalta ennen sen rekisteröintiä katsotaan osakeyhtiön nimissä tehdyksi. Tällöin toiminta on kestänyt yleensä alle vuoden.[4]

Verotusyhtymä muokkaa

Verotusyhtymä on kahden tai useamman henkilön yhteenliittymä, jonka tarkoitus on hallita tai viljellä kiinteistöä.[3] Verotusyhtymiä ovat maatalousyhtymä, metsäyhtymä ja kiinteistöyhtymä. Nimitys riippuu siitä, minkä luonteista toimintaa verotusyhtymä harjoittaa. Verotusyhtymät eivät ole oikeussubjekteja. Jos yhtymän nimissä tehdään sopimuksia, ne ovat tosiasiassa yhtymän osakkaiden yhdessä tekemiä sopimuksia.[6][7]

Maatalousyhtymä muodostuu tietyissä tilanteissa, kun maatilalla on vähintään kaksi omistajaa. Se muodostuu myös, jos kaksi tai useampi henkilö sijoittavat varoja yhdessä harjoitettavaan maatalouteen, esimerkiksi yhteisiin koneisiin. Maatalousyhtymä voi harjoittaa maataloutta ja lisäksi myös metsätaloutta, mutta ei elinkeinotoimintaa.[8]

Metsäyhtymä muodostuu, kun vähintään kaksi henkilöä (jotka eivät ole toistensa puolisoita) omistavat yhdessä metsää. Metsäyhtymän tarkoitus on omistaa metsää ja harjoittaa metsätaloutta.[9]

Kiinteistöyhtymä on verotusyhtymä, joka ei harjoita maa- tai metsätaloutta. Se muodostuu tietyissä tilanteissa, kun kaksi tai useampi henkilö omistavat yhdessä kiinteistön. Kiinteistöyhtymään voi kuulua esimerkiksi kesämökki tai asuinrakennus[7]. Kiinteistöyhtymää ei muodostu pelkästä rakennuksesta ilman maapohjaa eikä asunto-osakkeen yhteisomistuksesta. Kiinteistöyhtymää ei yleensä synny, kun puolisot omistavat yhdessä kiinteistön. Sitä ei synny myöskään silloin, kun paritalon yhteisomistajilla on kiinteistötietojärjestelmään kirjattu hallinnanjakosopimus.[10]

Kiinteistöyhtymän saamat tulot jaetaan yhtymän osakkaille verotettavaksi pääomatulona.[11] Yhtymällä voi olla esimerkiksi vuokratuloja ja -menoja. Kiinteistöyhtymän muodostuminen ei kuitenkaan edellytä tulojen olemassaoloa. Elinkeinotuloa kiinteistöyhtymällä ei voi olla. Kiinteistöyhtymä ei voi hankkia itselleen omaisuutta tai velkaa.[10]

Muita käsitteitä muokkaa

Muita yhtymään verrattavia käsitteitä ovat verotuksessa mm. luonnollinen henkilö, yhteisö ja yhteisetuus.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Verohallinto: Yhtymä (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Verohallinto: Ulkomainen yhtymä ja eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä
  3. a b c Tuloverolaki 2:4, 2:17
  4. a b Elinkeinoyhtymä (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu: 11.10.2014
  5. Työyhteenliittymän verotus vero.fi. Viitattu 26.10.2021.
  6. Verohallinto: Verotusyhtymä (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. a b Yhtymäopas maa- ja metsätiloille 2016. ProAgria Etelä-Pohjanmaa. Arkistoitu 26.11.2018.
  8. Maatalousyhtymä Viitattu 11.10.2014
  9. Metsäyhtymä Viitattu 11.10.2014
  10. a b Taloustaito 2/2015: Kiinteistöyhtymä antaa yhtymäselvityksen, s. 60
  11. Kiinteistöyhtymä Viitattu 11.10.2014