Kiettareenluoto

saari Suomessa
(Ohjattu sivulta Kiettare)

Kiettareenluoto (myös Kiettare) on Kokemäenjoen suurin saari. Se sijaitsee Kokemäellä, noin viisi kilometriä kaupungin keskustan itäpuolella. Pieni kaistale saaren itäreunasta kuuluu Huittisiin.

Kiettareenluoto

Kiettareenluoto oikealla kuvattuna Kiettareen sillalta.

Sijainti
Vesialue
Pinta-ala
18 km²
Kartta

Noin 18 neliökilometrin kokoinen Kiettareenluoto muodostuu kahden Kokemäenjoen haaran, Kyttälänhaaran ja Kiettareenhaaran väliin. Se on hieman yli seitsemän kilometrin pituinen ja leveimmältä kohdaltaan saarella on mittaa kolme kilometriä. Kiettareenluoto kuuluu Suomen sisävesien 30 suurimman saaren joukkoon. Se on myös Satakunnan maakunnan suurin saari merialueetkin mukaan lukien.[1]

Saaren itäpäässä sijaitsee kaksi keidassuota. Aronsuo ja Kiettareensuo kuuluvat molemmat Puurijärven ja Isosuon kansallispuistoon. Kiettareenluodon reunoja ympäröi viljelysmaa, mutta saaren sisäosa on soiden lisäksi suurimmaksi osaksi kangasmetsää.

Kiettareenluotoon johtaa yksi maantiesilta ja yksi lossi. 86 metrin pituinen riippusilta rakennettiin vuonna 1958. Lisäksi saaresta johtaa vuonna 2000 valmistunut silta läheiseen Vitikkalanluotoon, jonne ainoa maantieyhteys kulkee Kiettareen kautta.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tilastokeskus, Maantieteellisiä tietoja maakunnittain. Viitattu 4.1.2013.
  2. Puolensadan sillan Kokemäenjoki, Satakunnan Kansa 11.8.2002. Viitattu 4.1.2013.