Keye Luke (kiin. 陸錫麟, pinyin: Lù Xílín; 18. kesäkuuta 1904 Kanton12. tammikuuta 1991 Whittier, Kalifornia) oli kiinalaissyntyinen yhdysvaltalainen näyttelijä.[1][2] Luke sai vuonna 1990 elokuvaurastaan tähden Hollywood Walk of Famelle osoitteeseen 7000 Hollywood Boulevard.[3]

Keye Luke
陸錫麟
Keye Luke vuonna 1976.
Keye Luke vuonna 1976.
Henkilötiedot
Syntynyt18. kesäkuuta 1904
Kanton
Kuollut12. tammikuuta 1991 (86 vuotta)
Whittier, Kalifornia
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Luke muutti Yhdysvaltoihin 3-vuotiaana, kasvoi Seattlessa ja opiskeli Washingtonin yliopistossa. Hän teki valmistumisensa jälkeen töitä RKO Radio Picturesin mainososastolla. Luken näyttelijän ura alkoi kun hänen palkattiin Greta Garbon tähdittämään elokuvaan Kirjava huntu (1934) esittämään oppinutta kiinalaista,[4] ja jatkui seuraavana vuonna ensimmäisellä Charlie Chan -elokuvalla joita tehtiin 1930-luvulla useita. Kaikkiaan hän oli lähes 60 vuoden uransa aikana mukana yli sadassa elokuvassa.[2][5] Luke esiintyi muiden muassa elokuvissa Riiviöt (1984) ja Gremlins 2 – uusi pesue (1990) herra Wingin roolissa.[6] Hän työskenteli myös televisiossa.

Lähteet muokkaa

  1. Keye Luke. Turner Classic Movies – TCM. Arkistoitu 14.2.2020. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  2. a b Flint, Peter B.: Keye Luke, Actor, Is Dead at 86; 'No. 1 Son' and 'Kung Fu' Master The New York Times. 16, 1991. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  3. Keye Luke Hollywood Walk Of Fame. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  4. Keye Luke. Allmovie
  5. Folkart, Burt A.: Keye Luke Dies; Was ‘No. 1 Son’ of Charlie Chan The Los Angeles Times. 15.1.1991. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  6. Keye Luke papers The Online Archive of California – OAC. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Keye Luke Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.