Keuhkosammal
Keuhkosammal (Marchantia polymorpha) on keuhkosammalten sukuun kuuluva maksasammallaji.
| Keuhkosammal | |
|---|---|
 Keuhkosammalta ja sen sukusolupesäkkeistöjä. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Sammalet Bryobionta |
| Kaari: | Maksasammalet Marchantiophyta |
| Luokka: | Maksasammalet Marchantiopsida |
| Lahko: | Keuhkosammalet Marchantiales |
| Heimo: | Keuhkosammalet Marchantiaceae |
| Suku: | Keuhkosammalet Marchantia |
| Laji: | polymorpha |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Keuhkosammal jaetaan kolmeen alalajiin:[2]
- tunturikeuhkosammal (Marchantia polymorpha subsp. montivagans, syn. M. alpestris)
- rantakeuhkosammal (Marchantia polymorpha subsp. polymorpha, syn. M. aquatica)
- palokeuhkosammal (Marchantia polymorpha subsp. ruderalis, syn. M. polymorpha)
Ulkonäkö muokkaa
Keuhkosammalella on litteä, alustanmyötäinen sekovarsi. Se kasvaa melko isoina ruusukkeina. Sen kahtia jakautuvien liuskojen yläpinta on verkkouurteinen ja siinä on pistemäisiä ilmarakoja. Keuhkosammalen liuskoissa on tumma keskisuoni ja alapinnalla juurtumahapsia. Itulevyt eli itujyväset kehittyvät liuskojen yläpinnalla olevissa maljamaisissa itukoreissa. Keuhkosammal on kaksikotinen ja sen muna- ja siittiöpesäkkeet syntyvät sateenvarjomaisiin pesäkkeenkannattimiin. Munapesäkkeistön kannattimet ovat pitempivartisia ja niiden päässä on liuskainen kilpi, jonka alapinnalle munapesäkkeet eli arkegoniot kehittyvät. Siittiöpesäkkeistön kannattimet ovat lyhyempivartisia ja niiden päässä on lähes yhtenäinen kilpi, jonka yläpinnalle siittiöpesäkkeet eli anteridiot kehittyvät.[3]
Levinneisyys muokkaa
Keuhkosammalta kasvaa ympäri maailman lauhkeilla ja viileillä alueilla. Se on yleinen koko Suomessa.
Elinympäristö muokkaa
Keuhkosammal kasvaa monenlaisilla kosteilla paikoilla kuten lähteiköissä, soilla ja rannoilla sekä paloalueilla ja kulttuuribiotoopeissa.
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ Tauno Ulvinen, Kimmo Syrjänen ja Susanna Anttila (toim.): Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2002. ISBN 952-11-1153-4 (PDF), painetussa muodossa ISBN 952-11-1152-6 (nid.). Teoksen verkkoversio.
- ↑ Ulvinen, T. ja Syrjänen, K.: Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa. Suomen ympäristökeskus, 2009. ISBN 978-952-11-3247-6. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Rikkinen, Jouko: Jäkälät ja sammalet suomen luonnossa. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22221-7.