Keskustelu:Ranskan Dahomey

Viimeisin kommentti: 9 kuukautta sitten käyttäjältä Sullay aiheessa Laatuarviointi

Siirtomaa vai siirtokunta? muokkaa

Muutin suurimman osan siirtomaa -sanoista tai yhdyssanoista sanaksi siirtokunta. Suomen kielellä siirtomaa -sana on ainakin tässä yhteydessä vähän harhaanjohtava, eihän Ranskan Dahomey ollut suvereeni "maa", jolla olisi ollut edes jonkinmoista itsenäisyyttä. Sitä paitsi Ranskan Dahomey koostui siirtokuntana useista aikaisemmista afrikkalaisista itsenäisistä kuningaskunnista, eli Ranskan Dahomeyhin liitettiin aikaisemmat Porto-Novon ja Grand-Popon kuningaskunnat. Joten minusta siirtokunta -sana kuvaa seudun tilannetta Ranskan miehitysvallan aikana paremmin. Suosittelisin sitä käytettäväksi muissakin vastaavissa tapauksessa. Toki sanoja voi käyttää myös rinnakkainkin.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. heinäkuuta 2022 kello 13.20 (EEST)Vastaa

Siirtomaa on ”varsinaisen valtion ulkopuolinen maa-alue, joka on isäntämaan hallinnassa”; tämän artikkelin tapauksessa Ranskan tasavallan. Siirtokunta puolestaan on ”toiseen maahan asettuneiden vierasmaalaisten yhteisö tai jonkin kansan oman kotimaansa ulkopuolelle perustama kauppapaikka”. Usein alueet ovat olleet aluksi tietyn maan kansalaisten perustamia ja / tai asuttamia siirtokuntia, jonka jälkeen siirtokunnan perustajien / asuttajien kotimaa on virallisesti julistanut siirtokunnan alueen kuuluvan valtakuntaansa, luoden täten juridisen entiteetin; siirtomaan. – Sullay (Keskustelkaamme siitä) 3. elokuuta 2022 kello 21.46 (EEST)Vastaa

Laatuarviointi muokkaa

  Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Olisikohan tästä kattavasta ja pitkästä artikkelista hyväksi artikkeliksi? – Sullay (Keskustelkaamme siitä) 25. toukokuuta 2023 kello 21.40 (EEST)Vastaa

Artikkelista puuttuu ainakin osa hallintoa ja sotaväki, joka oli keskeinen Dahomeyn kolonialistisella ajalla. Koulutuksesta ja uskonnoista ei ole mitään, vaikka ne olivat tärkeitä. Odotetaan vielä, etsin tietoja niistä.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 25. toukokuuta 2023 kello 22.49 (EEST)Vastaa
Ei ole. Lähteettömyyksiä ja kohtia, jotka vaatisivat tarkennuksia ja ehkä käännöksen korjausta, mutta kirjalähteitä ei pääse tarkistamaan. Kieli on paikoin käsittämätön. --Abc10 (keskustelu) 26. toukokuuta 2023 kello 11.17 (EEST)Vastaa
Paljon lähteettömyyksiä ja lähdepyyntöjä, en kannata. --Kärrmes (keskustelu) 26. toukokuuta 2023 kello 16.28 (EEST)Vastaa
Pyydän keskeyttämään laatuarvioinnin, koska artikkeli on vielä vajaa. Ranskan miehittämä Dahomey oli paljolti sotilasvalta, mutta siitä on vähän mainintoja. Lähetysliike vaikutti maassa jo esikoloniaalisella ajalla ja Ranskan Dahomeyssa sen rooli oli tärkeä koulutuksessa. Myös itsenäisyyteen johtaneen tien voisi selkiyttää.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 27. toukokuuta 2023 kello 09.42 (EEST)Vastaa
Selvä, tehdään näin. – Sullay (Keskustelkaamme siitä) 31. toukokuuta 2023 kello 15.20 (EEST)Vastaa
Palaa sivulle ”Ranskan Dahomey”.