Keskustelu:Luettelo Myrskylän julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Myrskylän uuden hautausmaan ja sen aidan vierustan muistomerkit muokkaa

Myrskylän uudella hautausmaan portin läheisyydessä näyttäisi eri kuva-aineistojen perusteella olevan joku, ilmeisesti kivinen, musta ja moderni yhteismuistomerkki. Korjasin Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin koordinaatit siksi osoittamaan suuntaa-antavasti sinne (60.6677°N, 25.8513°E). Ylen mukaan tämä muistomerkki kun on hautausmaalla. Aiemmin koordinaatit olivat samat kuin Myrskylän kirkon viereisellä Vanhan hautausmaan Sankarimuistomerkillä ja sen vieressä sijaitsevalla Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä (oli ennen niiden koordinaattien täsmennystä). Kohde olisi kuitenkin tarkistettava ja kuvattava. Toisaalta, esimerkiksi MML:n maastokartta, OSM ja Googlen katunäkymä näyttävät jonkun muistomerkin (muistokiven) sijaitsevan aivan Myrskylän uuden hautausmaan itäpuolella, Kirkkotien ja Keskustien risteyksen vierestä (60.6684°N, 25.8521°E, joka muistomerkki tulisi myös tarkistaa ja valokuvata. Onko Karjalaan jääneiden muistomerkki sittenkin tässä? --Paju (keskustelu) 6. syyskuuta 2019 kello 01.35 (EEST)Vastaa

Lisäsin tilapäisellä työstönimikkeellä Nimetön (muistokivi) maastokartan ja OSM:n esittämän muistomerkin kuntalistalle, että kohde näkyisi kuvattavien listalla. Saa sitten nimetä paremmin, kun on dokumentoitu mitä muistokivessä lukee. --Paju (keskustelu) 6. syyskuuta 2019 kello 02.06 (EEST)Vastaa
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki on kuvattu. Valokuva on kovin tumma (saa vaihtaa, taivas veti paksuun pilveen kuvausaikana), muistomerkin kuviointi ei oikein näy. Metallia taitaa olla, pieni kivenen jalusta jossa tekstiä.--Htm (keskustelu) 29. maaliskuuta 2020 kello 19.34 (EEST)Vastaa
Tallensin kuvan nimettömästä muistomerkistä. Suttumaakari on käynyt spreijaamassa mustaa väriä. Muistomerkin etusivulla on piirretty kukka, liekö valkovuokko, ja kiveen on kirjoitettu päivämäärä 6.12.1992. En tiedä mitä muuta merkittävää silloin on tapahtunut, mutta Suomi täytti silloin 75 vuotta.--Htm (keskustelu) 29. maaliskuuta 2020 kello 20.33 (EEST) Karkkilassa Lionsit hankkivat kiven[1].--Htm (keskustelu) 29. maaliskuuta 2020 kello 21.11 (EEST)Vastaa
Palaa sivulle ”Luettelo Myrskylän julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä”.