Keskustelu:Luettelo Euran julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Viimeisin kommentti: 1 vuosi sitten käyttäjältä Aulis Eskola aiheessa Seinämaalaukset

Tuntemattomien vainajien muistomerkki kirkolla muokkaa

Kuuluisikohan kirkolta löytyvä Tuntemattomien vainajien muistomerkki (vainajat vuodesta 1420 lähtien, pystytetty 1938) tähän luetteloon? Lähteitä muistomerkille en ole löytänyt. --Aulis Eskola (keskustelu) 6. elokuuta 2018 kello 09.52 (EEST)Vastaa

Näitä on tullut vastaan muissakin vanhoissa pitäjissä, joissa on 1900-luvun remonteissa siirretty aikoinaan kirkkoon haudattujen vainajien luita pois kirkon lattian alta. Ainakin Raisiossa näin tällaisen, ja Nousiaisissa taas näin sellaisen lähteessä vasta käytyäni kuvaamassa kirkkomaan muita muistomerkkejä. Luultavasti näille ao. kaivauksia tai remontteja käsittelevistä uutisista tai niitä uudemmista pitäjien tai seurakuntien historioista, kirkkojen esitteistä ym. voisi löytyä lähdekin. Samantapaisia menneiden sukupolvien muistomerkkejä ilman ainakaan muistaakseni suorasanaista mainintaa luiden siirrosta muistelisin mainitun lähteissä (ellei jo luerttelossakin) Paimiossa ja nähneeni paikan päällä Perttelissä.
Toinen mitä olen miettinyt, ovat muualle haudattujen muistomerkit. Niitäkin on tullut kuvailtua, mutta ei ole ainakaan vielä tullut vietyä luetteloihin. Mitäköhän Käyttäjä:Kulttuurinavigaattori arvelisi näistä? Joissakin seurakunnissa ne ovat komeita kivipaasia, joissain ikään kuin vain muistokynttilän laskemisalustoja.--Urjanhai (keskustelu) 6. elokuuta 2018 kello 13.07 (EEST)Vastaa
Tietysti muistamisen kohteet ovat varsin abstrakteja "tuntemattomien vainajien" tai "muualle haudattujen" muistomerkeissä, mutta jos ne kerran muistomerkeiksi on pystytetty, niin kai ne sellaisia ovat. Jos ne täyttävät julkisen paikan, saavutettavuuden ja muut ehdot jotka on projektissa määritelty, ei sen lisäksi voida valikointia juuri tehdä, ellei ole rajatapauksista kyse, joista päätetään tapauskohtaisesti. Vaikka julkaistuja tietolähteitä ei olisikaan tässä ja nyt, minun mielestäni ne voi ottaa luetteloon ja laittaa mukaan kaikki ne tiedot jotka itse kohteesta löytyvät. Molemmanlaisia olen minäkin tavannut ja laittanut niitä mukaan luetteloihin. Aikaisemmin oli keskustelua siitä, voiko kohteessa itsessään olevia tietoja pitää validina ja niitä ylipäätään tietolähteinä. Ainakin kokemus tästä projektista on osoittanut, että kohteessa itsessään oleva tieto saattaa olla avain sitä koskevalle tiedolle ja siihen tarvitaan avuksi myös primaaritietoa, eli omakohtaista havaitsemista. Julkisen taiteen ja muistomerkkien mysteerit eivät ratkea aina tietokoneen näyttöön katsomalla. Asia selvisi viimeistään, kun noin vuosi sitten pohdittiin ns. Huutokonttorin reliefin mysteeriä.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 6. elokuuta 2018 kello 17.41 (EEST)Vastaa
Muistomerkin pystyttämisestähän jää aina jälkiä. Kun pystyttäjä on tunnettu julkisyhteisö, nämä jäljet myös julkaistuina tietoina todennäköisesti tulevat enemmin tai myöhemmin vastaan. --Urjanhai (keskustelu) 6. elokuuta 2018 kello 19.19 (EEST)Vastaa
Edellä mainitun muistomerkin pystyttäjä on Euran seurakunta (teksti kivessä). --Aulis Eskola (keskustelu) 24. elokuuta 2018 kello 20.24 (EEST)Vastaa
Heh, kuvasin juuri tuon muistomerkin tänään mutta en ole vielä purkanut kameraa, että onnistuiko, kun illansuussa oli jo vähän huono valo. Kyllä se ainakin muotokieleltään on ihan aito muistomerkki, monta metriä korkea ja hautausmaan pofhjapiirustuksessa keskeisellä paikalla, ja juhlistaa myös kirkkomaan ikää vuosiluku mainiten, pystytetty 1938, ja varmasti löytyy joku lähde joko jostain paikallishistoriasta tai aikalaislähteenä, jos vain kaivaa.--Urjanhai (keskustelu) 24. elokuuta 2018 kello 21.49 (EEST)Vastaa
Kuvasta tuli huonon valon takia huono, lisäsin sen, mutta muistomerkki pitäisi kuvata uudelleen paremmassa valossa. --Urjanhai (keskustelu) 7. lokakuuta 2018 kello 20.26 (EEST)Vastaa

Karjalaan jääneiden muistomerkki, Panelia: sijainti muokkaa

Toisen lähteen mukaan Karjalaan jääneiden muistomerkki Paneliassa on kirkkopihassa: [1]. Kirkon ja meijerin välissä tien vieressä on jokin muistokivi, mutta mikäköhän muistomerkki on mikä? --Aulis Eskola (keskustelu) 10. elokuuta 2018 kello 23.51 (EEST)Vastaa

Paneliaan en sitten vastaavasti ehtinyt. --Urjanhai (keskustelu) 24. elokuuta 2018 kello 21.50 (EEST)Vastaa

Honkilahden veteraanipatsas muokkaa

Missäköhän Honkilahden veteraanipatsas oikein sijaitsee? Sen väitetään olevan Honkilahden Seuratalolla, jonka osoitteeksi on annettu Vähäjärventie 15. Mutta ei sieltä pusikosta muuta löytynyt kuin yksityishuviloita. Huvila-asukkaatkaan eivät tunteneet mitään "Seurataloa". --Aulis Eskola (keskustelu) 30. heinäkuuta 2019 kello 09.52 (EEST)Vastaa

Lähteessä lukee myös osoite Koskenkylänraitti. Tarkistitko sen? Joitain veteraanikiviä on siirrettykin, mutta tästä en tiedä.--Urjanhai (keskustelu) 31. heinäkuuta 2019 kello 16.23 (EEST)Vastaa
Tuli sitä Koskenkylänraittiakin vähän kuikuiltua tuonne Vähäjärventielle mennessä. Lähteen kuvassa on jokin punainen talo takana, mutta en saa kiinni silläkään perusteella. --Aulis Eskola (keskustelu) 1. elokuuta 2019 kello 14.24 (EEST)Vastaa
En tiedä mistä seurantalon osoite on Vähäjärventie 15 kaapattu, mutta Koskenkylän keskustassa on vanhoissa painetuissa kartoissa kaksi seurantaloa, molemmat Koskenkylänraitin varrella, Koskenkyläraitin ja Lellaistentien risteyksestä eka 250 metrin päässä ja toka 50 metrin päässä. Nuorisoseurantalo on vanhan meijerin lähellä, sanotaan tässä [2]. -- Htm (keskustelu) 8. lokakuuta 2021 kello 07.16 (EEST)Vastaa
Se löytyi. Koskenkylänraitti jatkuu kylän läpi kuljettuaan sivutietasoisena. Kiinteistön osoite on Euran osoitekartassa [3] merkitty Koskenkylänraitti 91 (jos katsoo karttaan merkittyä osoitenumeroa) tai Lellaistentie 19 (jos klikkaa kiinteistön kohdalla olevaa talomerkkiä). Kiinteistö ei kuitenkaan ole kiinni Lellaistentiestä, joten en ymmärrä mitä tuo on. Vanha kaksikerroksinen rakennus, jonka pihassa muistomerkki on, on kuitenkin Koskenkylänraitin varrella. --Htm (keskustelu) 17. lokakuuta 2021 kello 23.49 (EEST) Kommenttia muokattu Htm (keskustelu) 18. lokakuuta 2021 kello 08.09 (EEST)Vastaa

OK - Hienoa että oikea osoite löytyi vanhan kartan vihjaamana :) Netistä löytynyt kummallinen osoite vei aivan metsään... --Aulis Eskola (keskustelu) 18. lokakuuta 2021 kello 11.39 (EEST)Vastaa

Niin vei, hyvin kirjaimellisesti! -- Htm (keskustelu) 18. lokakuuta 2021 kello 11.50 (EEST)Vastaa

Teloituspaikan muistomerkki muokkaa

OK -- Teloituspaikan muistomerkin pitäisi sijaita Kallionkulmalla alueella, joka sijoittuu Loukomäentien ja Paneliantien liittymästä suoraan itään Vientikiven tehdashallille asti. Paikalliset kuulema kutsuvat mäkeä Maijalankallioksi. --Aulis Eskola (keskustelu) 28. elokuuta 2020 kello 14.09 (EEST)Vastaa

Kuvaamattomat muokkaa

Kuvaamattomat ja kuvatut Kartalla --Aulis Eskola (keskustelu) 26. syyskuuta 2018 kello 00.33 (EEST)Vastaa

Kuvattu luettelossa olleista Kiukaisten veteraanikivi onnistuneesti, lisätty luetteloon Kiukaisten Kirkonvierreisen hautausmaan muualle haudattujen muistomerkki kuvineen ja Euran kirkonviereisen hautausmaan tuntemattomien vainajien muistomerkki kuvineen. Viimeksimainitun kuvasta tuli huono huonojen valaistusolosuhteiden takia ja olisi sen takia hyvä kuvata uudestaan paremmassa valossa.--Urjanhai (keskustelu) 7. lokakuuta 2018 kello 20.22 (EEST)Vastaa
Kiukaisten kirkonviereiseltä hautausmaalta en löytänyt Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkiä, mutta Kiukaisten toinen ei-kirkonviereinen hautausmaa Kiukaisten kirkonkylässä jäi vahingossa käymättä. En osaa sanoa, onko Kiukaisissa Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki vain Paneliassa edustamassa koko Kiukaista, vai olisiko Kiukaisten ei-kirkonviereisellä hautausmaalla mahdollisesti myös oma karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkinsä vaiko ei. Sankarihautahan on Kiukaisten kirkonviereiserllä hautausmaalla.--Urjanhai (keskustelu) 13. lokakuuta 2018 kello 12.08 (EEST)Vastaa
Mutta kun seurakunnan hautausmaiden sivuilla on tietoja muistomnerkeistä, niin luulisi olevan tästäkin, jos siellä tällaista muistomerkkiä olisi. Ja kun hautausmaalla näkyy olevan yksi muu muistomerkki, niin sitä kuvatessa tuonkin näkee, jos siellä olisi jotain muita muistomerkkejä.--Urjanhai (keskustelu) 13. lokakuuta 2018 kello 12.38 (EEST)Vastaa

Seinämaalaukset muokkaa

Palaa sivulle ”Luettelo Euran julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä”.