Keskustelu:Jenni Pitko

Viimeisin kommentti: 4 vuotta sitten käyttäjältä 178.75.161.161 aiheessa Kuva puuttuu

Merkittävyys muokkaa

Näyttäisi olevan tavallinen kaupunginvaltuutettu. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuus ei myöskään yksinään riitä wiki-merkittävyyteen. On kotisivujensa mukaan ehdolla eduskuntaan, joten poistettava kuten muutkin vastaavat vaalimainokset. (Artikkeli ei tosin ole yhtään mainosmainen tai muuten tyyliltään epäsopiva, joten tästä kehuja kirjoittajalle!) jni (k) 8. helmikuuta 2019 kello 14.28 (EET)Vastaa

Hei, olen eri mieltä, että hän on tavallinen valtuutettu. Tekstiä on laajennettu siten, että ansioita on tuotu enemmän esiin. Hän on toiminut vuodesta 2012 lähtien myös kaupungin hallituksen jäsenenä, nykyään myös varapuheenjohtajana ja aiemmin opiskelijapolitiikassa. Aino-kaisa.manninen (keskustelu) 8. helmikuuta 2019 kello 15.06 (EET) Edit 11.2. Oulu on Suomen 5. suurin kaupunki, joten on se, että toimii ko. kaupungin hallituksessa ja vieläpä varapuheenjohtajana ei ole rinnastettavissa mitenkään minkä tahansa pikku kunnan kaupunginvaltuutettuun. Lisäksi jos katsoo 10 eniten ääniä saanutta viime kuntavaaleissa Oulussa, niin 7/10 heistä on wikipedia-artikkeli.Vastaa

  Pois Olen saama mieltä Jni:n kanssa. AksuHelps (keskustelu) 10. helmikuuta 2019 kello 01.33 (EET)Vastaa

Kuva puuttuu muokkaa

Kuva puuttuu! 178.75.161.161 10. kesäkuuta 2019 kello 16.38 (EEST)Vastaa

Palaa sivulle ”Jenni Pitko”.