Avaa päävalikko

Olisiko syytä mainita (kenties jopa korostaa?) sitä, että Chilen viimeisimpään taloudelliseen kehittymiseen on vaikuttanut erityisesti ihmisten vapautuminen eli demokratian ja kansalaisoikeuksien parantuminen?

Olisiko syytä mainita mikä Allenden ajan talouspolitiikan negatiiviset seuraukset? (Yhdysvaltain kauppasaarto ja CIA:n rahoittaman äärioikeiston vihakampanjat ja porvariston lakot) Nykyisellään tämä on uusliberalistista propagandaa, vaikka siinä nyt mainitaankin, että nimeä käytetään myös pilkallisesti.

Nyt "Liberalistisena näkemyksenä" esitetään asioita, joita useimmat vasemmistolaisetkin taloustieteilijät hyväksyvät, kuten se, että hintasääntely aiheuttaa pulaa tai että inflaation taltuttaminen aiheuttaa yleensä taantumaa ja työttömyyttä. Silti vasemmistolaisetkin taloustieteilijät yleensä vastustavat korkeaa inflaatiota. "Tiikerien" talouskasvun esitetään johtuneen talouden vapauttamisesta, ja väitetään, että se olisi ollut nopeampaa, jos taloutta olisi vapautettu enemmän ja että valtion toimet ovat enemmän haitanneet kuin edistäneet talouskasvua. Lisäksi vieläkin vapaampaa talouspolitiikaa (kuin "tiikerit") harjoittaneet maat kuten Hongkong ja Singapore ovat pärjänneet vieläkin paremmin. Siksi "Vasemmistolainen näkemys" on outo, kuten siksikin, että siinä verrataan Chileä Aasian nopeimmin kasvaneisiin maihin eikä Latinalaisen Amerikan maihin. --emmisa 2. maaliskuuta 2008 kello 21.24 (UTC)

Olen lisännyt sivulle engl. wikipediasta kuvan, joka ei toimi. Miten se saadaan toimimaan? Nyt olen kommentoinut kuvan toistaiseksi ja laittanut korjattava/muoto-linkin, jonka voi samalla poistaa. emmisa 4. maaliskuuta 2008 kello 18.23 (UTC)

Kuva on nyt Commonssissa ja lisätty artikkeliin.--Riisipuuro 4. maaliskuuta 2008 kello 20.10 (UTC)--
Koko Wikipedian ongelma on, että uusliberalismia, siis monetarismia ja libertarismia, koskevia sivustoja vartioi joukko libertaristisia politrukkeja. Tällä tavoin he ovat ottaneet myös Wikipediassa vastaavan roolin kuin kommunistisen puolueen johdolla käskyläisineen oli mm. Neuvostoliitossa.

Mielestäni, ellei tätä poliittista tiedon vääristämistä saada kuriin, monetarismia ja libertarismia koskevia sivustoja olisi rajoitettava niin, että niillä vain todettaisiin aiheen olevan toki olemassa, mutta että sabotöörien poliittinen aktivismi johtaa väärän tiedon levittämiseen ympäri maailmaa, kuten nämä sabotöörit haluavatkin.

Samalla esim. Suomessa tulisi laajemminkin kiinnittää huomio tähän toimintaan, koska se on yksi terrorismin muoto ja edistää yhteiskunnan taloudellista, sosiaalista ja henkistä pahoinvointia. Tituz

NeutraaliusMuokkaa

Artikkeli painottuu selvästi oikeistolaisten (lähteettömiin) näkemyksiin, kun taas vasemmiston näkemykset kuitataan tyyliin "talouskasvu tapahtui eri tavalla kuin yllä mainittiin mutta tapahtui silti". 30 000 ihmisen katoaminen talousohjelman läpiajamiseksi on ilmeisesti unohdettu kokonaan, kuten myös Pinochetin toteuttama yritysten kansallistaminen, joka alkoi samaan aikaan kuin maan talous nousi hyperinflaatiosta. Lisäksi artikkelista on hassusti unohtunut maininta siitä, että Allanden aikana kansallistettu kupariyhtiö Codelcoa tuotti 80-luvun alussa 85% Chilen vientituloista pelastaen maan täydelliseltä konkurssilta. Ehdotan artikkelia joko a) uudelleenkirjoitettavaksi niin ettei vasemmisto/oikeisto -näkemyksiä eritellä kuten ne nyt on eritelty ja kummatkin näkökulmat esitetään tasavertaisesti, tai b) poistettavaksi propagandan takia kokonaan.-Henswick 21. kesäkuuta 2011 kello 08.17 (EEST)

Palaa sivulle ”Chilen ihme”.