Keskustan Päijät-Hämeen piiri
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Keskustan Päijät-Hämeen piiri on yksi Suomen Keskustan 21 piirijärjestöstä. Piirin alueelle kuuluu yhdeksän kuntaa ja piiritoimisto sijaitsee Lahdessa. Nastolan kunta on yhdistynyt Lahden kaupunkiin sekä Hämeenkosken kunta on yhdistynyt Hollolan kuntaan sekä Artjärven kunta Orimattilan kaupunkiin.
Keskustan Päijät-Hämeen piiri | |
---|---|
![]() |
|
![]() |
|
Alue | Päijät-Hämeen maakunta |
Johto |
Mika Ågren, pj Heli Vuorensola, vpj Mika Halme, vpj |
Jäseniä | Paula Ijäs, Kai Koskinen, Timo Naapuri, Iida Niemi, Keijo Penttilä, Laura Rautiainen, Jeremias Sankari, Leena Santamäki, Jukka Suomaa, Matti Taurula, Piia Uotinen, Vesa-Matti Virtanen [1], toiminnanjohtaja Jukka Sällinen |
Piirijärjestö asettaa puolet Hämeen vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista Hämeen vaalipiirissä. Puolet asettaa Keskustan Etelä-Hämeen piiri. Piiri asettaa myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ehdokkaat.
Piirihallitus
muokkaaJäsen | kaupunki tai kunta |
Paula Ijäs | Heinola [2] |
Kai Koskinen | Orimattila [3] |
Timo Naapuri | Kärkölä [4] |
Iida Niemi | Heinola [5] |
Keijo Penttilä | Hollolan Hämeenkoski [6] |
Laura Rautiainen | Lahti [7] |
Jeremias Sankari | Hartola [8] |
Leena Santamäki | Asikkala [9] |
Jukka Suomaa | |
Matti Taurula | |
Piia Uotinen | Lahti [10] |
Vesa-Matti Virtanen | Lahti [11] [12] |
Kansanedustajat
muokkaa- Tero Mölsä 1991–1995, Euroopan parlamenttiin valitun Paavo Väyrysen varamiehestä kansanedustajaksi 1995–1999 ja 1999–2003. Tuolloin Orimattilan kunta (1865–1991) ja myöhemmin Orimattilan kaupunki (1992–) kuuluivat Uudenmaan maakuntaan ja Uudenmaan vaalipiiriin. Näin ollen Mölsä kuului tuolloin Uudenmaan piiriin.
- Maija-Liisa Lindqvist, 1991-1999 ja 2003–2007
- Juha Rehula 19. marraskuuta 1996–2019
- Martti Talja 19. huhtikuuta 2015–2019
- Hilkka Kemppi 2019-
Edustukset
muokkaa- Hilkka Kemppi, Asikkala
- Mika Ågren, varajäsen Heli Vuori [13]
Suomen Keskustan puoluevaltuuston jäsenet valitaan kahdeksi kerrallaan. Nykyinen puoluevaltuusto on voimassa 2024-2026.
- Mika Halme, jäsen
- Niina Ojala, jäsen
- Atte Savelainen, jäsen
- Johanna Kyrö, varajäsen
- Raila Lindholm, varajäsen
- Jeremias Sankari, varajäsen [14]
Kunnat
muokkaaSuomen Keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri
muokkaaVarsinaisen Suomen Keskustan Päijät-Hämeen piirin lisäksi Päijät-Hämeen maakunnassa toimii Suomen Keskustan naisjärjestön, Suomen Keskustanaisten, Päijät-Hämeen piiri, jolla on Asikkalassa kolme perusosastoa, Heinolassa yksi, Hollolassa yksi, Kärkölässä yksi, Lahdessa kaksi, Orimattilassa kaksi, ja Hartolan ja Sysmän yhteinen osasto. [15]
Kunta | yhdistys | ||
Päijät-Häme | Keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri ry | ||
Asikkala | Keskustanaisten Asikkalan paikallisyhdistys ry | Keskustanaisten Vesivehmaan osasto ry | |
Hollola | Keskustanaisten Hollolan paikallisyhdistys ry | Keskustanaisten Hämeenkosken paikallisyhdistys ry | |
Kärkölä | Keskustanaisten Kärkölän paikallisyhdistys ry | ||
Lahti | Keskustanaisten Lahden paikallisyhdistys ry | Keskustanaisten Nastolan paikallisyhdistys ry | |
Orimattila | Keskustanaisten Orimattilan osasto ry | ||
Sysmä | Keskustanaisten Sysmän paikallisyhdistys ry [16] [17] |
Keskustanuorten Hämeen piiri Päijät-Hämeessä
muokkaaKunta | yhdistys |
Päijät-Häme | Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y. |
Asikkala | Nuoren Keskustan Liiton Asikkalan osasto r.y. |
Heinola | Nuoren Keskustan Liiton Itä-Hämeen osasto r.y. |
Hollola | Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y. |
Sysmä | Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y. [18] |
Nuoren Keskustan Liiton toiminta järjestäytyy Lahden ja Hämeenlinnan yhdistysten kautta Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä.
Kaupungin- ja kunnanvaltuustot 2025-2029 sekä 2022-2025
muokkaaKunta | Valtuusto 2025 | Valt. 2025 | % | Valtuusto 2022 | Valt. 2022 | % |
Päijät-Häme | 291 | 55 | 18,9 | 291 | 49 | 16,8 |
Asikkala | 31 | 11 | 35,4 | 31 | 10 | 32,3 |
Hartola | 17 | 6 | 35,2 | 17 | 6 | 35,2 |
Heinola | 43 | 3 | 7,0 | 43 | 3 | 7,0 |
Hollola | 43 | 8 | 18,6 | 43 | 7 | 16,3 |
Kärkölä | 23 | 3 | 13,0 | 23 | 2 | 8,7 |
Lahti | 59 | 5 | 5,1 | 59 | 3 | 5,1 |
Orimattila | 33 | 7 | 21,2 | 33 | 7 | 21,2 |
Padasjoki | 21 | 5 | 23,8 | 21 | 4 | 19,0 |
Sysmä | 21 | 7 | 33,3 | 21 | 7 | 33,3 |
Kaupungin- ja kunnanvaltuustot 2018-2021 sekä 2013–2017
muokkaaKunta | Valtuusto 2018 | Valt. 2018 | % | Valtuusto 2013 | Valt. 2013 | % |
Päijät-Häme | 295 | 51 | 17,3 | 317 | 87 | 27,4 |
Asikkala | 31 | 8 | 25,8 | 35 | 13 | 34,0 |
Hartola | 17 | 6 | 35,3 | 27 | 8 | 37,8 |
Heinola | 43 | 4 | 9,3 | 43 | 3 | 7,6 |
Hollola | 43 | 8 | 18,6 | 43 | 8 + 8 | 18,6 |
Kärkölä | 27 | 3 | 11,1 | 27 | 9 | 32,0 |
Lahti | 59 | 4 | 6,8 | 59 | 2 + 8 | 4,7 |
Orimattila | 33 | 8 | 24,2 | 35 | 14 | 31,5 |
Padasjoki | 21 | 3 | 14,3 | 21 | 4 | 18,0 |
Sysmä | 21 | 7 | 33,3 | 27 | 10 | 34,5 |
Kaupungin- ja kunnanvaltuustot 2009-2012 sekä 2005–2008
muokkaaKunta | Valtuusto 2009 | Valt. 2009 | % | Valtuusto 2005 | Valt. 2005 | % |
Päijät-Häme | 365 | 91 | 24,9 | 363 | 93 | 25,6 |
Artjärvi | 17 | 10 (3 Pro Artjärvi) | 58,8 | 17 | 10 | 58,8 |
Asikkala | 35 | 15 | 42,9 | 35 | 12 | 34,2 |
Heinola | 43 | 5 | 11,6 | 43 | 5 | 11,6 |
Hollola | 43 | 10 | 23,2 | 43 | 10 | 23,2 |
Hämeenkoski | 21 | 8 | 38,1 | 21 | 7 | 33,3 |
Kärkölä | 27 | 8 | 29,6 | 27 | 9 | 33,3 |
Lahti | 59 | 3 | 5,1 | 59 | 5 | 8,5 |
Nastola | 43 | 10 | 23,2 | 35 | 9 | 25,7 |
Orimattila | 35 | 8 | 22,9 | 35 | 9 | 25,7 |
Padasjoki | 21 | 4 | 19,0 | 21 | 6 | 28,6 |
Sysmä | 27 | 10 | 37,0 | 27 | 11 | 40,7 |
Päijät-Hämeen aluevaltuusto 2025 sekä 2023
muokkaaEnsimmäiset aluevaltuustot aloittivat 1. tammikuuta 2023, toiset aloittavat 1. kesäkuuta 2025.
Kunta | 2025-04-13 | Keskusta | % | 2022-01-23 | Keskusta | % |
Päijät-Häme | 69 | 12 (+2) | 17,4 | 69 | 10 | 14,5 |
Asikkala | 1 | 1 (-2) | 100,0 | 4 | 3 | 75,0 |
Hartola | 0 | 0 | 0 | 0 | ||
Heinola | 7 | 0 | 0,0 | 5 | 0 | 0,0 |
Hollola | 8 | 2 | 25,0 | 8 | 2 | 50,0 |
Iitti | 3 | 2 (+1) | 66,6 | 3 | 1 | 33,3 |
Kärkölä | 1 | 0 | 0,0 | 1 | 0 | 0,0 |
Lahti | 40 | 4 (+1) | 10,0 | 42 | 3 | 7,1 |
Orimattila | 4 | 2 (+1) | 50,0 | 3 | 1 | 33,3 |
Padasjoki | 2 | 0 | 0,0 | 1 | 0 | 0,0 |
Sysmä | 3 | 1 (+1) | 33,3 | 2 | 0 | 0,0 |
Aluevaltuutetut
muokkaa13. huhtikuuta 2025 Suomen Keskustan vaalilistalta tuli vähäisimmällä äänimäärällä, 248 äänellä, valituksi Lasse Pakkanen. Hanna Nohynekin suuri äänimäärä johtunee siitä, että hän tuli kuuluisaksi Covid-19:n aikana televisiossa terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kommentaattorina. Juha Rehula on entinen kansanedustaja ja Padasjoen kunnanjohtaja. Riitta Lonka on Suomen Keskustan Päijät-Hämeen piirin entinen puheenjohtaja. Kaarina Suhonen on toiminut Päijät-Hämeen keskussairaalassa sairaanhoitajana, ollut ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja ollut Naisten valmiusliiton toiminnanjohtaja.
Kansanedustaja Hilkka Kemppi ei asettunut ehdokkaaksi. Joukkotiedotusvälineissä on käyty keskustelua siitä, onko kansanedustajan sopivaa olla aluevaltuutettukin tai kunnanvaltuutettukint tai sekä aluevaltuutettu että kunnanvaltuutettu.
Valtuutettu 2025 | kunta | äänet 2025 | valtuutettu 2023 | kunta | äänet 2022 |
Yhteensä | Päijät-Häme | 8793 | Yhteensä | Päijät-Häme | 5913 |
Aakala, Seija | Hollola | 285 | |||
Harmaala, Miina | Lahti | 415 | |||
Hasala, Hanna | Asikkala | 1093 | Hasala, Hanna | Asikkala | 478 |
Hämäläinen, Juha | Orimattila | 287 | |||
Jaatinen, Satu | Lahti | 530 | |||
Karjula, Markku | Lahti | 254 | |||
Kemppi, Hilkka | Asikkala | 864 | |||
Kolsi, Sakari | Asikkala | 283 | |||
Lehtosalo-Lönnberg, Eevakaisa | Sysmä | 429 | Lehtosalo-Lönnberg, Eevakaisa | Sysmä | 300 |
Lonka, Riitta | Orimattila | 831 | |||
Nohynek, Hanna | Iitti | 2722 | |||
Pakkanen, Lasse | Lahti | 248 | |||
Pölönen, Kati | Hollola | 313 | Pölönen, Kati | Hollola | 292 |
Rehula, Juha | Hollola | 726 | |||
Savelainen, Atte | Iitti | 295 | Savelainen, Atte | Iitti | 486 |
Suhonen, Kaarina | Lahti | 1065 | Suhonen, Kaarina | Lahti | 472 |
Talja, Martti | Lahti | 2038 |
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ https://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/getfile.html.stx/p-h_tilinpaatos_ja_toimintakertomus_2023.pdf?d=20240516172401799&n=p-h_tilinpaatos_ja_toimintakertomus_2023.pdf
- ↑ https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/heinola/paula-ijas/
- ↑ https://keskusta.fi/aluevaalit-2025/ehdokkaat/paijat-hameen-hyvinvointialue/kai-koskinen/
- ↑ https://www.ess.fi/paikalliset/8448065
- ↑ https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/heinola/iida-niemi/
- ↑ https://www.ess.fi/paikalliset/4383217
- ↑ https://keskusta.fi/aluevaalit-2025/ehdokkaat/paijat-hameen-hyvinvointialue/laura-rautiainen
- ↑ https://keskusta.fi/aluevaalit-2025/ehdokkaat/paijat-hameen-hyvinvointialue/jeremias-sankari
- ↑ https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/6/municipalities/16/candidates/27/
- ↑ https://www.lahti.fi/tiedostot/kuntavaaliehdokkaat-lahdessa-2
- ↑ https://keskusta.fi/aluevaalit-2025/ehdokkaat/paijat-hameen-hyvinvointialue/vesa-matti-virtanen
- ↑ https://keskusta.fi/paijat-hame/lahti
- ↑ https://keskusta.fi/meista/paatoksentekoelimet/puoluehallituksen-jasenet/
- ↑ https://keskusta.fi/wp-content/uploads/2024/10/Puoluevaltuusto-2024-2026.pdf
- ↑ Suomen Keskustanaiset
- ↑ Hartola ja Sysmä käyttävät yhteistä yhdistystä
- ↑ yhdistysrekisteri
- ↑ Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y., toiminta tapahtuu piirijärjestömäisesti Lahden osaston kautta 14. toukokuuta 2012