Keskikylä (Lehtimäki)

kylä Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla

Keskikylä on kylä Alajärven kaupungissa entisen Lehtimäen kunnan alueella Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Keskikylä on entisen Lehtimäen kunnan keskusta ja muodostaa suurimmalta osin Lehtimäen taajaman. Kylän poikki kulkee kantatie 68 jonka varrella palvelut sijaitsevat. Kantatietä 1,5 kilometriä pohjoiseen sijaitsee Lehtimäen Peräkylä. Keskikylästä etelään noin 3,5 kilometrin päässä on Lehtimäen Kirkonkylä. Kylässä asuu 679 asukasta (2007).[1]

Keskikylä

Keskikylä

Koordinaatit: 62°49.088′N, 23°56.435′E

Valtio Suomi
Maakunta Etelä-Pohjanmaa
Kunta Alajärvi
Entinen kunta Lehtimäki
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä, taajama
Väkiluku (2007) 679
Postinumero 63500











Entinen Lehtimäen kunnantalo on rakennettu vuonna 1991. Vuonna 2020 rakennuksessa toimii vuokralla kuuden yrityksen toimistotilat sekä Alajärven kaupungin infopiste.[2]

Kyläyhdistystä Keskikylällä ei ole, mutta alueen toiminnasta vastaa Lehtimäen Nuorisoseura ja Lehtimäki-seura ry.[3][4] Vanha nuorisoseurantalo oli rakennettu vuonna 1939[5], mutta se paloi tulipalossa vuonna 2005. Tuhoutuneen nuorisoseuran tilalle alettiin rakentamaan uutta hirsirakenteista rakennusta joka valmistui 2007. Uutta nuorisoseurantaloa käytetään aktiivisesti erilaisten tapahtumien ja konserttien järjestämiseen.[3]

Lehtimäen taajama muokkaa

Lehtimäen taajama (aikaisemmalta nimeltään Keskikylän taajama) on yksi Alajärven kolmesta taajamasta ja entinen Lehtimäen kunnan keskustaajama. Alajärven muut taajamat ovat Alajärven keskustaajama ja Luoma-aho. Lehtimäen taajama sijaitsee pääosin Keskikylällä, mutta osa Peräkylästä rajautuu myös taajama-alueelle.[6] Taajamassa asui vuoden 2019 taajamarajauksessa 570 asukasta.[7]

Palvelut muokkaa

Suuri osa Lehtimäen palveluista sijaitsee Keskikylällä. Siellä on Lehtimäen opisto, jonka yhteydessä toimii muun muassa uimahalli ja ratsastuskoulu. Taimelan koulussa opetetaan nykyään 1−6 luokkalaisia. Lisäksi kylästä löytyy S-market, Neste-huoltoasema, Matkahuollon palvelut, Lehtimäen kirjasto, pankki, apteekki, ravintola ja grilli.[4]

Lehtimäen vuosittaiset kesämarkkinat, Ränkipäivät järjestetään Keskikylässä. Ränkipäiviin kuuluva Ränkirock järjestetään Rannankylällä Suninsalmen alueella.

Lähteet muokkaa

  1. Laasanen, Juhani: Järviseudun ja Kuusiokuntien alueen kylien vetovoimaisuus (pdf) (sivu 14) 2008. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Viitattu 25.04.2021.
  2. Lehtimäen virastotalolta palveluja Ähtärinjärven Uutisnuotta. 24.01.2020. www.ahtarinjarvenuutisnuotta.net. Viitattu 24.04.2021.
  3. a b Keskikylä, Lehtimäki esite (pdf) Leader Aisapari. aisapari.fi. Viitattu 24.04.2021.
  4. a b Keskikylä (keskusta) Lehtimäen kunnan verkkosivut (Wayback Machine). Arkistoitu 6.10.2007. Viitattu 24.04.2021.
  5. Lehtimäen Nuorisoseura seurantalot.fi. aisapari.fi. Viitattu 24.04.2021.
  6. Taajamien rajaus (kartta) ymparisto.fi: Ympäristöhallinto. Viitattu 25.04.2021.
  7. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2019 Tilastokeskus. Arkistoitu 19.10.2021. Viitattu 26.04.2021.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.