Kerguelen
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| |||
| Perustiedot | |||
|---|---|---|---|
| Hallinnollinen status: | Ranskan eteläisten ja antarktisten alueiden alue | ||
| Maa: | Ranska | ||
| Pääkaupunki: | Port-aux-Français | ||
| Väestö: | n. 100, kesäisin: 200 | ||
| Sijainti: | Eteläinen Intian Valtameri | ||
| Pinta-ala: | 7 215 km² | ||
| Rantaviiva: | 2 800 km | ||
| Korkein paikka: | Mont Ross (1 850 m) | ||
| Pisin vuono: | Baie de Recques (21 km) | ||
| Suurin järvi: | Lac Marville (25 km²) | ||
| Suurin saari: | Île Kerguelen / Grande Terre (6 675 km²) | ||
| Suurin jäätikkö: | Cook-Gletscher / Calotte Glaciaire Cook (500 km²) | ||
| Löydetty: | 12. helmikuuta 1772, Yves Joseph de Kerguelen de Trémarec | ||
| Sivusto: | www.taaf.fr | ||
| |||
Kerguelen tai Kergueleninsaaret[1] (ranskaksi: Îles Kerguelen tai Archipel de Kerguelen eli virallisesti Archipel des Kerguelen tai Archipel Kerguelen) on ryhmä saaria subantarktisella eteläisellä Intian valtamerellä. Alue on hallinnollisesti osa Ranskan eteläisiä ja antarktisia territorioita (Terres Australes et Antarctiques Françaises; TAAF)[2], johon kuuluu myös Adelienmaa Antarktiksella, Crozét’n saaristo ja pienet Amsterdamin ja St. Paul’n saaret.
Pääsaari Grande Terren pinta-ala on 6 675 neliökilometriä, ja sitä ympäröi noin 300 saarta[3][4] ja luotoa, joista yhteensä 7 215 neliökilometrin[3][4] laajuinen saaristo muodostuu. Ilmasto on viileä (vuoden keskilämpötila 4–6 °C) ja sateinen; räntää, vettä tai lunta sataa 300 päivänä vuodessa. Lunta voi sataa merenpinnan tasolla myös kesäisin, mutta meri on alueella aina jäätön. Eteläisen jäämeren länsituulet puhaltavat saarilla keskimäärin 10 metrin sekuntivauhdilla (voimakkaimmillaan jopa 55 m/s), merenkäynti on siten tavallisesti voimakasta (12–15-metriset aallot ovat tavanomaisia). Rukoushuone saarella on nimetty Notre-Dame de Vents’ksi (vapaasti suomennettuna Tuultemme Kuningatar).
Pääsaari on idästä länteen 150 kilometriä pitkä ja pohjoisesta etelään 120 kilometriä. Korkein huippu on saaren länsipuolella sijaitseva Mont Ross, jonka huipun korkeus merenpinnasta on 1 850 metriä. Sitä peittää Cookin jäätikkö. Saarella on monia niemiä ja niemimaita. Saaren rantaviiva on mutkikas, vuonoja on paljon, ja yksikään kohta maalla ei ole 20 kilometriä kauempana merestä. Muutenkin saarten maasto on jyrkkäpiirteistä, tasaisimmat alueet löytyvät pääsaaren itäpäästä, jossa myös suurin rakennuskeskittymä, Port-aux-Français sijaitsee. Saaret ovat vulkaanisperäisiä, mutta saarten tulivuorten aktiivisuus on nykyään vähäistä tai olematonta. Vakituisia asukkaita saarilla ei ole.
Historia muokkaa
Saaret löysi vuoden 1772 helmikuussa Yves-Joseph de Kerguelen-Trémarec.[2] Kerguelen teki kaksi kuninkaan rahoittamaa tutkimusmatkaa eteläisen Intian valtameren alueelle etsiessään mannerta, joka ”tasapainottaisi” pohjoisen suuria mantereita.
Ensimmäisellä matkalla hänen laivansa joutuivat eroon toisistaan. Kerguelen palasi Mauritiukselle korjauksia varten ja kapteeni de Boiguehenneuc rantautui saarelle Gros-Ventre-aluksellaan, ja liitti sen muodollisesti kuningas Ludvig XV:n maihin. Rantautumisen paikan nimi on Anse du Gros-Ventre (poukama).
Toisella Kerguelenin johtamalla matkalla yksi hänen laivoistaan, l’Oiseau, kapteeninaan de Rochegude, onnistui rantautumaan saarelle tammikuun kuudentena vuonna 1773. Koska Kerguelen oli ensimmäisen matkansa jälkeen Ranskan kuninkaalle kuvaillut saaria metsäisiksi, asutuiksi ja luonnonvaroiltaan rikkaiksi, joutui hän vankilaan totuuden tultua kuninkaan tietoon. Kuningas kuoli seuraavana vuonna isorokkoon. Kerguelen vapautettiin Ranskan vallankumouksen jälkeen vuonna 1789, ja hän toimi Brestin sataman johtajana kuolemaansa asti vuoteen 1797. Kapteeni Kerguelen ei koskaan kävellyt nimeään kantavilla saarilla.
Kun James Cook purjehti saarten ohi muutamaa vuotta myöhemmin (v. 1776), hän kutsui pääsaarta Desolation Islandiksi (Lohduton saari). Monissa englanninkielisissä kartoissa saaresta on käytetty tätä nimeä.
Saarella ei voinut asua vakituisesti, joten seuraavan sadan vuoden aikana siellä kävivät ainoastaan valaanpyytäjät ja eksyneet merenkulkijat. Useat alukset ovat haaksirikkoutuneet saarilla. Turkishylkeet metsästettiin sukupuuttoon saarilta 1800-luvulla ja merinorsut 1900-luvun alussa.
Ranskan viranomaiset kävivät saarilla seuraavaksi vuonna 1893. Vuonna 1908 Boissièren veljekset yrittivät aloittaa saarella lampaiden kasvatuksen, mutta yritys päättyi nopeasti. Tämän jälkeen saarella oli lyhyen aikaa valaanpyyntiasema, ja saarelle yritettiin jäädä asumaan vakituisesti. Tämä yritys epäonnistui.
Kerguelenin saarten rannikot kartoitettiin vuosina 1908–1909 ja saarten sisäosat vuosina 1913–1914. Saarten ensimmäinen täydellinen kartta julkaistiin vuonna 1922. Geologisia tutkimuksia saarilla tehtiin vuosina 1928–1931. Vuosien 1931–1940 välillä saarilla kävi kaksi tutkimusretkikuntaa.
Toisen maailmansodan aikana Kerguelen oli autiona. Saksalainen apuristeilijä Atlantis valitsi saaren täydennys- ja huoltopaikaksi vuodenvaihteessa 1940–1941. Alus koki siellä ensimmäisen miestappionsa joulupäivänä vuonna 1940, kun merimies putosi maalatessaan savupiippua. Hänet haudattiin saarelle, ”eteläisimpään Saksan sotilaan hautaan”.
Nykyaika muokkaa
Toisen maailmansodan jälkeen Ranska velvoitettiin miehittämään Kerguelen pysyvästi, jotta se pysyisi Ranskan hallinnassa. Vuodesta 1963 saarella on toiminut tutkimusasema Port-aux-Français, jolta lähetetään tutkimusraketteja (Arcas, Dragon ja Eridan) avaruuteen, sekä tarkkaillaan niiden toimintaa. Ympärivuotinen miehitetty sääasema on toiminut vuodesta 1951 ja geofysiikan tutkimusasema vuodesta 1957. Port-aux-Français’ssä sijaitsevat tutkimusasemien ja kappelin lisäksi baari, voimistelusali, sairaala, elokuvateatteri ja kirjasto. Kerguelenilla on ajoittain ollut myös kaivostoimintaa, guanoa on kaivettu lannoitteeksi. Marion Dufresne, maailman suurin merentutkimusalus, käy säännöllisesti Kerguelenilla vaihtamassa asemien miehistöä sekä tuomassa ruoka- ja muita tarpeita tutkimushenkilökunnalle (50–100 henkilöä).
Kasvisto ja eläimistö muokkaa
Saaret ovat kokonaan antarktista tundraa rannikkoalangoilta 50 metrin korkeuteen merenpinnasta. Korkeammalla on vain satunnaisia tuppaita sammalta ja jäkälää. Saarella on myös jäätiköitä, joten kasvilajistoon kuuluu lähinnä jäkäliä, sammalia ja nurmikkalaji Poa cookii. Merkittävänä saarten kasvilajina voidaan pitää villikaalin näihin oloihin sopeutunutta sukulaista, kergueleninkaalia.[5] Kerguelinkaalin pahanhajuisessa öljyssä on tavallista enemmän C-vitamiinia. Saarilla käyneet valaanpyytäjät ja purjehtijat ovat syöneet tätä lajia välttääkseen keripukin.[6]
Hylkeet ovat palanneet saarille, mutta enimmän osan eläimistöstä muodostavat linnut: liitäjät, albatrossit ja pingviinit. Saarilla pesii yhteensä 30 lintulajia. Kerguelenilla elää myös oma tiiralajinsa, kerguelenintiira, joka on lapintiiran lähisukulainen.
Vesieläimistö on runsasta. Kerguelenin lähivesillä tapahtuu kumpuamista, jossa sekoittuvat ravinneköyhät trooppiset vedet ja länsituulten virran ravinteikkaat vedet. Alueella tapahtuu myös laitonta kalastusta.
Pääsaarelle on istutettu kaniineja. Saarella elää myös laivakissoista alkunsa saanut kissapopulaatio, joka selviytyy kaniineilla ja paikallisilla linnuilla sekä niiden poikasilla, kuten laivojen mukana saarille alun perin tulleet rotat. Saarella elää myös villiintyneitä poroja ja lampaita.
Paikkoja saarella muokkaa
- Anse Betsy (entinen geomagneettinen asema)
- Armor (Base Armor)
- Baie de l’Observatoire (entinen geomagneettinen asema)
- Cabane Port-Raymond (tutkimusleiri)
- Cap Ratmanoff (geomagneettinen asema)
- La Montjoie (tutkimusleiri)
- Molloy (Pointe Molloy) (entinen amerikkalainen observatorio)
- Port Bizet (seismografiasema)
- Port Christmas (entinen geomagneettinen asema)
- Port Couvreux (entinen valaanpyyntiasema, entinen kokeellinen lammasfarmi, geomagneettinen asema)
- Port Curieuse (satama)
- Port Douzième (maja, geomagneettinen asema)
- Port Jeanne d’Arc (entinen valaanpyyntiasema, entinen geomagneettinen asema)
Lähteet muokkaa
- Stonehouse, Bernard: Etelämeren eläimiä. Suomentanut Klaus Karttunen. Kirjayhtymä, 1981. ISBN 951-2056-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ Kerguelen (endonyymi) ~ Kergueleninsaaret Eksonyymit. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ a b Kerguelen Islands Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.6.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Honkala, Juha & Halinen, Ari (toim.): ”Kerguéleninsaaret”, CD-Facta 2005: suomenkielinen tietosanakirja. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29148-X.
- ↑ a b Rantala Risto & Itkonen Mikko & Suramo Ari & Vakkila, Juha et al.: ”Kerguelensaaret”, Otavan tietosanakirja. Teoksen muoto: 1 optinen levy (CD-ROM). Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-15139-8.
- ↑ Stonehouse 1981, s. 60–67.
- ↑ Missouri Botanical Garden Tropicos. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kerguelen Wikimedia Commonsissa
