Kemigrafia

Kemigrafia (sanoista kemia ja kreik. graphein, piirtää) on yhteis­nimitys metallien syövytystä käyttäville menetelmille, joilla valmistetaan paino­laattoja valo­kuvien ja piirrosten painamiseksi kohopaino- ja syväpaino­tekniikoilla.[1] Kemigrafiset menetelmät kuten auto­typia (rasterikuva), foto­typia ja helio­gravyyri[1] olivat yleisesti käytössä kuvien painatuksessa läpi 1900-luvun alku­puolen, kunnes 1950-luvulta alkaen kirja­paino­tekniikka alkoi siirtyä offsetpainoon. Siinä painatus ei enää perustunut eri korkeudella oleviin paino­pinnan kohtiin, vaan rasvan ja veden toisiaan hylkivään vaikutukseen. Syväpaino­tekniikassa kemi­grafian korvasi tieto­kone­ohjattu paino­pinnan kaiverrus timantilla tai laserilla. Myös sävykuvien rasterointi ja erottelu osaväreihin (kuten CMYK) eri painomenetelmiä varten tehdään nykyisin ohjelmallisesti tietokoneella.

Valokuvan välinegatiivin rasteripisteiden tarkastusta ennen sinkkilevylle syövytystä The New York Times -lehdessä 1942.

HistoriaaMuokkaa

Syövytys­menetelmiä piirrosten painamiseksi alettiin kehittää 1800-1uvun alku­puolella, jolloin tehtiin kokeiluja eri happojen vaikutuksista eri metalli­levyjen pintaan. Metalli­levylle piirrettiin jollain happoa kestävällä aineella niin, että levyä sitten syövytet­täessä happoa kestäväksi käsitellyt kohdat eli piirros­viivat jäisivät hieman koholle. Sinkki osoittautui lopulta parhaaksi metalliksi, ja ensimmäinen sitä menestyksellä syövyttänyt kokeilija oli ranskalainen Firmin Gillot (1819–1872). Hän kutsui menetelmäänsä aluksi pan­ikono­grafiaksi (ransk. pan­icono­graphie), ja myöhemmin sitä kutsuttiin sinko­grafiaksi tai keksijänsä mukaan ranskalais­nimellä gillotage.[2] Hänen poikansa Charles Gillot (1853–1903) kehitti menetelmästä edelleen valo­kuvien syvä­paino­menetelmän, foto- eli helio­gravyyrin.[3]

1870-luvulla Gillot’n ”ranskalaisen syövytys­menetelmän” kilpailijaksi oli noussut ”wieniläinen kuiva­telaus­menetelmä” (saks. Wiener Trocken­walz­methode), jonka kehitti Gillot’n opissa ollut itä­valta­lainen Carl Angerer (1838–1915). Hän avasi vuonna 1871 kuvalaatta­laitoksen nimeltä Chemi­graphie, josta kemigrafia-sana kulkeutui suomen kieleenkin.[2]

Sekä ranskalainen että wieniläinen menetelmä kykenivät vain mustalla tussilla piirrettyjen viiva­piirrosten jäljentämiseen. Sävy­kuvien kuten valo­kuvien ja maalausten jäljentämisen painamalla ratkaisi müncheniläinen kupari­kaivertaja Georg Meisenbach (1841–1912), joka keksi vuonna 1882 nykyisinkin käytössä olevat pienet rasteri­pisteet eri väri­sävyjen ilmentämiseksi. Yhdys­valtalainen Max Levy sai Philadelphiassa vuonna 1893 patentin sävy­kuvien mekaaniselle rasteroinnille eli auto­typialle, mikä aloitti valo­kuvien ja taide­jäljennösten ajan sanoma- ja aikakaus­lehdissä ja muissa paino­tuotteissa.[2] Eri asentoihin asetettuihin rasteri­piste­riveihin perustui myös pian kehitetty väri­valokuvien moniväri­painatus.

Kemigrafian alku SuomessaMuokkaa

Vuonna 1891 saksalainen kivipainaja Ferdinand Tilgmann perusti paino­taloonsa Helsinkiin kemi­grafisen laitoksen. Hänen poikansa Ernst (1864–1938) perehtyi Saksassa ja Itävallassa foto­kemiallisiin menetelmiin ja toimi vuodesta 1887 Suomen Pankin setelipainon teknisenä johtajana. Kolmas Suomen kemi­grafian pioneerina toiminut veljes­sarjan edustaja oli kirjailijanakin tunnettu Knut Tilgmann, joka ryhtyi vuonna 1895 perustetun perhe­yrityksen Aktie­bolaget F Tilgmanns Bok- och Sten­tryckeri samt Kemi­grafi tekniseksi johtajaksi, ja veli Ernst toimitus­johtajaksi. Asiantuntijaksi yritykseen tuli Saksasta Michael Wagner, jota pidetään suomalaisen kemigrafian isänä.[4] 1900-luvun alussa Tilgmannin tarjoamat kuvan­jäljennys­muodot olivat autotypia, fototypia, duplex-autotypia, kolmiväri­painatus, kromo­typia, alumiini­painatus, foto­litografia, väri­litografia, karto­grafia, lito­grafia, helio­gravyyri ja syövytys.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Kemigrafia, Tietosanakirja, osa 4. Kaivo–Kulttuurikieli, s.711-712, Otava 1922.
  2. a b c d Kautto, Hannu: Kuvitus, kuvanvalmistus ja painopinnanvalmistus 1796–1917, Hakan mediakronikkaa -blogi 5.2.2012. Viitattu 10.8.2016.
  3. Kemigrafia, Kemigraafi Klubin 50-vuotisjuhlajulkaisussa Kemigrafia & sen tekijät (1959) julkaistu lyhennelmä W. Laurellin Kirjapainotaito-lehdessä 1914 olleesta artikkelista. Eero Hämäläisen yksityinen verkkosivusto. Viitattu 10.8.2016.
  4. Vanha valokuva kertoo…, Eero Hämäläisen verkkosivusto 10.2.2006. Viitattu 10.8.2016.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Hämäläinen, Eero: Kuvanvalmistuksen tekniikka. Otava 1979. ISBN 951-1-02494-9.
  • Nieminen, Hj.: ”Kemigrafia” (tms.), kirjassa Kirja ja kirjapainotaito, toim. Lauri Hendell ja V. A. Vuorio, Otava 1942.
  • Vilja, Y. E.: Kemigrafia & sen tekijät. Kemigraafi Klubin 50-vuotisjuhlajulkaisu 1909–1959. Kemigraafi Klubi 1959.