Avaa päävalikko

Kemiallinen ase

Kemiallisesti tuotettu ase
(Ohjattu sivulta Kemialliset aseet)
Yhdysvaltain armeijan kemiallisista aseista käyttämä tunnus.
Sinappikaasua saanut kanadalainen sotilas, 1917–1918.
Englantilainen kaasupommi ensimmäisestä maailmansodasta, 1915.
Tynnyreihin varastoituja neuvostoliittolaisia kemiallisia aseita Albaniassa.
Ruotsin armeijan sotilaalla on kemialliselta aseelta suojaava suojanaamari ja suojapuku.

Kemiallinen ase on elollisia olentoja vammauttava, vaurioittava tai tappava kemikaali. Kemiallisiksi aseiksi lasketaan myös aineet, jotka aiheuttavat eliöissä tilapäistä toimintakyvyttömyyttä.lähde?

Sotilaallisesti kemialliset aseet on perinteisesti jaettu kolmeen ryhmään: taistelukaasut, savut ja sytytysaineet. Taistelukaasuilla on tarkoitettu aseita, joiden vaikutus perustuu niiden myrkyllisyyteen. Taistelukaasuista vain osa on normaalilämpötilassa kaasuja. Savujen, lukuun ottamatta kaasuihin luettavia myrkkysavuja, vaikutus perustuu niiden kykyyn haitata näkyvyyttä. Sytytysaineilla pyritään synnyttämään tulipaloja tai kuumuus, joka eliminoi vastarinnan.lähde?

Yhdistyneet kansakunnat on määritellyt kemialliset aseet joukkotuhoaseiksi, joiden käyttöä pyritään rajoittamaan kansainvälisillä sopimuksilla. Kemiallisten aseiden valmistuksen, käytön ja tuhoamisen valvomiseksi on perustettu kansainvälinen organisaatio OPCW, jonka päämaja ja toiminnot ovat Alankomaiden Haagissa.lähde?

HistoriaMuokkaa

Kemiallisten aseiden historia juontaa pitkälle, aina ensimmäisiin tahallaan levitettyihin – esimerkiksi juomaveden – myrkytyksiin. Nykyaikaisen kemiallisen sodankäynnin voidaan katsoa alkaneen ensimmäisestä maailmansodasta, jossa niiden käyttö oli laajamittaista. Kaasuaseet oli kielletty Haagin sopimuksella 1899.lähde?

Ensimmäinen maailmansotaMuokkaa

Ensimmäisessä maailmansodassa kehiteltiin aluksi kyynelkaasun tapaista kaasua. Myöhemmin kehitettiin ja otettiin käyttöön yhä vaarallisempia kaasuja. Alussa kaasua vapautettiin lieriöistä, jotka avattiin hyökkäyshetkellä. Tämä menetelmä oli epävarma, sillä tuuli saattoi kuljettaa kaasun väärään suuntaan. Näin kävi esimerkiksi englantilaisten ensimmäisillä kokeiluilla kaasuhyökkäysten parissa Loosin taistelussa 25. syyskuuta 1915, kun sylintereistä vapautettu kloori levisikin myös omien joukkojen päälle.[1] Myöhemmin kaasuja alettiinkin levittää tykistön ampumilla kranaateilla.lähde?

Ensimmäisen laajamittaisen kaasuhyökkäyksen tekivät saksalaiset 22. huhtikuuta 1915.[2] He vapauttivat 168 tonnia kloorikaasua ympärysvaltojen joukkoja vastaan.[3] Kaasun vaikutus ulottui noin 6,4 kilometrin säteelle, altistaen 10 000 sotilasta kaasulle, joista puolet kuoli asfyksiaan kymmenessä minuutissa.[3] Saksalaisjoukot olivat yllättyneitä kaasun tehokkuudesta.[3]

Sodan molemmat osapuolet omaksuivat kemialliset aseet ja käyttö laajeni länsirintamalla. Samalla kehitettiin myös vastatoimia kaasuhyökkäysten varalle. Ensimmäisenä ymmärrettiin, että sotilaat jotka lähtivät kaasupilviä karkuun saivat pahempia vaurioita kuin ne jotka eivät liikkuneet. Samoin sotilaat, jotka makasivat maassa, kärsivät eniten kaasun ollessa tiheimmillään juuri maan pinnan läheisyydessä.[4] Saksalaisten käyttämä kloori oli myös helposti tunnistettavissa vihreän värinsä ja pistävän hajunsa takia, mikä vähensi sen tehokkuutta. Kloori on lisäksi vesiliukoista, joten pian sotilaat alkoivatkin suojata kasvonsa kastellulla kankaalla, mikä auttoikin kohtuullisesti kloorikaasuhyökkäyksissä.[5] Myöhemmin otettiin kummallakin puolellakäyttöön myös kaasunaamari.lähde?

Ensimmäisen maailmansodan tuloksena kehitettiin fosgeeni, sinappikaasu, kloropikriini ja syanidikaasu. Ranska käytti ensimmäisenä fosgeenia vuonna 1915.[6] Tämä kaasu oli klooria vaikeampi havaita, sillä se oli väritöntä ja hajultaan neutraalimpaa, mikä teki siitä tehokkaamman taistelukaasun. Samalla se oli klooria tappavampi, vaikka aika altistuksesta ensioireisiin saattoikin olla yli 24 tuntia.[7] Sinappikaasu taas oli saksalaisten vuonna 1917 kehittämä kaasu, joka ei välttämättä ollut kaikista kaasuista tappavin, mutta sai pahan maineensa muun muassa pitkän vaikutusaikansa johdosta. Ilmaa painavampi sinappikaasu kun saattoi pysyä maassa jopa viikkoja tai kuukausia sääoloista riippuen.[8] Altistuneilla myös kivuliaat oireet – esimerkiksi ihorakkulat, näkövauriot, oksentelu, sisäinen ja ulkoinen verenvuoto – kestivät pitkään. Samoin kuolettavasti sinappikaasulle altistuneet saattoivat kärsiä jopa neljästä viiteen viikkoa ennen kuolemaa.[9]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laadittiin Geneven (1925) sopimus biologisista ja kemiallisista aseista.[10]

Toinen maailmansotaMuokkaa

Ensimmäinen hermokaasu, tabuuni, kehitettiin vuonna 1936, sariini 1938 ja somaani 1944.lähde? Toisen maailmansodan voittajavaltiot jatkoivat, sopimuksista huolimatta hermokaasujen kehittelyä Saksan tietojen pohjalta ja vuonna 1952 Britannia kehitti VX-kaasun, joka on tähänastisten tietojen mukaan tappavin hermokaasu.lähde?

Kansainvälisellä Pariisin sopimuksella (1993) sovittiin taistelukaasujen kehittämisen, valmistuksen, käytön ja varastoinnin kieltämisestä sekä niiden hävittämisestä.[11][12] Sopimuksen allekirjoitti 164 maata ja sen on ratifioinut 75 maata. Ratifioinnin jättivät tekemättä Iran, Kiina ja Venäjä. Allekirjoittajamaat sopivat täyttävänsä sopimuksen ehdot vuoteen 2007 mennessä. Sopimuksen ulkopuolelle jättäytyivät muun muassa Libya ja Irak.[11]

Kylmä sotaMuokkaa

Kylmän sodan seurauksena Neuvostoliitto kehitti VX-kaasulle vastineen, V-kaasun.lähde?

Kemiallisten aseiden käyttöMuokkaa

LuokitteluMuokkaa

Pysyvyyden mukaanMuokkaa

  • Ilmakaasut
    • Kaasumaisia tai helposti kaasuuntuvia yhdisteitä
    • Käytetään kun kohteeseen halutaan lyhytaikainen vaikutus (minuutteja)
  • Maastokaasut
    • Huonosti haihtuvia, öljymäisiä yhdisteitä
    • Käytetään kun halutaan pitkäaikainen vaikutus (kuukausia)

Vaikutusten mukaanMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Edmonds, J. E.; Wynne, G. C. (1995) [1927]. Military Operations France and Belgium, 1915: Winter 1914–15 Battle of Neuve Chapelle: Battles of Ypres. History of the Great War Based on Official Documents by Direction of the Historical Section of the Committee of Imperial Defence. I (Imperial War Museum and Battery Press repr. ed.). London: Macmillan. ISBN 978-0-89839-218-0.

ViitteetMuokkaa

  1. Charles E. Heller: Chemical Warfare in World War I: The American Experience, 1917–1918 Syyskuu 1984. Combat Studies Institute. Viitattu 10.1.2012. (englanniksi)
  2. Laati, Iisakki (toim.): Mitä Missä Milloin 1951, s. 74. Helsinki: Otava, 1950.
  3. a b c Battles: The Second Battle of Ypres, 1915 First World War.com. Viitattu 5.10.2007. (englanniksi)
  4. Edmonds and Wynne (1927): s. 177–178.
  5. Edmonds and Wynne (1927): s. 217.
  6. Mary Jo Nye: Before big science: the pursuit of modern chemistry and physics, 1800–1940, s. 193. Harvard University Press, 1999. (englanniksi)
  7. Facts About Phosgene 22.2.2006. CDC. Viitattu 23.5.2008. (englanniksi)
  8. Facts About Sulfur Mustard 22 February 2006. Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 10.8.2006. (englanniksi)
  9. Sidell, F. R.; Urbanetti, J. S.; Smith, W. J.; Hurst, C. G.: ”Chapter 7. Vesicants”, Medical Aspects of Chemical and Biological Warfare. toim. Sidell, F. R.; Takafuji, E. T.; Franz, D. R.. Office of The Surgeon General, Department of the Army, United States of America, 1997. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.8.2007). (englanniksi)
  10. Asetus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta Finlex 15/1975
  11. a b Oscar Nissinen, Oliver Nilsson ja Miska Räikkönen
  12. Hallituksen esitys Eduskunnalle kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä laiksi rikoslain muuttamisesta, Finlex HE 247/1994

Aiheesta muuallaMuokkaa