Keilaniemen tornit ovat kolme pyöreää asuintornitaloa,[1] joita on suunniteltu Espoon Keilaniemeen. Espoon valtuusto vahvisti talojen asemakaavan toukokuussa 2012, ja rakentaminen oli tarkoitus aloittaa vuoden 2014 alkupuolella, mutta hanke on sittemmin viivästynyt. Tornitalot on suunnitellut arkkitehtitoimisto SARC, ja niistä kaksi rakentaa SRV. Ensimmäisen tornin rakennuslupahakemus oli valmisteilla kesäkuussa 2022.[2][3]

Korkeimmasta tornitalosta on tulossa 40-kerroksinen. Korkeutta merenpinnasta laskettuna olisi 127 metriä,valmistuttuaan se olisi Suomen korkein asuintalo. Kahdessa muussa talossa olisi 36 kerrosta ja matalimmassa 32 kerrosta. Alkuperäiseen neljään torniin kaavailtiin noin tuhatta asuntoa. Tämän lisäksi rakennusten kivijalkaan on suunniteltu noin 700 neliötä liiketilaa peruspalveluille. Suurimmat huoneistot ja yhteiskäytössä olevat sauna- ja kuntoilutilat tulevat tornien ylimpiin kerroksiin.[2]

Kahden pohjoisemman asuintornin välissä on Keilaniemen metroasema, jolta on noin kymmenen minuutin metromatka Helsingin päärautatieasemalle.[4] Suunnitelmaan alun perin kuulunut neljäs ja pohjoisin tornitalo muutettiin rakennuttaja NCC:n pyynnöstä muodoltaan perinteisemmäksi neliskulmaiseksi hybridirakennukseksi, josta osaan tulee toimistotiloja ja osaan asuntoja. Kolmannen pyöreän asuintornin rakentaja ei ollut kesäkuun 2022 tilanteessa selvillä.[3]

Asuintornien kaava-alue sijaitsee Keilaniemen toimistokortteleiden ja Tapiolan kaupunginosan välissämaastossa. Betonitunnelissa kulkevan Kehä I:n kannen puisto on suoraan tornien juuressa,[1] ja sen läpi kulkevat pyöräilyn pääyhteydet Leppävaaraan (Laajalahdenbaana) ja Meilahteen (Kuusisaarenbaana).[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Espoon kaavakartta: kaavat Keilaniemi 220823 ja 220838. Espoon kaupunki, 3.3.2023. Kartan verkkoversio (viitattu 3.3.2023)
  2. a b Korkman, Seppo: Keilaniemen torniasunnot kiinnostavat jo satoja lansivayla.fi. 4.4.2012. Suomen Lehtiyhtymä. Arkistoitu 7.4.2012. Viitattu 3.3.2023. (archive.org)
  3. a b Salomaa, Marja: Keilaniemen historiallinen myllerrys: Havainnekuvissa näkyy uudenlainen Espoo hs.fi. 8.6.2022. Sanoma Media Oy. Viitattu 3.3.2023.
  4. Länsimetro: Metro länteen helsinki.chamber.fi. [vanhentunut linkki]
  5. Baanaverkko Espooseen espoo.fi. Espoon kaupunki. Viitattu 3.3.2023.