Kaupallinen avaruustoiminta
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: laaja artikkeli jossa kaksi lähdettä mitättömille triviatiedoille |
Kaupallinen avaruustoiminta on avaruustoimintaa, jossa toimijana on kaupalliselta pohjalta toimiva yritys. Toistaiseksi kaupallinen toiminta on ollut lähinnä tietoliikennesatelliiteilla tehtävää tiedonvälitystä. Lisäksi esimerkiksi satelliittikaukokartoituksen kuva-aineistoa myydään kaupallisesti.
Avaruuden taloudellista hyödyntämistä on kaavailtu venäläisen Konstantin Tsiolkovskin 1900-luvun alun teorioista alkaen. 1960-luvulta alkaen sääsatelliitit, tietoliikennesatelliitit ja 1970-luvulta alkaen paikannussatelliitit ovat muodostaneet kaupallisen avaruustoiminnan pääosan. 1980-luvulla arveltiin avaruusasemien ja jopa lyhyiden sukkulalehtojen mahdollistavan esimerkiksi lääkkeiden teollisen valmistuksen tai läpimurtoon johtavan tutkimuksen avaruudessa mutta toistaiseksi tämä ei ole toteutunut.
Historia muokkaa
Laukaisuvälineiden ja muun avaruustekniikan kehittäminen valtioiden avaruusohjelmien ulkopuolella oli rakettitekniikan toinen alku 1900-luvun alussa Neuvostoliitossa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Se oli eräs alan trendi 1990-luvulla ja on sitä myös 2000-2010-luvuilla, etenkin Yhdysvalloissa.
1920-luvun alussa Neuvosto-Venäjällä rakettien kehitys tehtiin yhdistysten puitteissa kunnes asevoimat alkoivat rahoittaa tutkimusta. Vastaava kehitys tapahtui Weimarin tasavallassa, jossa tykistön kiinnostus raketteihin muutti toiminnan sotilaalliseksi. Alan avainhenkilöitä oli Walter Dornberger. Yhdysvalloissa professori Robert Goddard teki tutkimusta ensin yksityisessä yliopistossa ja sieltä Uuteen Meksikoon vetäydyttyään Guggenheimin säätiön rahoituksella. Suuret läpimurrot kuitenkin tehtiin asevoimien projekteissa toisen maailmansodan aikana.
Toisen maailmansodan jälkeen rakettien kehitys oli kaikkialla maailmassa asevoimien hallinnassa kunnes siviiliavaruustoiminta alkoi 1950-luvun lopussa. Sen jälkeen myös valtioiden siviilipuolen avaruusjärjestöt alkoivat rahoittaa rakettien kehitystä aseteollisuusyhtiöissä. Yksi poikkeus oli saksalainen kaupallisiin satelliitti laukaisuihin pyrkinyt OTRAG-yhtiö. Sen toiminta hiipui 1970-luvun alussa ja samaan aikaan Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeinen asekehitys siirtyi yleisemminkin Saksasta muihin maihin.
Kylmän sodan loputtua 1990-luvun alussa Yhdysvaltoihin perustettiin lukuisia yrityksiä, jotka pyrkivät kehittämään yksityisellä rahoituksella kantoraketteja jopa miehitettyjä avaruuslentoja varten. Näistä yksikään ei saavuttanut menestystä. Samanlaisia yrityksiä perustettiin 2000-luvun alun jälkeen lisää. Näistä muutama on saanut kehitettyä toimivan kantoraketin, yleensä pienehkön ja kiinteää ajoainetta käyttävän raketin. Kehitystyön rahoitusta on ilmeisesti helpottanut merkittävässä määrin yhdysvaltalainen tuloverolainsäädäntö, riskisijoitukset tuovat tappiollisinakin merkittäviä verohelpotuksia. Useat raketteja kehittävät yritykset saivat laukaisutilauksia sekä NASAlta että asevoimilta rakettien kehitystyön ollessa vielä kesken. Käytännössä siis rakettien kehitystä on tehty julkisen rahoituksen varassa mutta julkisten kehitysohjelmien ulkopuolella. Näitä Nasan ohjelmia ovat olleet miehitettyjä lentoja varten Commercial Crew Development (CCDev) ja rahtilentoja varten Commercial Orbital Transportation Services (COTS).
COTS-projektiin osallistuneista yrityksistä SpaceX on vuodesta 2012 lähtien tehnyt rahtilentoja Kansainväliselle avaruusasemalle omalla Falcon 9 -kantoraketilla ja Dragon-aluksella. Lisäksi vuodesta 2013 lähtien SpaceX on tehnyt satelliittilaukaisuja Geostationaariselle radalle. Myös COTS-projektiin osallistunut Orbital Sciences Corporation aloitti rahtilennot Kansainväliselle avaruusasemalle 2013 omalla Antares-kantoraketilla ja Cygnus-aluksella. 2014 SpaceX ja Boeing valittiin CCDev projektin viimeiseen vaiheeseen kehittämään ISS:n miehistön vaihtamiseen soveltuva järjestelmä.
Venäjä on toteuttanut 1990-luvulta asti kaupallisia miehitettyjä avaruuslentoja. Avaruusturismia on rajoittanut osin matkan korkea hinta, sillä yksi matka on maksanut kymmeniä miljoonia euroja. Lisäksi paikkoja on hyvin vähän. Vuonna 2014 ainoastaan Venäjällä ja Kiinalla on käytössä oleva miehitetty avaruusalus, kummallakin yksi. Toisaalta vähäinen tarjonta tekee markkinasta ekslusiivisen.
Noin 30 minuutin kestoiset paraboliset lennot avaruuden rajoille ja alas ovat kertaluokkaa yksinkertaisemmat ja edullisemmat. Ensimmäisissä hankkeissa lentolipun hinnaksi tavoitellaan joitain satoja tuhansia euroja. Yritysten miehitetyt lennot ovat suunnittelu- ja kokeiluasteella. Esimerkiksi Virgin Galactic suunnittelee aloittavansa miehitetyt lennot yli 100 kilometrin korkeuteen vuonna 2014.
Perusmarkkina: kantorakettilaukaisut ja tietoliikennesatelliitit muokkaa
Vuosina 2005–2006 Venäjä teki puolet maailman kantorakettilaukaisuista ollen suurin kaupallinen toimija alalla. Vuoden 2005 tilastojen mukaan tulot laukaisuista jakautuivat seuraavasti
- Arianespace ansaitsi 490 miljoonaa dollaria vain viidestä Ariane 5 laukaisusta. Ariane 5-laukaisun hintana on pidetty 170 miljoonaa euroa (vuoden 2005 valuuttakursseilla noin 200 miljoonaa dollaria), mutta hinta vaikuttaa olevan alle 100 miljoonaa dollaria.
- Venäläiset organisaatiot ansaitsivat 350 miljoonaa dollaria kahdeksasta laukaisusta.
- Venäläis-ukrainalais-yhdysvaltalainen Sea Launch ansaitsi 280 miljoonaa dollaria neljästä Zenit-laukaisusta. Tästä tuloutuu nettiartikkelin mukaan 25 % Venäjälle, mutta toisaalta raketin osista on 70 % venäläisvalmisteisia.
- Yhdysvaltalaiset yhtiöt ansaitsivat 70 miljoonaa dollaria ilmeisesti Delta II -laukaisusta.[1]
Vuosina 2005, 2006 ja 2007 Venäjä on johtanut rakettilaukaisuliiketoiminnassa. Vuonna 2007 se teki 26 laukaisua, joka on noin 40 % kaikista.[2]
Tietoliikennesatelliittien markkina on kaupallinen, yksityiset yritykset operoivat tietoliikennesatelliitteja ja niiden transpondereita vuokrataan TV-ohjelmia välittäville yhtiöille tai satelliitit ja palvelu ovat samassa yhtiössä. Suuret tietoliikennesatelliittiyhtiöt INTELSAT, EUTELSAT, INMARSAT on kaikki perustettu valtioillisten omistajien varaan ja valtioiden subventoihin. Ne on yksityistetty 1990-luvulla, joten niiden pitkän aikavälin toimivuutta markkinoiden ehdoilla ei ole koeteltu. Vuonna 2010 onkin alettu Länsi-Euroopassakin enenevästi puhua siitä, että yksityiset satelliittioperaattorit vuokraisivat asevoimille tietoliikennekapasiteettia, joka kuulostaa subventioilta. Tietoliikennesatelliittien liiketoimintaan ovat kuuluneet myös geostationaarisen radan satelliittipaikkojen myynti – etenkin Tyynenmeren pienet ekvaattorilla sijaitsevat saarivaltiot ovat tehneet näin.
Satelliittipaikannus GPS on luonut suuren päätelaite-, kartta- ja palvelumarkkinan.
Elon Muskin avaruusyhtiö SpaceX tekee kierrätettävällä Falcon Heavy -kantoraketillaan avaruuslentoja 90 miljoonalla dollarilla. Nasan tulevan SNS-kantoraketin lennon kulut ovat miljardi dollaria. Jeff Bezosin avaruusyhtiö Blue Origin on tulossa markkinoille 2020-luvulla. SpaceX:n suunnittelema 106-metrinen Big Falcon -kantoraketti voisi kyydittää Marsiin ja takaisin yli sadan ihmisen siirtokunnan elämiseen varusteineen, joilla voi aloittaa elämän Marsissa. Sillä voisi myös lentää Lontoosta Sidneyyn alle tunnissa avaruuden kautta.[3]
Tulevaisuuden näkymiä muokkaa
Pitkälle menevää aurinkokunnan hyödyntämistä edustaisi kaivostoiminta avaruudessa, käytännössä lähinnä asteroidien mineraalivarojen hyödyntäminen. Tämä on kuitenkin YK:n avaruustoiminnan periaatteiden vastaista samaan tapaan kuin esimerkiksi Etelämantereen käyttäminen teolliseen toimintaan. Tässä kaupallista toimintaa on lähinnä taivaankappaleiden tai niiden osien (ts. omistusta kuvaavien "osakekirjojen" myynti) nettimyynti ilman mitään juridista perustetta. Liiketoimintaa on etenkin Yhdysvalloissa syntynyt asteroidien ja esimerkiksi Kuun "maa"-alueiden myynnistä, joka on YK:n avaruussopimuksen vastaista toimintaa. Vuonna 2007 Kiina kielsi tällaisen "maakaupan".
On esitetty myös avaruuspohjaista sähköntuotantoa. Aurinkoenergiaa kerättäisiin avaruudessa olevilla suurilla aurinkopaneelisatelliiteilla ja tämä energia lähetettäisiin edelleen mikroaalloilla maan päälle. Neuvostoliiton on arveltu testanneen langatonta sähkönsiirtoa avaruudesta maahan 1970-luvun lopulla.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Valtaoja, Leena: Lähdetään avaruuteen: Rattaat rakettiin äiti!. Ursan julkaisuja 54. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1995. ISBN 951-9269-76-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ http://www.gpsdaily.com/reports/Moscow_Making_Plans_For_GLONASS_Part_One_999.html
- ↑ http://www.gpsdaily.com/reports/Outside_View_GLONASS_plans_Part_2_999.html
- ↑ SpaceX:n Falcon Heavy -kantoraketti romahduttaa avaruuslentojen kulut – suunnitteilla oleva Big Heavy -raketti voisi lennättää ihmisiä Lontoosta Australiaan alle tunnissa Helsingin Sanomat. 7.2.2018.