Katō Kiyomasa
Katō Kiyomasa (jap. 加藤 清正, 25. heinäkuuta 1562 – 2. elokuuta 1611) oli Sengoku-kaudella elänyt japanilainen daimio eli lääninherra, joka hallitsi Higon provinssia Kyūshūn saarella. Hän palveli Japanin yhdistänyttä sotilasdiktaattoria Toyotomi Hideyoshia ja osallistui komentajana tämän molempiin hyökkäyksiin Koreaan. Hideyoshin kuoltua valta siirtyi Hideyoshin nimittämälle viiden vanhemman neuvostolle, jonka oli määrä hallita nuoren Toyotomi Hideyorin aikuistumiseen asti. Neuvosto kuitenkin hajosi pian Ishida Mitsunarin ja Tokugawa Ieyasun johtamiin leireihin, joista jälkimmäiseen myös Kiyomasa liittyi. Kun Ieyasun liittouma voitti vastustajansa Sekigaharan taistelussa vuonna 1600, Kiyomasa sai haltuunsa entistä suuremman läänin. Hän pysyi koko loppuelämänsä uskollisena Hideyorille ja menehtyi mahdollisesti shōguniksi nousseen Ieyasun myrkyttämänä.
| Katō Kiyomasa | |
|---|---|
| 加藤 清正 | |
 Katō Kiyomasan muotokuva. |
|
| Higon daimio | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. heinäkuuta 1562 Nakamura-ku |
| Kuollut | 2. elokuuta 1611 |
Varhaisvaiheet muokkaa
Kiyomasa syntyi Nakamuran kylässä, missä hänet tunnettiin nimellä Toranosuke.[1] Kiyomasan isä oli seppä, joka kuoli Kiyomasan ollessa kolmevuotias.[1] 18-vuotiaana Kiyomasa liittyi samasta kylästä nousseen sotilasjohtaja Toyotomi Hideyoshin joukkoihin.[2] Hän taisteli Hideyoshin rinnalla Shizugataken taistelussa vuonna 1583 ja sai palkkioksi 3 000 kokun läänityksen.[3] Taistelussa keräämänsä menestyksen johdosta hän sai nimityksen yhdeksi Shizugataken seitsemästä keihäästä.[3]
Kiyomasa tunnettiin jo Shizugataken taistelun aikaan suurista sotakypäristään, joiden ansiosta hän erottui muista sotilaista. Kypärät muodostuivat kahdesta erillisestä kypärästä, joista tavallisen sotilaskypärän päälle oli asetettu pidennetty, koristeellisempi kypärä.[4] Koristus saattoi esimerkiksi kuvata Kiyomasan tunnusta, monia.[4] Kiyomasa tuli taistelussa tunnetuksi myös siitä, että hän perinteiden vastaisesti määräsi kaatuneiden vihollistensa päät sidottavaksi bambuun.[4]
Kun Hideyoshista tuli kampaku kesällä 1585, Kiyomasalle myönnettiin hovititteli Kazue no Kami (jap. 主計頭) ja hänet nimitettiin Hideyoshin verotarkastajaksi.[5] Lisäksi hänelle myönnettiin Hideyoshia vastustaneelle daimio Sasa Narimasalle kuulunut Kumamoton läänitys.[5]
Korean taistelut muokkaa
Vuonna 1592 Kiyomasa nimitettiin yhdeksi Hideyoshin Korean taisteluiden kolmesta vanhemmasta komentajasta yhdessä kristittyjen daimioiden Konishi Yukinagan ja Kuroda Nagamasan kanssa. Hän toimi toisessa divisioonassa, jonka oli määrä nousta maihin Yukinagan valloitettua Busanin ja lähteä marssimaan tämän kanssa kohti Soulia. Yukinaga ei kuitenkaan jäänyt odottamaan aseveljeään vaan lähti etenemään tarkoituksenaan ehtiä Souliin ennen Kiyomasaa. Vihastunut Kiyomasa rantautui Korean niemimaalle 28. toukokuuta ja lähti välittömästi toista kautta kohti Soulia.[6] Joukot kohtasivat jälleen Chungjun lähellä.[7]
Kiyomasan ja Yukinagan välillä oli jo ennestään erimielisyyksiä, sillä vannoutuneena Nichiren-buddhalaisena Kiyomasa vihasi kristittyjä.[8] Hän piti uskoaan muutenkin keskeisessä osassa elämäänsä, ja jopa hänen lipussaan oli kirjattuna teksti ”kunnia pyhälle lootukselle”.[8] Komentajien väliset erimielisyydet johtivat Koreassa avoimeen vihaan, ja Yukinagan voitoista ärtynyt Kiyomasa jopa pilkkasi Yukinagan kauppiasjuuria. Tästä suuttuneen Yukinagan alaiset saivat vaivoin hillittyä Yukinagaa, jotta tämä ei olisi nostanut miekkaa liittolaistaan vastaan.[9]
Japanilaisten joukkojen lähestyttyä Soulia korealaiset hylkäsivät kaupunkinsa ja pakenivat kohti pohjoista. Ennen Soulia japanilaisten tuli kuitenkin ylittää Hanjoki. Yukinaga ehti kaupunkiin ensin, koska löysi nopeasti sopivan joenylityspaikan.[9] Joidenkin väitteiden mukaan hän rikkoi sillan takanaan hidastaakseen kilpakumppaniaan, mutta todennäköisemmin sillan olivat tuhonneet korealaiset.[9] Joka tapauksessa Kiyomasa joutui rakentamaan lauttoja ylittääkseen joen samalla kun Yukinagan liput jo koristivat muuria. Kiyomasan häpeää lisäsi se, että hän joutui suostuttelemaan Yukinagaa päästämään joukkonsa kaupunkiin.[10]
Kaksi viikkoa myöhemmin Yukinaga ja Kiyomasa lähtivät etenemään kohti pohjoista. He eivät juuri kokeneet vastarintaa ennen Imjinjokea, jonka toisen rannan korealaiset olivat miehittäneet. Koska joen ylittäminen olisi vaatinut liikaa miestappioita, japanilaiset päättivät esittää perääntyvänsä kohti Munsania. Korealaiset lähtivät pian japanilaisten perään epäorganisoidusti ja joutuivat japanilaisten väijytykseen.[11] Taistelun seurauksena korealaiset kokivat suuria tappioita ja pakenivat paikalta.[11] Tämä avasi japanilaisille vapaan reitin kohti Pjongjangia, jota kohti Yukinagan joukot lähtivät marssimaan. Kiyomasa puolestaan lähti joukkoineen etenemään kohti koillista tarkoituksenaan saavuttaa kaksi paennutta korealaista prinssiä.[10]
Kiyomasa ei kohdannut suurta vastarintaa, ja hän vangitsi prinssit sekä koko valtakunnan kauneimmaksi nimetyn tytön.[12] Takaa-ajon aikana Kiyomasan joukot päätyivät harvaan asutulle seudulle ja joutuivat usein villieläinten hyökkäysten kohteeksi. Siellä sotilaat harrastivat huvikseen tiikerinmetsästystä, ja Kiyomasakin tappoi tiikerin keihäällään.[12] Kiyomasan kamppailua tiikerin kanssa on sittemmin kuvattu usein japanilaisessa taiteessa.[12] Kiyomasa eteni pitkälle Koillis-Koreaan ja onnistui rauhoittamaan alueen.[13]
Pian japanilaisten joukot alkoivat kokea takaiskuja, sillä etelässä korealainen amiraali Yi Sun-sin oli tuhonnut suuren osan japanilaisten laivastosta. Japanilaiset alkoivat kärsiä huolto-ongelmista, ja Pjongjangin vallannutta Yukinagaa vaivasivat ruuan puutteen lisäksi häntä ahdistelleet Mingin lisäjoukot. Myös Mantšuriaan asti edennyt Kiyomasa oli menettänyt suuren osan joukoistaan ja sai käskyn palata etelään.[13] Hän lähti palaamaan kohti Soulia, jonne myös Yukinaga joutui lopulta perääntymään Pjongjangista.[14]
Tilannetta seuranneissa rauhanneuvotteluissa japanilaisia edusti Yukinaga, joka Kiyomasan harmiksi lupasi palauttaa korealaisille kaksi vangittua prinssiä.[15] Rauha ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Kiina piti perääntynyttä Japania alamaisenaan. Vihastunut Hideyoshi aloitti uuden hyökkäyksen Koreaan.[16] Kiyomasa lähetettiin jälleen johtamaan hyökkäystä Koreaan yhdessä Yukinagan kanssa, ja hän oli valtaamassa muun muassa Hwangsoksanin linnaa.[17] Hänen merkittävin taistelunsa oli Ulsanin puolustus talvella, jolloin hän kohtasi kiinalaisten suuren ylivoiman, mutta kykeni pidättelemään näitä lisäjoukkojen saapumiseen asti.[17]
Sekigaharan taistelu muokkaa
Ikääntynyt Hideyoshi nimitti vuonna 1598 viisi sijaishallitsijaa, viiden vanhemman neuvoston, joiden oli määrä hallita Japania, kunnes hänen poikansa Hideyori olisi tarpeeksi vanha. Hideyoshi kuoli samana vuonna, ja samalla päätettiin pitkäaikainen hanke Korean valtaamiseksi. Pian neuvoston jäsenten välillä syntyi erimielisyyksiä, ja lopulta se jakaantui kahteen leiriin Tokugawa Ieyasun ja Ishida Mitsunarin ympärille. Tämä hajotti myös suurimman osan Japanin daimioista kahteen leiriin. Suuri osa läntisen Japanin daimioista, mukaan lukien suurin osa kristityistä, liittyi kristinuskolle suopeamman Mitsunarin joukkoihin. Sen sijaan Ieyasun puolelle asettuivat muun muassa Daten, Mogamin ja Maedan klaanit, jotka olivat pääasiassa Itä-Japanista. Myös Kiyomasa liittyi Ieyasun riveihin, koska tämä oli ennen kaikkea sotilas, toisin kuin siviiliasioita hoitanut Mitsunari.[18] Lisäksi hän uskoi Hideyorin pysyvän paremmassa turvassa, jos hänen ja Ieyasun välillä olisi rauha.[19]
Lokakuussa 1600 osapuolet kohtasivat Sekigaharan taistelussa, joka päättyi Ieyasun voittoon ja Mitsunarin teloitukseen. Myös Konishi Yukinaga kuoli vangiksi jäätyään, niinpä Kiyomasa valtasi Yukinagalle kuuluneet alueet Higosta itselleen.[19] Hän aloitti alueella laajat kristittyjen vainot.[20] Kiyomasa oli myöhemmin paikalla Nijōn linnassa, kun Ieyasu keskusteli Hideyorin tulevaisuudesta. Hän oli varustautunut tikarilla aikomuksenaan käyttää sitä Ieyasuun, jos Hideyorin henki olisi uhattuna.[21]
Koreassa käytyjen taistelujen innoittamana Kiyomasa päätti vahvistaa Kumamoton linnan voittamattomaksi.[22] Linnan rakenteellisen vahvistamisen lisäksi hän muun muassa istutti linnan pihalle pähkinäpuita, joista saataisiin tarvittaessa syötävää.[22] Kiyomasan rakennustyöt osoittautuivat onnistuneiksi vielä 1800-luvullakin, jolloin linna piiritettiin Satsuman kapinan aikaan. Vaikka linnan puolustus saatiin lopulta murrettua, se pärjäsi hyvin uudenaikaisempaa sodankäyntiä vastaan.[22]
Kiyomasa otti ennen kuolemaansa nimekseen Seishō-kō.[3] Hän kuoli vuonna 1611, ja hänen on arveltu kuolleen Ieyasun myrkyttämänä.[19][21] Neljä vuotta myöhemmin Hideyori joutui tekemään seppukun hävittyään taistelun Ieyasua vastaan, minkä myötä Ieyasu varmisti sukunsa aseman Japanin johdossa.[23]
Lähteet muokkaa
- Clements, Jonathan: The Samurai: A New History of the Warrior Elite. Constable & Robinson, 2010. ISBN 978-1-84529-947-7.
- Frédéric, Louis: Japan Encyclopedia. Belknap Press, 2002. ISBN 978-0-67400-770-3.
- Turnbull, Stephen R.: The Samurai: A Military History. Routledge, 1996. ISBN 978-1-873410-38-7.
- Turnbull, Stephen R.: Samurai Commanders: 1577-1638. Osprey Publishing, 2005. ISBN 1-84176-743-3.
- Turnbull, Stephen R.: Toyotomi Hideyoshi. Osprey Publishing, 2010. ISBN 978-1-846039-60-7.
- Turnbull, Stephen R.: War in Japan: 1467–1615. Osprey Publishing, 2002. ISBN 978-1-84176-480-1.
- Wilson, William Scott: Ideals of the Samurai: Writings of Japanese Warriors. Black Belt Communications, 1982. ISBN 978-0-89750-081-4.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b War in Japan, s. 67.
- ↑ Wilson, s. 128.
- ↑ a b c Frédéric, s. 491.
- ↑ a b c Hideyoshi, s. 34.
- ↑ a b War in Japan, s. 68.
- ↑ Clements, s. 195.
- ↑ Clements, s. 196.
- ↑ a b A Military History, s. 193.
- ↑ a b c Clements, s.198.
- ↑ a b War in Japan, s. 68
- ↑ a b Clements, s.203.
- ↑ a b c A Military History, s. 201.
- ↑ a b Clements, s.207.
- ↑ Clements, s.208.
- ↑ Clements, s. 210.
- ↑ Clements, s.216
- ↑ a b Samurai Commanders, s. 47.
- ↑ A Military History, s. 226.
- ↑ a b c Samurai Commanders, s. 48.
- ↑ A Military History, s. 236.
- ↑ a b Wilson, s. 129.
- ↑ a b c War in Japan, s. 71.
- ↑ Clements, s. 231.